Kansalaistoiminnan merkityksestä ja mahdollisuuksista maaseudulla

Yhteiskunnan toimijat kuvaillaan perinteisesti kolmena sektorina: julkisena, yksityisenä ja niin sanottuna kolmantena sektorina. Julkista sektoria ovat valtio, kunnat ja muut yhteisten asioiden hoitoon ja kansalaisten hyvinvointiin tähtäävät julkisin varoin rahoitetut voittoa tavoittelemattomat toimijat. Yksityinen sektori tarkoittaa markkinoilla toimivia yrityksiä, jotka tavoittelevat taloudellista voittoa. Kolmanneksi sektoriksi kutsutaan vapaaehtoistoimintaan perustuvaa voittoa tavoittelematonta toimintaa, joka tapahtuu yhdistyksissä ja järjestöissä. Niiden ulkopuolella tehtävää vapaamuotoista kansalaistoimintaa on alettu kutsua neljänneksi sektoriksi. (Harju 2020.)

Kolmas ja neljäs sektori yhdessä muodostavat vapaaehtoissektorin, ja niiden toiminta nivoutuu usein tiiviisti toisiinsa niin, että osallistujat toimivat kummankin sektorin puolella. Samaa asiaa voi ajaa organisoidusti perinteisessä yhdistyksessä sekä itseohjautuvasti ja joustavasti ilman kytköstä järjestöihin. (Kansalaisareena 2019.) Neljännen sektorin toiminta on yleensä konkreettista yhdessä tekemistä poliittisen vaikuttamisen sijaan. Toimintatapana on usein yhteisössä luominen, verkostomaisuus ja oma suora tekeminen. (Pulkkinen 2018, 71.)

Tutkitusti lähes puolet vapaaehtoistoimintaa tehneistä osallistuu edelleen pääasiassa säännölliseen vapaaehtoistyöhön, ja neljännes tehdystä vapaaehtoistyöstä oli organisoimatonta. Puolet vastaajista koki lyhytkestoisten ja kertaluonteisten tehtävien helpottavan osallistumista vapaaehtoistoimintaan. Suurin merkityksellinen motivaatiotekijä oli se, että toiminnalla autetaan konkreettisesti muita ihmisiä. (Taloustutkimus 2024.)

Vapaaehtoisille suunnattuun kyselyyn 2024 vastanneet kokivat selkeästi vapaaehtoistoimintaan osallistumisen lisäävän hyvinvointiaan. Yli 90 % vastanneista oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että heidän vapaaehtoistyöstään on hyötyä yhteiskunnalle ja että vapaaehtoistyön kautta he voivat vaikuttaa itselleen tärkeisiin asioihin. Myös henkilökohtaista hyvinvointia tukeviin väittämiin vastattiin samalla tavalla. Vapaaehtoisena toimimisen koettiin sekä lisäävän omaa osaamista että antavan mahdollisuuden hyödyntää omaa osaamista. Vapaaehtoisena toimimisen koettiin olevan hyödyksi itselle ja vaikuttavan myönteisesti omaan elämään. (Vapaaehtoistyö.fi 2024.)

Monia säännöllinen ja organisoitu vapaaehtoistoiminta siis edelleen kiinnostaa. Kun tekeminen koetaan merkitykselliseksi, voi olla tärkeää tietää, että sitä tehdään pitkäjänteisesti. Suunnitelmallisuus tuo asialle vaikuttavuutta ja uskottavuutta. Koulutusta vaativa vapaaehtoistoiminta voi myös olla helpompi järjestää, kun taustalla on organisaatio (Pulkkinen 2018, 72).

Pulkkinen (s. 73) kuvaa kolmannen ja neljännen sektorin limittymistä ja toistensa tukemista: ”Järjestöjen pysyvät rakenteet voivat mahdollistaa spontaania ja lyhytkestoista kansalaistoimintaa, ja kansalaistoiminta puolestaan avaa uusia mahdollisuuksia järjestöille.” Sektorit eivät ole toistensa kilpailijoita: ”Järjestöt voivat tarjota resurssejaan ja osaamistaan vapaan kansalaistoiminnan käyttöön ja saada vastavuoroisesti uusia ideoita, toimintaa, ihmisiä ja näkyvyyttä sekä uudenlaisia vapaaehtoistehtäviä.”

