Juuso Jussila
Perfektionismi on yksi urheilupsykologian tutkituimmista persoonallisuuden piirteistä. Tässä artikkelissa tarkastellaan perfektionismin useita ulottuvuuksia ja niiden merkitystä niin arjessa kuin huippu-urheilussa.
Mitä perfektionismi on?
Perfektionismi on persoonallisuuden piirre, joka voi ilmetä muun muassa virheettömyyden tavoittelemisena, erittäin korkeiden suoritusvaatimusten asettamisena ja kohtuuttomana omien suoritusten kritisoimisena (Flett & Hewitt 2002; Frost, Marten, Lahart & Rosenblate 1990). Kun perfektionismin tutkimus siirtyi 1990-luvulla yksiulotteisista malleista (esim. Burns 1980) kohti moniulotteisempia konsepteja, Frost ym. (1990) esittivät, että perfektionismia voidaan tarkastella kuuden eri ulottuvuuden kautta: liiallinen epäonnistumisen tai virheen pelko, korkeat henkilökohtaiset pyrkimykset, kokemus vanhempien korkeista odotuksista tai kriittisyydestä, epäilykset oman toiminnan lopputuloksesta ja mieltymys järjestykseen sekä johdonmukaisuuteen.
Lähes samaan aikaan Hewitt ja Flett (1991) kritisoivat perfektionismin tarkastelua täysin yksilön itsesuuntautuneisuuden näkökulmasta ja esittivät aiemman tutkimusnäytön perusteella (esim. Greenwald & Breckler 1985; Fenigstein, Scheier & Buss 1975), että perfektionismilla on myös vuorovaikutuksellinen ja sosiaalinen ulottuvuus. Näin ollen myös Hewitt ja Flett (1991) kehittivät perfektionismista oman konseptinsa, joka sisälsi kolme pääkomponenttia: itsesuuntautunut perfektionismi (esim. korkeat henkilökohtaiset pyrkimykset; Burns 1980), muihin suuntautunut perfektionismi (esim. korkeat läheisiin suuntautuvat vaatimukset; Hollender 1965) ja sosiaalisesti määräytyvä perfektionismi (esim. koettu tarve täyttää muiden asettamat, usein epärealistiset vaatimukset).
Tervettä vai epätervettä?
Yleisellä tasolla monet tutkijat edelleen uskovat, ettei perfektionismi voi olla positiivinen luonteenpiirre (Cervone & Pervin 2010). Tämä selittynee perfektionismin perinteisillä tulkinnoilla, joissa se yhdistettiin monien mielenterveyshäiriöiden psykopatologiaan ja neuroottiseen persoonallisuuteen (Missildine 1963; Horney 1951). Vaikka osa tutkijoista (esim. Hamachek 1978) esitti, että perfektionismi tulisi erotella normaaliin ja neuroottiseen perfektionismiin, ennen 1990-lukua selkeä enemmistö piti sitä haitallisena ja toimintakykyä heikentävänä persoonallisuuden piirteenä (Burns 1980; Pacht 1984).
Kukaan tuskin voi väittää, että perfektionismia vain negatiivisesta näkökulmasta tarkasteleva henkilö olisi täysin väärässä. Tutkimusnäyttö osoittaa, että tavallista korkeampi perfektionismin taso on yhteydessä korkeampaan masennuksen, ahdistuneisuuden, pakko-oireisen häiriön ja syömishäiriön riskiin (esim. Flett, Besser & Hewitt 2005; Ranieri ym. 1987; Rasmussen & Eisen 1992; Rosen, Murkofsky, Steckler & Skolnick 1989; Flett, Hewitt & Dyck 1989; Thompson, Berg & Shatford 1987; Hewitt, Mittelstaedt & Wollert 1989).
Kuten yllä mainittujen tutkimusten vuosiluvuista voi huomata, suurin osa tästä tutkimusnäytöstä perustui perfektionismin yksiulotteisiin mittauksiin, mikä voi osittain selittää perfektionismin negatiivisten vaikutusten korostumisen. Frost ym. (1993) löysivät aiemmin mainituista moniulotteisista malleista (Frost ym. 1990; Hewitt & Flett 1991) kaksi yhtenevää osa-aluetta: perfektionistiset pyrkimykset (tavoitteet, järjestys, itsesuuntautunut ja muihin suuntautunut perfektionismi) ja perfektionistiset huolet (huolet omista virheistä, epäily omasta toiminnasta, vanhempien odotukset ja kritiikki, sosiaalisesti määräytyvä perfektionismi). Vastoin aiempia päätelmiä Frost ym. (1993) huomasivat, että perfektionistiset pyrkimykset olivatkin yhteydessä positiiviseen affektiivisuuteen. Perfektionistiset huolet olivat kuitenkin edelleen yhteydessä negatiivisiin vaikutuksiin, mikä tuki vanhempaa tutkimusnäyttöä.
