Marko Forsell
Freeden, M. 2019. Mitä on ideologia? Tampere: Niin & Näin.
Matrix-elokuvassa vuodelta 1999 on Neon ja Morpheuksen välinen vuoropuhelu:
Morpheus: Et osaa selittää sitä, mutta tunnet sen. Olet tuntenut sen aina. Maailmassa on jotain vikaa. Et tiedä mitä, mutta jotain. Se on kuin särö mielessäsi ja se tekee sinut hulluksi. Se tunne toi sinut luokseni. Tiedätkö mistä puhun?
Neo: Matrixista?
Morpheus: Haluatko tietää, mikä se on? Matrix on kaikkialla ympärillämme. Jopa nyt tässä huoneessa. Näet sen, kun katsot ikkunasta tai avaat television. Tunnet sen, kun menet töihin, kun menet kirkkoon tai maksat verosi. Maailma on vedetty silmillesi, jotta et näkisi totuutta.
Neo: Mitä totuutta?
Morpheus: Sitä, että olet orja. Kaikkien muiden tavoin synnyit orjuuteen. Vankilassa, jossa et voi haistaa, maistaa tai koskettaa. Mielen vankilaan. Kenellekään ei voi kertoa, mikä Matrix on. Se pitää nähdä itse.
Olen mielessäni usein korvannut sanan Matrix sanalla ideologia, jotta kävisi ilmi, kuinka vaikeasti käsiteltävästä asiasta on kysymys. Monesti haluamme todeta, ettei meihin vaikuta ideologia, kun tosiasiassa lähes kaikkeen, mitä havainnoimme ja mistä muodostamme mielipiteen ympärillämme vaikuttavat erilaiset ideologiat.
Michael Freedenin kirja Mitä on ideologia? avaa hyvin ideologian käsitettä ymmärrettävällä tavalla. Ideologia-sanalla on paha kaiku. Sitä pidetään jokseenkin loukkauksena, kun joku toteaa mielipiteesi olevan ideologinen. Freeden kuitenkin osoittaa, että esimerkiksi kaikki poliittiset puolueet ajavat jotain ideologiaa, jopa konservatiivit, jotka usein väittävät olevansa ideologiton. Kirja tuo selkeästi esiin, kuinka ideologia on yksi keskeinen työkalu politiikan tekemisessä. Kuitenkaan ideologia ei ole pelkkää politiikkaa, eikä politiikka pelkkää ideologiaa. Politiikassa ideologia on vain yksi työkalu, kun ajetaan oman ryhmän etua. Freeden näyttää ideologian olevan erittäin käyttökelpoinen työkalu, kun halutaan saada ihmisiä puolelleen. Se yksinkertaistaa monimutkaista maailmaa ja luo markkinoitavia mielikuvia.
Freeden aloittaa kirjansa katsauksella ideologian historiaan ja käy läpi sellaiset ideologian tutkimuksen merkkihenkilöt kuten Karl Mannheim, Antonio Gramsci ja Louis Althusser. Näiden kolmen panos ideologian ymmärtämisessä on keskeinen. Mannheim osoitti, että koko ideologiakäsitys muodostaa ihmisen maailmanymmärryksen (Weltanshaaung), jossa heijastuu ryhmän historian käsitys ja maailmankatsomus. Gramsci liitti ideologian ymmärtämiseen sen leviämisen ja säilymisen kuvaamisen ja kutsui hegemoniaksi vallitsevaa ideologiaa. Hegemonia pyrkii säilyttämään itsensä mm. koulutuksen, politiikan ja talouden kautta, jotka kaikki osaltaan tukevat vallassa olevaa hegemoniaa. Althusser lisäsi tähän vielä käsityksen siitä, että ideologiaa ylläpidetään erilaisten moraalikäsitysten ja kunnioittamissääntöjen kautta.
Historiallisen kehityksen suuntaviivojen jälkeen Freeden käy läpi, miten ideologiaa määritetään. Määritelmistä nousee esiin ideologiakäsitteen moniulotteisuus. Freeden lähtee liikkeelle funktionaalisestä määritelmästä, eli siitä, mikä on ideologian rooli poliittisessa elämässä. Tämän jälkeen käydään läpi kielen merkitys ideologian ymmärtämisessä ja rakentamisessa.
Freedenin tekstistä on mielenkiintoista huomata, että vaikka poliittisessa filosofiassa pyritään rakentamaan loogisesti yhtenäisiä käsitejärjestelmiä ja ideologioita, niin politiikan kentällä myös muut kysymykseen nousevat esiin. Politiikka koskettaa jokaisen ihmisen jokapäiväistä elämää ja siinä ovat mukana mm. tunteet, markkinoitavuus ja suhteet toisiin ihmisiin. Näin ollen politiikassa käytössä olevat ideologiat eivät vaadi täysin johdonmukaista sisäistä rakennetta, vaan ne hyödyntävät kielen polysemiaa, eli monimerkityksellisyyttä. Kannattaa muistaa, että poliittisen aatteen täytyy saada taaksensa tarpeeksi laajaa kannatusta ollakseen vaikutusvaltainen. Näin ollen poliittiselle ideologialle onkin vain hyvä, että ihmiset tulkitsevat sitä kukin omalla tavallaan.
