Marko Forsell
Slovenialainen Slavoj Žižek (s. 1949) on aikamme merkittävimpiä filosofeja ja yhteiskuntakriitikoita. Hän hyödyntää filosofiassaan lacanilaista psykoanalyysiä [1] sekä hegeliläistä idealismia [2]. Hänet tunnetaan myös merkittävänä populaarikulttuurin kommentaattorina ja analysoijana. Žižek on poliittinen radikaali, joka haastaa kapitalismin ja neoliberalismin sekä poliittisen oikeiston. Hän on kuitenkin samalla myös vahva vasemmistoliberalismin kriitikko, joka haluaa uudistaa vasemmiston ajattelua.
Žižekin Uusi luokkataistelu tarttuu Euroopan kokemaan pakolaisuuteen ja islamilaiseen terrorismiin, jotka aiheina muokkaavat tämän hetkistä poliittista puhetta. Aiheet eivät kosketa pelkästään Eurooppaa vaan ovat samanaikaisesti maailmanlaajuisia ja yksilöä koskettavia.
Pakolaiskriisi ja terrorismi
Uusi luokkataistelu löytää nykyisen pakolaiskriisin ja islamilaisen terrorismin takaa kahtena keskeisenä tekijänä kapitalismin sekä lännen poliittiset interventiot Lähi-idässä. Länsimaat ovat itse syyllisiä tämän hetkiseen tilanteeseen. Julkisessa keskustelussa ratkaisuyritykset ovat yhtä suoraviivaisia – ja vääriä – kuin syiden esittelyt. Populistiset maahanmuuton vastustajat ajavat rajojen sulkemista, vasemmistoliberaalit taas rajojen aukaisemista.
Molemmat ratkaisut ovat Žižekin mukaan huonoja. Vasemmistoliberaalien vaihtoehto on tekopyhä, sillä he salaa tietävät, ettei rajojen täysi aukaiseminen ole mahdollista ja tähän he myös luottavat. Oikeistopopulistit ovat taas suurin uhka demokratialle, sillä rajat kiinni -politiikka on vain askeleen päässä militaristisesta hallinnosta. Meidän on kuitenkin löydettävä jokin ratkaisu, jottei Eurooppa rappeudu hitaasti ja muutu sellaiseksi mitä ”Kreikka oli aikanaan Rooman valtakunnalle: nostalgisten kulttuurituristien matkakohde vailla todellista merkitystä.” Jottemme ajautuisi yllä mainittuun tilanteeseen, täytyy vasemmiston ensinnäkin murtaa joitain tabuja, ja toiseksi meidän on tunnistettava pakolaisuuden takaa sen poliittinen ekonomia. Ratkaisua varten Žižek ensin käy läpi, kuinka ihmisen psyyke aiheuttaa pelot pakolaisuutta vastaan ja kuinka pelot ovat terrorismin takana. Lopuksi kirjassa esitetään, miten ongelmat voidaan ratkaista.
Ensimmäinen on tabu siitä, että ”Vihollinen on joku, jonka tarinaa et ole vielä kuullut.” Toinen hylättävä tabu on eurooppalaisen emansipaatioperinteen rinnastaminen kulttuuri-imperialismiin ja rasismiin. Kolmas hylättävä käsitys on pitää elämäntapamme puolustamista protofasistisena tai rasistisena. Neljänneksi eurooppalaisten on hylättävä ajatus siitä, että kaikenlainen islamin kritisoiminen olisi kiellettyä. Ja lopuksi meidän on hylättävä kaikista salakavalin tabu, jossa politisoitu uskonto samastetaan fanatismiin ja siihen liittyvä tapa esittää islamistit irrationaalisina fanaatikkoina. Žižek näkee uskonnollisissa fundamentalismeissa kuitenkin yhden hyvän puolen. Ne eivät voi sietää toisiaan.
Syyt
Jotta massaliikehdintää voidaan ymmärtää, täytyy sen syyt selvittää. Syyt liittyvät globaalin kapitalismin dynamiikkaan sekä uuden maailmanjärjestyksen syntyyn. Globaali kapitalismi ajaa afrikkalaiset ja aasialaiset hallitukset suosimaan maataloustarvikkeiden vientiä ja näin heidän kykynsä huolehtia omista tarpeistaan vähenee. Tehokkaan viennin takaamiseksi tuottavimmat maat varataan tehoviljelyyn ja tilojen koot kasvavat. Pienviljelijät joutuvat suurtilallisten halvaksi työvoimaksi.
Toiseksi meidän on nähtävä, että pakolaiset tulevat valtioista, joissa valtiovalta on tuhoutunut, enemmän tai vähemmän kansainvälisen politiikan seurauksena, vrt. Syyria, Libanon, Irak, Libya, Somali, Kongo ja Eritrea. Muammar Gaddafi varoitti tästä NATOa ja Eurooppaa ennen kuolemaansa. Pakolaisvirrat ja maailmanjärjestyksen muutos ovat saaneet aikaiseksi uuden orjuuden muodon: vierastyöläiset. Pakolaiset haluavat pois sodan runtelemista maistaan ja he haluavat toteuttaa unelmiaan paremmasta tulevasta. Kapitalismi tarvitsee näitä ”vapaita” yksilöitä, joita se voi hyödyntää tuotannossaan.
Ratkaisut
Kirja päättyy lukuun: ”Mitä pitää tehdä?” Žižek esittää ratkaisun, joka tasapainottelee alun ääripäiden välillä. Suuria pakolaisvirtoja kyetään hallitsemaan vain militaristisin keinoin. Euroopan tulee rakentaa pakolaisvirtoja varten hallintajoukot, vastaanottokeskukset sekä logistiset kyvykkyydet saattaa pakolaiset lopullisiin vastaanottaviin maihin. Euroopan on huolehdittava myös siitä, etteivät kulttuurien väliset yhteentörmäykset saa aikaiseksi suurempia levottomuuksia.