Erityisesti nuoret epäilevät omien tietojensa ja taitojensa riittävyyttä kansalaistoiminnassa (Häikiö & Snellman 2017, 119). Tällaisessa tapauksessa neljännen sektorin toimintaan osallistumiselle voi olla yhdistystoimintaa matalampi kynnys.

Neljäs sektori laajentaa osallistumisen mahdollisuuksia ja täydentää näin edustuksellista demokratiaa. Kansalaisten omat toimintamuodot etsivät kansanvaltaisia tapoja toteuttaa asioita käytännössä edustuksellisen demokratian rinnalla. Yksilölle ne tarjoavat mahdollisuuden käyttää kykyjään yhteiseksi hyväksi sekä osallisuuden ja vaikuttamisen kokemuksia. (Mäenpää & Faehnle 2022, 36–38.) Neljäs sektori voi olla kansalaisen vapaaehtoistoiminnan ensimmäinen kokemus, joka saattaa herättää kiinnostuksen osallistua myöhemmin myös pitkäjänteisempään kolmannen sektorin toimintaan. On kuitenkin hyvä huomata, että usein toimintaan osallistuja, ja välttämättä edes toteuttaja, ei välttämättä mieti tai hahmota miten vapaaehtoistoiminta on organisoitu ja onko taustalla yhdistystä. Tärkeintä on yleensä mitä tehdään ja mitä saadaan aikaan.

Maaseudulla yhdistykset täydentävät kunnan palveluita ja tarjontaa, ja ensimmäinen ja kolmas sektori toimivat yleensä jonkin verran yhteistyössä. Kunta voi tarjota yhdistyksille edullisia tiloja tai tarjota muita resursseja tai yhteistyömahdollisuuksia. Neljännen sektorin nousun myötä kuntien olisi hyvä pohtia myös suhdettaan spontaanimpaan kansalaistoiminnan kenttään, käydä sen kanssa vuoropuhelua ja tunnistaa ja huomioida sen toiminnan tarjoamat palvelut ja kansalaisten osallisuuden mahdollisuudet. (Kattilakoski, Korhonen & Kurikka 2022, 76.)

Artikkelissa esitetäänmielenkiintoinen havainto ja kysymys: ”Asukkaat haluavat toimia entistä enemmän itse ja itselleen tärkeissä asioissa yhdessä muiden kanssa. Kunnissa kehitetyt osallisuuden kanavat ja foorumit houkuttelevat usein vain kaikkein aktiivisimpia eli niitä, jotka ovat kiinnostuneita osallistumaan useilla eri tavoilla kuntien toimintaan. – – – Voidaankin kysyä, tehdäänkö asiat liian valmiiksi ja pyydetäänkö asukkaita mukaan oikeisiin ja heitä itseään kiinnostaviin asioihin.” (Kattilakoski ym. 2022, 76.)

Paikallisesta toimintakulttuurista riippuu, millainen on kunnan kyky sekä halu sopeutua ja reagoida kansalaistoiminnan muutokseen. Kunnittain vaihtelee suuresti, kuinka merkityksellisenä asukkaiden toimijuus ja omatoimisuus nähdään, ja minkä verran sille halutaan antaa tilaa. (Kattilakoski ym. 2022, 76.) Lain puitteissa toteutettua toimintaa ei kunta voi kieltää, mutta sen asennoituminen tekemiseen voi merkittävästi vaikuttaa käytännön toteutukseen, menestymisen mahdollisuuksiin sekä tekijöiden intoon jatkaa toimintaa. Pienissä kunnissa myös henkilökohtaiset asenteet ja ihmisten väliset suhteet vaikuttavat suhteellisesti enemmän yhteistyön sujuvuuteen.

