Riina Varila
Lauri Oino
Verkostoituminen on kuulunut kautta ihmiskunnan historian ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Olemme olleet riippuvaisia toistemme tarjoamasta turvasta ja voimavaroista. Ihmisten väliset verkostot ovat muovanneet maailman kehittymistä nykyiselleen. Verkostoitumalla ihminen on voinut sopeutua helpommin erilaisiin muutoksiin. Ihmiset ovat tavoitelleet verkostojen avulla ratkaisujen löytämistä ongelmiin. Verkostoitumista on tapahtunut jo varhaisista ajoista lähtien, ja se on ihmiselle luontainen tapa toimia.
Verkostoituminen on edelleen merkityksellinen ja tämän ajan asiantuntijaorganisaatioiden yhteistyömalli. Se on monitahoista yhteistyötä ja merkitsee muun muassa tiedon vaihtamista ja välittämistä, oman osaamisen kehittämistä ja yhdessä reflektoimista. Verkostossa toiminen edellyttää tahtoa ajatella ja toimia yhdessä sekä yhteistä näkemystä tavoitteista ja tulevasta. Hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi verkostossa toimiminen edellyttää luottamusta ja avoimuutta. Verkostoituja näkee yhteistyöllä syntyvän enemmän tuloksia kuin yksin tekemällä. Samoja asioita ei kehitetä enää uudelleen ja erikseen, vaan toimijat verkostoituvat keskenään ja luovat yhdessä sopivat toimintamallit ja yhteiset tavoitteet. Hyvin toimiva verkosto pohtii ydintehtävän lisäksi myös verkoston oman toiminnan kehittämistä. Sanotaan, että verkostossa yhteisesti työstetty ratkaisu on usein paras ja monia näkökulmia saanut.
Verkosto ei synny automaattisesti, vaan sen syntymiseen tarvitaan esillä olemista, kuuntelemista, seuraamista, kiinnostusta ja halua yhteistyöhön. Verkosto itsessään ei ole sen olemassaolon peruste, vaan sen olisi synnytettävä jotakin lisäarvoa ongelman ratkaisemiseksi. Ennen verkoston rakentamista on täsmennettävä ongelma, joka verkostoitumalla halutaan ratkaista. Ongelma ei saisi olla kuitenkaan liian tarkkaan rajattu, sillä verkoston jäsenten myötä näkökulma ongelmaan saattaa tarkentua tai muuttua merkittävästi.
Verkostoituminen on aineettoman kulttuuriperinnön turvaamisen tae
Centria-ammattikorkeakoulu yhteistyökumppaneineen käynnisti vuodenvaihteessa ICH North – Passing on our musical traditions ‑hankkeen, joka kestää elokuun 2022 loppuun asti. Suomesta on mukana Kaustisella toimiva Kansanmusiikki-instituutti, joka on Unescon aineettoman kulttuuriperinnön sopimuksen akkreditoitu asiantuntijaorganisaatio. Norjasta on mukana Tromssassa toimiva Arktinen yliopisto. Hankekumppaneina ovat Piteåssa toimivat Framnäs Folkhögskola ja Norrbottens Spelmansförbund sekä Saamenmaalta Utsjoen kunnan hallinnoima Sámi Musihkkaakademiija -hanke.
Hankkeen tavoitteina on tukea ja vahvistaa musiikkiperinnön suojelukäytäntöjä hankealueella ja rakentaa tämän toteuttamiseksi rajat ylittäviä verkostoja. Käytännön tuloksina ovat perinteiden kartoituksen ja niiden karttasovellusmuotoisen esittelemisen lisäksi digitaalisen materiaalipankin ja kansainvälisen MOOC-kurssin suunnitelmat. Monitahoinen verkostoituminen onkin hankkeessa avainasemassa, niin musiikkiperinteitä ylläpitävien yhteisöjen kesken kuin niiden ja koulutusorganisaatioiden välillä.
Pienet perinneyhteisöt eivät välttämättä ole niin tehokkaasti ja systemaattisesti verkostoituneita kuin monet sellaiset elämänalueet, joilla on resurssit palkata joku verkostoitumaan puolestaan. Verkostoissa ovat kuitenkin syntyneet ja eläneet kaikki kulttuuri-ilmiötkin. Esimerkiksi keskipohjalaisen ylpeyden, Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon esitetyn kaustislaisen viulunsoiton, ja samalla koko alueen vahvan musiikkiperinteen, yhtenä vahvana syntysyynä on pidetty tervakaupan ja merenkulun synnyttämiä kansainvälisiä verkostoja muutama sata vuotta sitten.
”Verkostojen puutteeseen kulttuuri-ilmiöt ovat usein myös kuihtuneet”
ICH North ‑hankkeen avainkäsite on aineeton kulttuuriperintö, ja raamit hankkeen sisällölle ja toimintatavoille antaa vuonna 2003 solmittu Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta. Tärkeä nykyaikaisen kulttuuriperintöajattelun määrittäjä on myös Euroopan neuvoston Faron sopimus (Euroopan neuvoston puiteyleissopimus kulttuuriperinnönyhteiskunnallisesta merkityksestä 2005), joka korostaa kulttuuriperinnön merkitystä rauhallisen ja demokraattisen yhteiskunnan rakentamisessa ja kestävän kehityksen ja kulttuurisen monimuotoisuuden edistämisessä (Valtioneuvoston asetus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta tehdyn yleissopimuksen voimaansaattamisesta).