Stoeber ja Otto (2006) kokosivat yhteen aikansa perfektionismitutkimukset ja tulivat johtopäätökseen, että perfektionistiset pyrkimykset todella olivat yhteydessä erilaisiin positiivisiin piirteisiin (erityisesti henkilöillä, joilla esiintyi vain vähän perfektionistisia huolia). Näitä positiivisia piirteitä olivat muun muassa korkeampi itsetunto (Cox, Enns & Clara 2002; Gzregorek, Slaney, Franze & Rice 2004), ekstraverttiys (Parker & Stumpf 1995), sinnikkyys (Stumpf & Parker 2000), tyytyväisyys elämään (Chang, Watkins & Banks 2004), aktiivisten selviytymisstrategioiden käyttö (Dunkley ym. 2000), akateeminen menestyminen (Bieling, Israeli, Smith & Antony 2003; Gzregorek ym. 2004), suvaitsevaisuus (Parker 1997) ja sosiaalinen integraatio (Rice & Dellwo 2002). Kyseisillä henkilöillä oli myös vähemmän itsetuhoisia ajatuksia (esim. Chang ym. 2004), ahdistuneisuutta (Ashby & Kottman 1996), masentuneisuutta (Rice & Mirzadeh 2000), velvollisuuksien kanssa viivyttelyä (Ashby & Kottman 1996), maladaptiivistä käyttäytymistä (Dixon, Lapsley & Hanchon 2004) ja vuorovaikutusongelmia (Rice ym. 2003). Näin syntyi myös käsite terveestä (korkeat perfektionistiset pyrkimykset, matalat perfektionistiset huolet) sekä epäterveestä perfektionismista (korkeat pyrkimykset, korkeat huolet) (Stoeber & Otto 2006). Tämän lisäksi henkilöitä, joilla oli korkeat perfektionistiset huolet mutta matalat perfektionistiset pyrkimykset, ei luokiteltu perfektionisteiksi lainkaan (Stoeber & Otto 2006).
Monet tutkijat olivat kuitenkin sitä mieltä, ettei perfektionismin kutsuminen terveeksi tai epäterveeksi olisi täysin soveliasta. Noin viisi vuotta myöhemmin Gaudreau ja Thompson (2010) esittelivät yhden moderneimmista perfektionismin teoreettisista viitekehyksistä, perfektionismin 2 x 2 -mallin, joka onnistuu kenties kaikista parhaiten erottelemaan tämän persoonallisuuden piirteen alatyypit. Mallin neljä alatyyppiä ovat ei-perfektionistit (matalat pyrkimykset, matalat huolet), kunnianhimoiset (korkeat pyrkimykset, matalat huolet), huolestuneet (matalat pyrkimykset, korkeat huolet) ja perfektionistit (korkeat pyrkimykset, korkeat huolet). Mallin mukaan kaikista positiivisin perfektionismin alatyyppi on kunnianhimoiset, kun taas negatiivisimpana alatyyppinä pidetään huolestuneita. Vaikka 2 x 2 -malli tarvitseekin lisää tutkimusnäyttöä eri populaatioista ja kulttuureista, huolestunut perfektionismi on yhdistetty matalampaan elämän tyytyväisyyteen (Gaudreau & Vernier-Fillon 2012).
Mestaruuksia vai loppuunpalamisia?
Todennäköisesti jokainen kilpaurheilija tai valmentaja on nähnyt tai kokenut perfektionismia uransa aikana (Dunn, Gotwals & Dunn 2005). Ei ole siis yllättävää, että perfektionismi on ollut yksi urheilu- ja liikuntapsykologian tutkituimmista persoonallisuuden piirteistä 2000-luvulla. Soveltaen aiemmin esiteltyjä perfektionismin määritelmiä tutkijat ovat kehittäneet myös urheiluun soveltuvan moniulotteisen mallin, joka sisältää neljä perfektionismin ulottuvuutta: pyrkimykset, huolet, kokemus vanhemmilta tulevasta menestyspaineesta ja kokemus valmentajilta tulevasta menestyspaineesta (Dunn, Craft & Dunn 2011).