Maaseudulla neljäs sektori tarkoittaa usein uudenlaisia ryhmiä, jotka ovat kehittyneet tapahtumien tai arjen organisoinnin ympärille (Kattilakoski ym. 2022, 73). Neljäs sektori tuo uutta osallisuutta ja on järjestäytymättömyydessään jatkumoa talkooperinteelle. Se voi tarkoittaa yksittäisten tapahtumien järjestämistä tai jaksoa jonkun teeman ympärillä. Neljäs sektori voi ruokkia yhdistyskenttää ja syöttää innostuneita toimijoita ja toimintaa pitkäkestoisempaan tekemiseen yhdistyksissä.

Neljännen sektorin toiminta mahdollistaa vapaaehtoistyön ja vaikuttamisen ilman sitoumuksia perinteisiin järjestöihin. Yhdistystoiminnan koetaan usein olevan kankeaa kokouksineen ja hallitusvastuu koetaan pelottavaksi taakaksi, josta on vaikeaa päästä eroon. Yksittäisten tapahtumien pop up -tyylinen järjestäminen ilman yhdistystä on ketterää ja innostavaa. (Pulkkinen 2018, 71.)

Vapaassa ja organisoimattomassa kansalaistoiminnassa on myös haasteensa. Tekeminen saattaa olla harvojen harteilla ja näin haavoittuvaista inhimillisille tekijöille: toimijat väsyvät, muuttavat muualle tai vaihtavat kiinnostuksen kohdetta. Joskus toiminta voi kasvaa niin suureksi, että alkaa olla järkevämpää rakentaa sitä järjestelmällisemmin (Pulkkinen 2018, 72). Myös rahoituksen hakemiseen tarvitaan yleensä taustaorganisaatio. Näin pysyvämmäksi vakiintuva tekeminen saattaa siirtyä neljänneltä sektorilta kolmannelle, vapaasta kansalaistoiminnasta yhdistyksiin.

Maalla sektoreita on vaikea pitää erillään, ne limittyvät ja vaikuttavat toisiinsa. Kolmanteen sektoriin liittyy paljon neljännen sektorin toimintaa, kaikkea ei tehdä organisoidusti ja yhteisin päätöksin, vaikka toiminta voi tähdätä samoihin tavoitteisiin. Järjestäytynyt kansalaistoiminta on usein alkanut vapaamuotoisesti – tämä näkyy esimerkiksi kylätoiminnassa. Kyläläisten aktiivisuus järjestettiin ensin kylätoimikuntiin, ja nykyään kyläyhdistyksiin, jotka usein ovat maakunnallisen kyläyhdistyksen jäseniä. (Kattilakoski ym. 2022, s. 74–75.)

Kyläyhdistysten ja vastaavien kylätoimintaa tekevien järjestöjen toiminta on hieman erilaista verrattuna perinteiseen yhdistystoimintaan. Niiden pääasiallinen tehtävä on usein kylätalojen ylläpitäminen, harrastusten ja juhlien järjestäminen sekä organisaatiotyökaluna toimiminen kunnan avustusten tai hanketukien mahdollistamiseksi. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana maaseutupolitiikka on korostanut yhä enemmän kolmannen sektorin roolia ja merkitystä, joka maaseudulla tarkoittaa paikallisten yhteisöjen kasvavaa vastuunottoa muun muassa tarvittavien palveluiden tuottamisesta (Rinne-Koski & Lähdesmäki 2024, 174). Kolmannen ja neljännen sektorin rajapinta on kylissä varsin häilyvä, eikä kyläyhdistyksen jäsenyys ei ole edellytys talkoisiin osallistumiselle.

Neljäs sektori ei käytännössä ole maaseudulla mitään uutta, vaan naapuriavulla ja talkootyöllä on pitkät perinteet. Toiminta voi kuitenkin saada uudessa ajassa uusia muotoja hyödyntäen esimerkiksi sosiaalista mediaa ja jakamistalouden muotoja. Erona kaupunkiaktivismiin on se, että toiminnan taustalla on usein perustarpeisiin liittyviä yhteisöllisesti tunnistettuja vajeita. Maaseudun kansalaistoiminta nivoutuu esimerkiksi turvallisuuden, liikkumisen, palveluiden tai sosiaaliseen kanssakäymisen lisäämiseen tai kehittämiseen. (Kattilakoski ym. 2022, 75.)