Euroopan on huolehdittava kahdesta asiasta. Ensinnäkin pakolaisilta tulee vaatia noudattamaan eurosentrisyyden vähimmäisvaatimuksia: uskonnonvapaus, yksilönvapaus, tasa-arvoisuus jne. Toiseksi täytyy suvaita erilaisia elämäntapoja. Meidän tulee siis hylätä vallitseva vasemmistoliberaali ja humanitaarinen asenne, ainakin osittain. Eurooppalainen ei koskaan voi olla tarpeeksi suvaitsevainen oman kulttuurinsa pohjalta ilman, että muuttuu liian suvaitsevaiseksi ja sivuuttaa esimerkiksi naisten oikeudet. Euroopan on tarjottava emansipaation tähtäävä johtokulttuuri.
Lopullinen ratkaistava kysymys on kapitalismin kohtalosta. Sallimmeko sen naturalisoimisen? Meidän tulee tarkastella globaalin kapitalismin sisältämiä vastakohtaisuuksia, jotka kenties estävät sen loputtoman uusiutumisen. Näitä ovat: ekokastastrofin uhka, yksityisomaisuuden yhteismitattomuus henkisen omaisuuden kanssa, uuden teknis-tieteellisen kehityksen sosiaalieettiset vaikutukset sekä uudet apartheidin muodot. Viimeisin näistä on merkityksellisin ja muodostaa muille viitepisteen. Kansallisvaltio, joka pitää muita uhkana ja joka pohtii kuinka pitää heidät ulkona, on täysin yksityinen sen kansalaisilleen. Tällaisen ulossulkemisen kautta voimme uudelleen määritellä sisäisesti ekokatastrofin ”kestävän kehityksen ongelmaksi”, henkisen pääoman ”juridiseksi haasteeksi” ja teknis-tieteellisistä keksinnöistä ”eettisen kysymyksen”. Tällainen erottelu siis viime kädessä johtaa yhä syvenevään suuryritysten hallintaan ja hallinnon militarisoitumiseen. Marxilaisen luokkataistelun lupaus siitä, että historia on työläisen puolella, ei enää pidä paikkaansa.
”Meidän pitää jälleen ottaa luokkataistelu osaksi päiväjärjestystä. Se on mahdollista vain vaatimalla riistettyjen ja alistettujen globaalia solidaarisuutta. … Ehkä tällainen globaali solidaarisuus on utopia. Mutta jos me emme tee mitään, olemme todella hävinneet. Ja ansaitsemme sen.”
Žižek esittää argumenttinsa suoraviivaisesti ja raflaavasti. Hän tietää oikovansa, mutta tällaisessa pamfletissa se on sallittua. Kirja on koottu pääosin Žižekin omista teksteistä, joita on julkaistu saksankielisissä lehdissä. Tekstissä hän pääosin viittaa itseensä.
Vaikka Žižek yksinkertaistaa, niin siltikin hänen avaamansa keskustelu tuo pintaan paljon enemmän kuin mihin olemme tottuneet julkisessa keskustelussa. Žižekin termein vasemmistoliberaalit puhuvat suvaitsevaisuudesta ja vastuusta, ja oikeistopopulistit haluavat sulkea rajansa. He käyttäytyvät juuri niin yksinkertaistetusti ja mustavalkoisesti kuin Žižek esittääkin. Kirjan esittämä argumentaatio on kuitenkin vahvaa ja se lähtee liikkeelle oireista, katsoo sen takana olevat syyt sekä pohjaa nämä ihmisen psyykkeen rakenteeseen. Esitetyt toimenpiteet ovat suoraviivaisia ja yksinkertaisia, mutta sellaisinaan toteutettavia. Yksinkertaisuus ei kuitenkaan tässä tarkoita helppoa. Kuten Žižek toteaa, niin Euroopalla on tässä mahdollisuus määritellä itsensä uudelleen ja tulla joksikin sellaiseksi, mitä se on ollut joskus suuruutensa aikoina. Ja jos Eurooppa ei tässä onnistu, niin sillä on vaarana muuttua menneen ajan museoksi, jolla ei ole muuta kuin kulttuurihistoriallista merkitystä.
Žižek, Slavoj. 2017. Uusi luokkataistelu: Terrorismin ja pakolaisuuden todelliset syyt. (Suom. Miika Luoto). Riika: Into kustannus.
[1] Lacanilainen psykoanalyysi viittaa ranskalaisen psykoanalyytikon Jacques Lacanin näkemykseen psykoanalyysistä. Lacanilaisuus lähtee liikkeelle Freudin teorioista, mutta tulkitsee ja soveltaa niitä eri tavoin kuin perinteinen freudilaisuus.
[2] Filosofisina termeinä realismi ja idealismi viittaavat näkemykseen todellisuuden perusluonteesta ja on klassinen filosofian teema. Hieman yksinkertaistaen (ontologisen) realismin mukaan maailma on riippumaton ihmismielestä. (Ontologisen) Idealismin mukaan olemassaolo on perusluonteeltaan mentaalista ja ihmismielestä ja ajattelusta riippuvaista. Hegeliläisen (absoluuttisen) idealismin mukaan todellisuus on yksilöllisestä ajattelijasta riippumaton ja näin ollen hegeliläinen idealismi ei ole ristiriidassa ontologisen realismin kanssa.
Marko Forsell
Yliopettaja
Centria-ammattikorkeakoulu
marko.forsell@centria.fi