Ei ole liioittelua sanoa, että nämä laajasti ratifioidut sopimukset ovat merkinneet ja tulevat merkitsemään seinien kaatumista ja uudenlaisten verkostojen rakentumista sekä yksittäisiin kulttuuriperintöilmiöihin liittyvien eri toimijoiden välillä, eri aineettoman kulttuuriperinnön ilmiöiden että kulttuuriperintöjä ylläpitävien yhteisöjen ja muun yhteiskunnan välillä.
Aineettoman kulttuuriperinnön käsite ja tapa, jolla se Unescon sopimuksessa määritellään, on avannut silmät näkemään, mitä yhteistä on aiemmin erillisillä ilmiöillä. Keskeisiksi ovat nousseet ilmiöiden elävyys nykyhetkessä, yhteisöllinen merkitys ja yhteisön halu siirtää perinne seuraaville sukupolville – nimenomaan elävänä, jokapäiväisesti harjoitettuna ja muuntuvana ilmiönä. Kulttuuriperintöilmiöiden hallintaa ja määrittelyvaltaa ei enää voi viedä yhteisön ulkopuolelle, asiantuntijoiden ja virkamiesten käsiin. Ilmiöillä on yhteiskunnallista merkitystä sosiaalisina ilmiöinä, ei tekijöistään eristettyinä akateemisina kohteina.
Tältä pohjalta löytyneet yhteiset nimittäjät ovat tuoneet samoille foorumeille ja keskinäisiin kohtaamisiin hyvin erilaisia ilmiöitä, mitä kuvastavat niin huomiota paljon herättävät Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luettelot kuin Suomen kansallinen aineettoman kulttuuriperinnön wikiluettelo. Kaustislainen viulunsoitto ei ole yhteismitallista ainoastaan kaustislaisen ruokaperinteen tai pohjoismaisen viulupolskan kanssa vaan yhtä hyvin pohjoismaisen limisaumaveneperinteen tai napolilaisen pizzanpaiston kanssa. Kaikkia näitä yhdistävät perinnettä ylläpitävät yhteisöt, perinteen elävyys tässä päivässä sekä niiden turvaamiseen, välittämiseen ja hyödyntämiseen liittyvät mahdollisuudet ja haasteet.
Yhteisöt ja koulutus kohtaavat
Monet elävän perinnön yhteisöt kohtaavat haasteita, jotka liittyvät perinteiden turvaamiseen ja jatkuvuuteen. Tyypillisiä haasteita ovat taloudellisten ja osaamisresurssien puute, seuraavien sukupolvien kiinnostuksen ja tietoisuuden herättäminen sekä ulkopuoliset uhat, esimerkiksi perinteen harjoittamisen mahdollisuuksien kaventuminen jonkin harjoittamiselle keskeisen miljöön muuttuessa ratkaisevasti. Toisaalta avautuvat uudet näköalat kulttuuriperintöilmiöiden yhteiskunnallisesta merkityksestä antavat mahdollisuuksia, jotka pitäisi osata hyödyntää. Ne eivät ole tärkeitä ainoastaan kulttuuriperinnön aktiivisille harjoittajille vaan myös yhteiskunnan ja yhteisöjen hyvinvoinnille, vakaudelle ja kriisinkestävyydelle.
Näiden haasteiden ja mahdollisuuksien käsittelemisessä kulttuuriperintöyhteisöjen verkostoituminen on ensiarvoista. Tapoja, joilla perinteitä turvataan ja siirretään seuraaville sukupolville, joilla organisoidutaan, kehitetään tulonmuodostusta, torjutaan lieveilmiöitä ja valjastetaan perinteet laajemman yhteiskunnallisen kehityksen tueksi, on loputtoman paljon, ja niitä kannattaa jakaa. Toisaalta yhteisöt ovat usein pieniä, eikä niiden sisällä ole ammattimaista osaamista kaikkeen mahdolliseen. Yhteistyö ja hyvien käytänteiden jakaminen voivat kuulostaa tyypilliseltä hankesanahelinältä, mutta aineettoman kulttuuriperinnön turvaamisessa ne ovat keskeisiä.
Koulutusorganisaatiot ovat yksi tärkeä osa tätä verkostoa. Kulttuuriperintöyhteisöt – ainakin useimmat niistä – tarvitsevat myös asiantuntijaosaamista elävän perinnön turvaamistoimissa ja dialogin aukaisemisessa muun yhteiskunnan suuntaan. Toisaalta ymmärrys elävän perinnön ja sitä ylläpitävien yhteisöjen luonteesta, yhteiskunnallisesta merkityksestä ja mahdollisuuksista kulkeutuu koulutusorganisaatioiden kautta niille monille yhteiskunnan tasoille ja sektoreille, joille opiskelijat tulevat työelämässään sijoittumaan.
Lähteet:
Euroopan neuvoston puiteyleissopimus kulttuuriperinnönyhteiskunnallisesta merkityksestä. 2005. Council of Europe Treaty Series No. 199. Faro 27.10.2005. Saatavissa: https://www.museovirasto.fi/uploads/Kansainvalinen_toiminta/euroopan-neuvoston-puiteyleissopimus.pdf
Yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta. Valtioneuvoston asetus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta tehdyn yleissopimuksen voimaansaattamisesta. 16.5.2013/47. Saatavissa: https://finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2013/20130047#idp2321472.
Riina Varila
TKI-asiantuntija
Centria-ammattikorkeakoulu
p. 040 831 3312
Lauri Oino
tuottaja
Kansanmusiikki-instituutti
p. 050 350 4600