Paikallisen kehittämisen järjestö Suomen Kylät ry on selvittänyt kylissä ja kortteleissa tapahtuvan vapaaehtoistyön määrää parin vuoden välein tehtävillä kyläkyselyillä. Vuonna 2024 tehtyyn kyselyyn vastasi 385 kylää. Kylämäärältään pienimmästä maakunnasta Keski-Pohjanmaalta vastasi kyselyyn yksitoista kylää, mitä voidaan pitää hyvänä tuloksena kokonaisuuteen nähden. Vastaajina toimi kyläyhdistyksiä, kylätoimikuntia, nuorisoseuroja, maa- ja kotitalousseuroja, kotiseutuyhdistyksiä ym. järjestöjä, jotka ovat muotoutuneet kylää edustavaksi tahoksi. Kyselyvastauksista on nähtävissä se vapaaehtoistyön määrä ja moninaisuus, mitä kylissä tehdään usein varsin vähäisen talkooväen ja varojen voimin. (Suomen Kylät, Kyläkysely 2024)

Suomen Kylien Kyläkyselyyn vastanneiden keskipohjalaiskylien vastauksissa näkyvät modernin kylätoiminnan eri muodot: perinteiset kyläyhdistysten tapahtumat, kerhot, yhteisten tilojen ja alueiden ylläpito ja kunnostus, mutta myös aiemmin julkisen tai yksityisen sektorin toiminnaksi mielletyt nuorisotoiminta, ikäihmisten tukeminen, palveluiden myynti ja yleiseen turvallisuuteen liittyvä työ. Kyläyhdistykset ja niiden kanssa rinnakkain toimivat neljännen sektorin kylätoimijat mahdollistavat asukkaille runsaasti sellaisia asumiseen ja vapaa-ajanviettoon liittyviä palveluita, joita julkinen sektori ei järjestä. Toiminta rahoitetaan suurelta osin perinteisellä yhdistysten varainhankinnalla, mutta kunnat ja hyvinvointialue voivat tukea toimintaa järjestö- tai suorin avustuksin. Nämä avustussummat liikkuvat muutamista sadoista euroista pariin tuhanteen euroon vuodessa. (Suomen Kylät, Kyläkysely 2024)

Kyselyyn vastanneiden keskipohjalaiskylien yhteenlaskettu talkootyön määrä vuodessa oli lähes 6000 tuntia, vaikka osa vastaajista jätti kyseisen kohdan tyhjäksi. Kun ottaa huomioon, että kyselyyn vastasi vain noin neljännes maakunnan aktiivisista kylistä, ja että talkootyön määrä arvioidaan usein alakanttiin, keskipohjalaisissa kylissä tapahtuvan vapaaehtoistyön määrä on valtava. (Suomen Kylät, Kyläkysely 2024)

Järjestöjen tuottamat palvelut ovat kustannuksiltaan varsin vähäisiä, mutta niiden merkitys hyvinvoinnin lähteenä on suuri (Kilpeläinen 2024, 46). Voisi kuvitella, että kylissä tehtävän vapaaehtoistyön arvo on suoraa säästöä kunnille ja hyvinvointialueille, mutta tilannetta ei nähdä siten, sillä käytännössä nämä palvelut jäisivät usein kokonaan järjestämättä, mikäli niitä ei tuotettaisi vapaaehtoisvoimin. Voidaan perustellusti väittää, että vapaaehtoistyö on usein perusta kylien elinvoimalle ja asumisviihtyvyydelle. Myös moni turvallisuuteen vaikuttava asia on vapaaehtoisuuden varassa (Kumpulainen, Luonila, Kattilakoski 2024, 81). Niissä kylissä, joissa vapaaehtoistyö ja järjestäytynyt kylätoiminta on vähäistä tai olematonta, yhteistyömahdollisuudet kuntien, erilaisten kehittämishankkeiden tai muiden yhteistyökumppanien kanssa ovat vähäisiä.

