Seurakunnan oppilaitosyhteistyö murtaa raja-aitoja –merkittävä työmuoto kansainvälisten opiskelijoiden sopeutumisessa Suomeen

Kansainvälistyvä Suomi houkuttelee yhä enenevässä määrin laadukkaan koulutustarjontansa vuoksi ulkomaalaisia korkeakouluopiskelijoita Suomeen opiskelemaan. Moni saapuu myös tarkoituksenaan löytää Suomesta töitä. (Pietilä 2010, 8, 136; Korhonen & Puukari 2017, 46–47.) Ilmiön myötä myös kirkolla on erinomainen mahdollisuus ja uusi kanava osallistua yhteiskunnalliseen kehitykseen ja vaikuttaa siihen. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa oppilaitosyhteistyön kautta kansainvälisille opiskelijoille suunnatun yleissivistävän tiedon tarjoamista sekä yhteisöllistä ja integroitumista edistävää toimintaa. 

Käytännön kokemusten ja tutkimustiedon valossa kamppailemme Suomessa merkittävän ongelman parissa. Tarvitsemme korkeakoulutettua ammattitaitoista työvoimaa ja korkeakoulumme tarjoavat tunnustettua ja laadukasta, kansainvälistä koulutusta, mutta ulkomaalaisia osaajia on haastavaa saada opintojensa jälkeen asettumaan Suomeen (Hämeri 2019; STT 2019). 

Yhtenä merkittävänä ongelmana on havaittu integraation ja kielitaidon puute (STT 2019). Suomen kielen peruskurssien tarjoaminen oppilaitoksen kurssitarjottimessa ei vielä takaa riittävää osaamista työmarkkinoilla. Myös suomalaisten yritysten ja työnantajien halukkuus palkata ulkomaalaistaustaisia työntekijöitä vaikuttaa vähäiseltä (Seeskorpi 2019). 

Integroituminen ja suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutuminen eivät kuitenkaan ole pelkästään kielitaidon kysymyksiä. Suomalaisen elämänmenon ja arvojen ymmärtäminen vaatii myös perehtymistä kulttuuriin, vallitseviin arvoihin ja normeihin. Tärkeä tekijä osallisuuden kokemuksen ja yhteiskunnan käytänteiden omaksumisessa ovat myös verkostot. (STT 2019.) Kaukana omista juuristaan ja vailla tukiverkostoa voi olla vaikea kestää Pohjoisen oloissa. 

Keväällä 2021 julkaistu toimintatutkimuksellinen opinnäytetyö käsittelee oppilaitosyhteistyötä kansainvälisten opiskelijoiden kohtaamisessa Centria-ammattikorkeakoulussa, Kokkolassa (Kastell-Klapuri & Kiuru 2021). Centria kuuluu Suomen kansainvälisimpiin korkeakouluihin; 20% sen opiskelijoista tulee ulkomailta. Opinnäytetyössä havaittiin todellinen tarve kansainvälisten opiskelijoiden tavoittamiselle sekä laadittiin heille jaettava suomalaisuutta, evankelis-luterilaista kirkkoa ja kristillistä uskoa esittelevä kirjallinen esitevihkonen. Työtä tehtiin tiiviissä yhteistyössä oppilaitospastori Reetta Mourujärven kanssa, sekä kansainvälisiä opiskelijoita ja Centrian henkilökuntaa kuunnellen. Työn myötä perehdyttiin niin yhteiskunnallisiin, historiallisiin, teologisiin, sosiologisiin kuin antropologisiinkin kysymyksiin. 

Kokkolassa oltiin jo muutaman vuosi sitten havahduttu siihen, että kansainvälisten opiskelijoiden yksinäisyys ja irrallisuus suomalaisesta yhteiskunnasta olivat todellisia käytännön haasteita. Ilmeisimmin tämä näyttäytyi joulun aikaan; kristittyjen kokoontuessa perheidensä kanssa viettämään joulua jäivät kansainväliset opiskelijat yksin. Tähän hätään alettiin oppilaitosyhteistyön nimissä järjestää joulun välipäiviin sijoittuvaa talvileiriä. Leiriä on toteutettu seurakunnan ja oppilaitoksen yhteistyössä opiskelijoille edulliseen hintaan. Leirin anti on tukenut myös opiskelua, sillä sosiaalisen kanssakäymisen ja suomalaiseen kulttuuriin perehtymisen lisäksi opiskelija on saanut leirin yleissivistävään ohjelmaan osallistumisestaan myös opintopisteen. (Kastell-Klapuri & Kiuru 2021.)