Kenties yhdessä tunnetuimmista urheilupsykologian tutkimuksista Gould, Dieffenbach ja Moffett (2002) tutkivat olympiavoittajien persoonallisuuden piirteitä. Käyttäen Frostin ym. (1990) määrittelemiä perfektionismin osa-alueita he huomasivat olympiavoittajien olevan kohtalaisen perfektionisteja. Mestareilla oli erityisesti korkeat henkilökohtaiset pyrkimykset ja mieltymys järjestykseen sekä johdonmukaisuuteen, mutta vain vähän huolia epäonnistumisesta, epäilyksiä oman toimintansa lopputuloksesta ja kokemuksia vanhempien korkeista odotuksista tai kriittisyydestä (Gould ym. 2002). Stoeber, Uphill ja Hotham (2009) tutkivat perfektionismia triathlon-kilpailijoiden keskuudessa, ja korkeat perfektionistiset pyrkimykset olivat yhteydessä myös parempiin urheilusuorituksiin, oppimiseen ja tavoitemalleihin. Samankaltaisia tuloksia löydettiin koripalloilijoidenkin parista (Stoll, Lau & Stoeber 2008). Joukkueurheilussa myös ryhmän sisäiset ilmiöt voivat johtaa jaettuihin perfektionistisiin pyrkimyksiin ja odotuksiin. Esimerkiksi Hillin, Stoeberin, Brownin ja Appletonin (2014) mukaan tällainen kollektiivinen perfektionismi oli yhteydessä parempiin suorituksiin kilpasoudussa. On kuitenkin tärkeä korostaa, että myös perfektionismin positiiviset piirteet voivat kääntyä urheilijaa vastaan, jos perfektionistisia pyrkimyksiä tavoitellaan ulkoisten motivaatiotekijöiden takia (esim. raha, muiden hyväksyntä ja ylistys) (Weinberg & Gould 2015).
Vastakohtaisesti maladaptiivinen perfektionismi (korkeat pyrkimykset, epäonnistumisen pelko ja huoli muiden arvostelusta) on yhdistetty heikompiin urheilusuorituksiin (Stoeber ym. 2009), urheilijoiden uupumiseen (Appleton, Hall & Hill 2009), liialliseen harjoitteluun (Flett & Hewitt 2005; Flett, Pole-Langdon & Hewitt 2003), liikuntariippuvuuteen (Taranis & Meyer 2010), liikunnan välttämiseen (Longbottom, Grove & Dimmock 2010) ja ruumiinkuvahäiriöihin (Haase, Prapavessis & Owens 2002). Korkeat pyrkimykset, mieltymys järjestykseen ja huolet virheistä voivat yhdessä myös johtaa ns. ”yipsiin”, joka tunnetaan erityisesti golfissa hienomotoriikan häiriönä tuttua liikettä tehdessä, esimerkiksi putatessa (Roberts ym. 2013). Muuna esimerkkinä ”yipsista” voisi olla esimerkiksi lukkarin lautaskammo pesäpallossa.
Tarvitseeko perfektionismia pelätä?
Yleisesti tarkasteltuna perfektionismin nurjina puolina voidaankin siis pitää liiallista epäonnistumisen pelkoa, epäilyksiä oman toiminnan lopputuloksesta ja sisäistettyjä lähimmäisten suhteettoman korkeita odotuksia (Bieling, Israeli & Antony 2004). Vastakohtaisesti korkeat henkilökohtaiset pyrkimykset ja suuri omistautuminen itselle tärkeälle tavoitteelle eivät yksinään todennäköisesti johda ahdistumiseen tai tyytymättömyyden tunteeseen. On kuitenkin inhimillistä, että useat epäonnistumiset voivat johtaa omien kykyjen epäilyyn suuresta työmäärästä huolimatta (Bieling ym. 2004). Tämän valtavan ulkoisen paineen (esim. sosiaalinen media) aikakautena yksilön onkin erityisen tärkeää löytää ne tavoitteet ja unelmat, jotka ovat rakentuneet sisäisen motivaation ja aidon innostuksen kautta.
Urheilun kontekstissa perfektionismia ei tulisi pelätä, vaikka aihe saa eniten huomiota epäonnistumisten yhteydessä (Weinberg & Gould 2015). Perfektionismi voi johtaa sekä erinomaisiin että erittäin heikkoihin urheilusuorituksiin riippuen siitä, mitkä osa-alueet korostuvat urheilijan persoonallisuudessa (Weinberg & Gould 2015). Jos urheilija kokee, että vain korkeiden pyrkimysten saavuttaminen määrittelee hänen arvonsa, voi lopputuloksena olla loppuunpalamisia ja muita psyykkisiä vaikeuksia. Vastaavissa tilanteissa urheilija voi hyötyä esimerkiksi urheilupsykologin avusta (Hill, Hall & Appleton 2010).
Lähteet:
Appleton, P. R., Hall, H. K. & Hill, A. P. 2009. Relations between multidimensional perfectionism and burnout in junior-elite male athletes. Psychology of Sport and Exercise, 10(4), 457–465. Saatavissa: https://doi.org/10.1016/j.psychsport.2008.12.006. Viitattu 4.8.2021.
Ashby, J. & Kottman, T. 1996. Inferiority as a distinction between adaptive and maladaptive perfectionism. The Journal of Individual Psychology, 52, 237–245. Saatavissa: https://www.proquest.com/openview/6c180a26d694a17ab98ea628dd7217be/1?pq-origsite=gscholar&cbl=1816606. Viitattu 3.8.2021.