Hyvän kyläasumisen, kylien elinvoiman ja jopa turvallisuuden tärkeänä edellytyksenä on vapaaehtoisuus. Sana itsessään pitää sisällään epävarmuuden, sillä velvoitetta ei ole olemassa. Suomen Kylien kyselyn perusteella vapaaehtoistyön tekijöiden määrä on keskipohjalaisissa kylissä hyvin vaihteleva: viidestä 85 henkeen, mutta yleisimmin puhutaan joistakin kymmenistä talkoolaisista (Suomen Kylät, Kyläkysely 2024). Etenkin kaikkein pienimpiin vapaaehtoisten määriin voi suhtautua varauksella, sillä toisinaan kylissä on haasteita nähdä, kuinka moni osallistuu jollain tapaa yhteisen hyvän tuottamiseen, ja vain yhdistyksen nimissä tehty työ saatetaan mieltää vapaaehtoistyöksi. Moni kylässä tehtävä työ voi olla myös sellaista, missä takana ei ole organisaation sitoumusta, esimerkiksi jokatalvinen hiihtoladun teko yksityishenkilön toimesta. Tällaisessa työssä yksittäisen vapaaehtoisen merkitys on entistäkin suurempi. On selvää, että tällaisen vapaaehtoistyön varaan rakentuvat palvelut ovat erityisen haavoittuvaisia. Yleinen vapaaehtoistyön tunnistaminen, tukeminen ja arvostuksen lisääminen parantaa kylien elinvoimaa sekä yhdistyksissä että yksilötasolla.

Suomen Kylät ry toimii valtakunnallisesti paikallistoiminnan edistäjänä ja on nimensä mukaisesti kylien puolestapuhuja. Järjestö välittää saamaansa valtionapua maakunnallisille kyläyhdistyksille, jotka toimivat puolestaan paikallisten kylien verkosto- ja tukijärjestönä. Vuonna 2000 perustettu Keskipohjalaiset Kylät ry on yksi yhdeksästätoista maakunnallisesta kyläyhdistyksestä. Se toimii kylien edustajana ja puolustajana erilaisissa organisaatioissa, työ- ja seurantaryhmissä sekä muissa yhteyksissä, joissa tarvitaan kyliä ja maaseudun kehittämistä koskevaa asiantuntemusta. Verkostotoiminnan lisäksi Keskipohjalaiset Kylät ry tarjoaa maksutonta neuvontaa ja koulutusta alueen kylille sekä viestii alueen kyliä koskevista asioista. Järjestö saa rahoituksensa paitsi valtionavusta, myös vuosittain ilmestyvästä tiedotuslehdestä sekä jäsenmaksuista. Kymmenet maakunnan kylä- ja muut paikallisyhdistykset muodostavat Keskipohjalaisten Kylien jäsenistön ja niiden edustajat järjestön hallituksen. Kylätoiminnan ja sitä myötä myös vapaaehtoistoiminnan tukeminen on yhdistyksen tärkein tehtävä. Käytännön työtä järjestössä tekee kyläasiamies, joka on myös tämän artikkelin toinen kirjoittaja. (Keskipohjalaiset Kylät ry 2024)

Centria-ammattikorkeakoulun sosiaalisen kestävyyden ja yhteisöllisyyden tutkimusryhmän tehtävänä on edistää osallisuutta ja yhteisöjen hyvinvointia. Ydinkohderyhmää ovat yhdistykset, yhteisöt ja Centrian toiminta-alueen asukkaat. Kehittämällä ja tukemalla yhteisöjen ja kolmannen sektorin toimintaa vahvistetaan alueen yhteisöllisyyttä ja pitovoimaa. Tutkimusryhmän asiantuntijoihin voi olla yhteydessä hankeyhteistyöhön tai yhteiseen osallisuuden ja yhteisöllisyyden ideointiin liittyen.