Poliittinen ideologia valitsee ytimeensä muutaman keskeisen ydinkäsitteen, joita sitten ympäröivät näitä tukevat käsitteet. Näistä tulee erilaisia kaavioita, jotka kuvaavat ideologiaa. Esimerkiksi liberalismin ytimessä ovat vapaus, yksilöllisyys, rationaalisuus ja edistys. Näitä sitten tukevat ja ne määrittävät esimerkiksi tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus. Sosialismilla taasen ydinkäsitteitä ovat esimerkiksi ryhmäsolidaarisuus, tasa-arvo ja työ. Kuten edellä voi huomata, niin liberalismilla tasa-arvo on tukikäsite, kun taas sosialismilla se on aatteen ytimessä.
Määrittelyjen jälkeen Freeden käy nopeasti läpi tämän hetken voimakkaimmat makroideologiat: liberalismin, sosialismin, konservatismin ja totalitaariset ideologiat (natsismi ja kommunismi). Tätä lukua seuraa luku mikroideologioista, kuten feminismi, nationalismi ja vihreä liike. Vaikka ideologiat näyttäisivät olevan fragmentoitumassa, niin tämä ei suinkaan tarkoita niiden merkityksen pienemistä. Ideologioilla on tapana kerätä uudelleen voimia ja sommitella uudella tavalla ydinkäsitteitä ja tukikäsitteitä kunkin ajanjakson vaatimusten mukaisiksi.
Loppupuolella kirjaa Freeden käy läpi ideologian nykytyökaluna käytettävää diskurssianalyysiä, joka sopii varsin hyvin ideologioiden tutkimiseen. Tässä luvussa käy ilmi, miksi ideologioita ylipäätänsä tarvitaan. Ideologiat täyttävät ihmisen tarpeen selittää asioita ja saada kaoottiseen maailmaan merkitystä. Siinä ideologiat toimivat hyvin. Esimerkiksi vapautta pidetään keskeisenä ihmisoikeuden mittarina, sen puolesta marssitaan ja sen puolesta ollaan valmiita menemään vankilaan. Entäpä jos meidän täytyy uskoa vapaaseen yhteiskuntaa, sillä ”[K]armea totuus, että kaikki yhteiskunnat ovat epävapaita, täytyy piilottaa (s. 129).”
Viimeisessä luvussa ennen yhteenvetoa Freeden ottaa esiin ideologioiden levittämisessä käytettävät ei-sanalliset viestintätavat, metaforat ja tunteet. Varsinkin ei-sanallinen viestintä osoittaa kuvien merkityksen viestin välittämisessä ja ymmärtämisessä. Tämän on kiinnostavaa nykyisen sosiaalisen median meemien viidakossa. Esimerkiksi ideologian levittämiseen käytettävien kuvien tulee täyttää neljä tekijää. Kuvan on (1) oltava yksinkertainen, (2) erottuva, (3) mieleenpainuva ja (4) esteettisesti miellyttävä tai häiritsevä. Ihmiset ovat kouliintuneita tekstipohjaisen viestinnän kriittiseen tarkasteluun, mutta samanlaisia työkaluja ei ole vielä kehittynyt esimerkiksi kuvien tai meemien käsittelyyn.
Yhteenvedossa Freeden osoittaa, ettei politiikka tule toimeen ilman ideologiaa. Ideologiat esittävät erilaiset poliittiset aatteet ymmärrettävinä sommitelmina, jotta voidaan saada kannattajia. Toiseksi ne tarjoavat ennustettavia päätöksentekokehikkoja. Ideologioiden kautta voidaan määrittää mikä on keskeistä ja mitä voidaan muokata. Kolmanneksi ideologiat yhdistävät loogisuutta, tunnetta ja myös estetiikkaa. Lopuksi ideologiat tarjoavat tavan viestiä ymmärrettävästi laajalle joukolle mahdollisia kannattajia.
Freedenin kirja tarjoaa selkeän tavan ymmärtää, miten moniulotteinen käsite ideologia on. Kirjasta käy ilmi myös, kuinka nykymaailmassa ideologioita ei voi paeta, vaan ne ovat jatkuvasti mukana ympärillämme. Jos haluamme olla varmoja, ettei meihin vaikuta ”ulkoparlamentaariset” voimat, niin meidän tulee tunnistaa ne tavat, joilla erilaiset ideologiat pyrkivät saamaan meidät puolelleen. Tähän tunnistamiseen Freeden tarjoaa tietoa. Kirja on lyhyt ja tiivis paketti ymmärrettävässä muodossa ja tarjoaa lopuksi kiinnostuneille hyvin valittuja keskeisiä kirjoja jatkolukemista varten.
Marko Forsell
Johtaja (TKI)
Centria-ammattikorkeakoulu
p. 040 808 5128
