Yhteistyöskentelyn ja vuorovaikutuksen kehittäminen virtuaalisessa työympäristössä digitaalisten fasilitointityökalujen avulla

Kuvituskuva ja hankkeen rahoittajien logot.

Harri Schroderus

Kuvituskuva ja hankkeen rahoittajien logot.

Virtuaalinen työympäristö käsittää teknologiaratkaisut ja -välineet, sovellukset ja alustat sekä palvelut, joita käytetään eri käyttöliittymien avulla. Virtuaalisella työyhteisöllä tarkoitetaan ryhmää, jonka jäsenet työskentelevät yhteistä päämäärää kohti mutta sijaitsevat maantieteellisesti eri paikoissa ja kommunikoivat keskenään sähköisiä välineitä käyttäen. (Työturvallisuuskeskus 2023.)

Jatka lukemista ”Yhteistyöskentelyn ja vuorovaikutuksen kehittäminen virtuaalisessa työympäristössä digitaalisten fasilitointityökalujen avulla”

Johtamisen haasteet uuden aikakauden etä- ja hybridityössä

Harri Schroderus

Nainen pitää tablettia kädessään ja hymyilee. Kuvan alalaidassa hankkeen rahoittajien (Euroopan unionin osarahoittama ja Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus) ja toteuttajien logot (Jyväskylän yliopisto, Centria, Vaasan yliopisto ja Vasek).

Viime aikoina etä- ja hybridityö ovat herättäneet runsaasti keskustelua puolesta ja vastaan. Työterveyslaitoksen mukaan etätyö tarkoittaa pääasiassa työpaikan ulkopuolella tehtävää työtä, kun taas hybridityö viittaa työn organisointitapaan, joka yhdistää etätyötä ja lähityötä työpaikalla (Työterveyslaitos 2025). Esihenkilöiden näkökulmasta etä- ja hybridityön johtaminen on haasteellisempaa, koska perinteiset johtamiskeinot eivät enää toimi yhtä tehokkaasti kuin ennen.

Jatka lukemista ”Johtamisen haasteet uuden aikakauden etä- ja hybridityössä”

Vuorovaikutteinen etätyö hyödyttää työntekijää, yritystä ja aluetta 

Nuori mieshenkilö osallistuu kotitoimistollaan Zoom-kokoukseen.

Leni Forsberg
Kati Hyvönen

Nuori mieshenkilö osallistuu kotitoimistollaan Zoom-kokoukseen.

Japanilainen käsite ”ba” tarkoittaa uniikeissa tilanteissa tapahtuvan vuorovaikutuksen kautta luotuja sisältöjä, joita on mahdotonta toistaa täysin samanlaisena uudestaan. Hankkiutuminen erilaisiin vuorovaikutustilanteisiin auttaa etätyöntekijää kehittämään uutta. Verkostoituminen ja yhteisöön kuuluminen vaikuttavat positiivisesti myös yritystasolla ja lopulta koko alueen elinkeinoelämän tasolla.

Jatka lukemista ”Vuorovaikutteinen etätyö hyödyttää työntekijää, yritystä ja aluetta ”

Työntekijäkokemus ja aidosti toimiva hybridityö työnantajien kilpailuvalttina

Rahoittajien logot, Maaseuturahasto, ELY, Svenska kulturfonden ja Keskitien säätiö

Katja Jankens

Rahoittajien logot, Maaseuturahasto, ELY, Svenska kulturfonden ja Keskitien säätiö

Miten teidän työpaikallanne toimii hybridityö? Vai toimiiko se? Ovatko työntekijät tyytyväisiä tilanteeseen, entä johto? Vai onko näistä asioista keskusteltu, tiedättekö toistenne tarpeet ja toivomukset hybridityön suhteen? Ratkaisu, joka toimii yhdelle, voi olla täysin väärä toiselle.

Jatka lukemista ”Työntekijäkokemus ja aidosti toimiva hybridityö työnantajien kilpailuvalttina”