Opinnäytetyössä oppilaitosyhteistyön tavoittavuutta pyrittiin lisäämään sekä sen mahdollisuuksia kasvattamaan kansainvälisille opiskelijoille jaettavan esitevihkosen myötä. Kristinuskon perusteiden ja evankelis-luterilaisen kirkon yleissivistävä esittely auttaisi näin ollen Suomessa työllistymään pyrkiviä ihmisiä ymmärtämään suomalaisen yhteiskunnan perusteita sekä kulttuurisia piirteitä. Irrallaan omasta kotimaastaan ja kulttuuristaan he voivat kaivata myös henkistä ja hengellistä tukea, jolloin kirkolla on oiva mahdollisuus toteuttaa rakkauden kaksoiskäskyä ja kristillistä vieraanvaraisuutta. Vaikka maa on kylmä ja pohjoinen, voimme me kristityt olla lämpimiä; kirkon ovet ovat auki. Tätä halusimme viestittää myös esitevihkosen sivuilla. Esitevihko koostettiin mahdollisimman informatiiviseksi, tiivistetyksi, helppolukuiseksi ja inhimilliseksi kokonaisuudeksi. Se sisältää tietoa muun muassa Suomen luonnosta, juhlapäivistä, kulttuurista, kristinuskon perusteista, kirkollisista käytänteistä, sanonnoista, vitseistä ja onpa joukossa jopa marjapiirakkareseptikin!

Kunnan tai kaupungin sekä oppilaitoksen lisäksi seurakunnan työllä on merkittävä, moniulotteinen rooli niin suomalaiseen yhteiskuntaan perehdyttämisessä kuin myös opiskelijahyvinvoinnin edistämisessä osana moniammatillista tiimiä. (Yhteistyö kouluissa ja oppilaitoksissa 2020; Oppilaitostyöntekijän ydinosaamiskuvaus 2020.) Seurakunnan työntekijän toimi ja olemassaolo oppilaitoksessa on perusteltua; onhan kirkolla ollut merkittävä rooli niin suomalaisen yhteiskunnan, koulutuksen, kulttuurin kuin arvopohjankin kehityksessä. Kirkon rooli suomalaisten elämässä on ollut merkittävä syntymästä hautaan. (Jalava 2010, 45–63; Sulkunen 2007, 41–42; Ketola ym. 2016, 254–262; Sinnemäki 2020, 53–89; Opetus- ja kulttuuriministeriö; Latvus 2020, 35.) Kristillisen tradition tiedostaminen ja tunnustaminen osana sivistysvaltiomme, tasa-arvon ja hyvinvointimme arvopohjaa on osa yleissivistystä. Toimintatutkimusta tehtäessä voitiin havaita, että seurakunnan oppilaitosyhteistyöllä on lukuisia mahdollisuuksia ja kansainvälistyvän kotimaamme kannalta se tuntuu jopa välttämättömyydeltä. Kansainvälisten opiskelijoiden näkökulmasta seurakunnan oppilaitostyöntekijä voi olla esittelemässä suomalaisuuden osa-alueita, kulttuurista ja henkistä ilmapiiriä, avata tietä sosiaalisiin osallistumiskanaviin sekä tukea yksilön henkistä ja hengellistä kasvua uskonnosta riippumatta.

Oppilaitosyhteistyön tärkeys ei korostu ainoastaan kansainvälisten opiskelijoiden kohtaamisessa, vaan sen merkitys tulisi nähdä kokonaisvaltaisesti kaikkien oppilaitoksessa toimivien ihmisten välisten suhteiden vahvistamisessa. Se on käytännössä sillanrakentamista eri taustoista, kulttuureista ja kansallisuuksista saapuvien ihmisten välillä. Kristillisen lähimmäisenrakkauden näkökulmasta toinen toistemme huomioiminen ja toisen asemaan asettuminen ovat entistä tärkeämpiä tämänhetkisen maailmantilanteen myötä. Henkiseen hyvinvointiin ja sosiaalisuuden lisäämiseen panostaminen tulisi nähdä tärkeinä prioriteetteina työn suunnittelussa ja toteutuksessa toimiessamme epävarmoissa olosuhteissa ja pyrkiessämme kohti normaalia yhteiskuntaelämää rajoitusten hellittäessä.

Seurakunnan oppilaitostyöntekijä voisi olla koordinoimassa interaktiivista ja osallistavaa toimintaa opiskelijoiden välille yhteistyössä esimerkiksi yhteisöpedagogi- ja sosionomikoulutuksen kanssa. Käytännön esimerkkeinä opiskelijaillat Backstagella sekä opinnäytetyömme yhtenä osaprojektina toteutettu villasukkakeräys kansainvälisten opiskelijoiden hyväksi. Yhtenä toiminnan keskeisimmistä tavoitteista voisi olla osallisuuden lisääminen ja kaksisuuntainen akkulturaatio, missä molemmat osapuolet –niin kantaväestö kuin kansainväliset opiskelijatkin saisivat kokea antoisaa yhdessä tekemistä. Tällöin kaikki osapuolet voivat olla aktiivisia toimijoita ja vaikuttajia sekä yhdessä kasvattaa toinen toistensa kulttuurista ja sosiaalista pääomaa. Tällainen toiminta vähentää etääntymistä sekä edesauttaa monimuotoisuutta ja tukee yksilöitä ja yhteisöjä toistensa hyväksymisessä ja ymmärtämisessä. Näiden kokemusten tuoma lisäarvo muuttuu käytännön osaamispääomaksi kohdatessamme tulevaisuuden työelämän ilmiöitä ja haasteita.