Bieling, P. J., Israeli, A. L. & Antony, M. M. 2004. Is perfectionism good, bad, or both? Examining models of the perfectionism construct. Personality and Individual Differences, 36(6), 1373–1385. Saatavissa: https://doi.org/10.1016/S0191-8869(03)00235-6. Viitattu 5.8.2021.
Bieling, P. J., Israeli, A., Smith, J. & Antony, M. M. 2003. Making the grade: The behavioural consequences of perfectionism in the classroom. Personality and Individual Differences, 35(1), 163–178. Saatavissa: https://doi.org/10.1016/S0191-8869(02)00173-3. Viitattu 3.8.2021.
Burns, D. D. 1980. The perfectionist’s script for self-defeat. Psychology Today, 34–52. Saatavissa: https://anandagarden.com/wp-content/uploads/the-perfectionists-script-for-self-defeat.pdf. Viitattu 2.8.2021.
Cervone, D. & Pervin, L. A. 2010. Social-cognitive theory. Teoksessa C. Johnson & E. McKeever (toim.), Personality – Theory and research. Hoboken, New Jersey: John Wiley & Sons, 461–500.
Chang, E. C., Watkins, A. & Banks, K. H. 2004. How Adaptive and Maladaptive Perfectionism Relate to Positive and Negative Psychological Functioning: Testing a Stress-Mediation Model in Black and White Female College Students. Journal of Counseling Psychology, 51(1), 93–102. Saatavissa: https://psycnet.apa.org/doi/10.1037/0022-0167.51.1.93. Viitattu 3.8.2021.
Cox, B. J., Enns, M. W. & Clara, I. P. 2002. The multidimensional structure of perfectionism in clinically distressed and college student samples. Psychological Assessment, 14(3), 365–373. Saatavissa: https://content.apa.org/doi/10.1037/1040-3590.14.3.365. Viitattu 3.8.2021.
Dixon, F. A., Lapsley, D. K. & Hanchon, T. A. 2004. An empirical typology of perfectionism in gifted adolescents. Gifted Child Quarterly, 48(2), 95–106. Saatavissa: https://doi.org/10.1177%2F001698620404800203. Viitattu 3.8.2021.
Dunkley, D. M., Blankstein, K. R., Halsall, J., Williams, M. & Winkworth, G. 2000. The relation between perfectionism and distress: Hassles, coping, and perceived social support as mediators and moderators. Journal of Counseling Psychology, 47(4), 437–453. Saatavissa: https://psycnet.apa.org/doi/10.1037/0022-0167.47.4.437. Viitattu 3.8.2021.
Dunn, J. G., Craft, J. M., Dunn, J. C. & Gotwals, J. K. 2011. Comparing a domain-specific and global measure of perfectionism in competitive female figure skaters. Journal of Sport Behavior, 34(1) 25–46. Saatavissa: https://psycnet.apa.org/record/2011-03281-002. Viitattu 4.8.2021.
Dunn, J. G., Gotwals, J. K. & Dunn, J. C. 2005. An examination of the domain specificity of perfectionism among intercollegiate student-athletes. Personality and Individual Differences, 38(6), 1439–1448. Saatavissa: https://doi.org/10.1016/j.paid.2004.09.009. Viitattu 4.8.2021.
Fenigstein, A., Scheier, M. F. & Buss, A. H. 1975. Public and private self-consciousness: Assessment and theory. Journal of Consulting and Clinical Psychology, 43(4), 522–527. Saatavissa: https://psycnet.apa.org/doi/10.1037/h0076760. Viitattu 2.8.2021.
Flett, G. L & Hewitt, P. L. 2002. Perfectionism and maladjustment. An overview of theoretical, definitional, and treatment issues. Teoksessa P. L. Hewitt & G. L. Flett (toim.), Perfectionism. Washington DC: American Psychological Association, 5-31.
Flett, G. L. & Hewitt, P. L. 2005. The perils of perfectionism in sports and exercise. Current Directions in Psychological Science, 14(1), 14–18. Saatavissa: https://doi.org/10.1111%2Fj.0963-7214.2005.00326.x. Viitattu 4.8.2021.
Flett, G. L., Besser, A. & Hewitt, P. L. 2005. Perfectionism, ego defense styles, and depression: A comparison of self‐reports versus informant ratings. Journal of Personality, 73(5), 1355–1396. Saatavissa: https://doi.org/10.1111/j.1467-6494.2005.00352.x. Viitattu 3.8.2021.
Flett, G. L., Hewitt, P. L. & Dyck, D. G. 1989. Self-oriented perfectionism, neuroticism and anxiety. Personality and Individual Differences, 10(7), 731–735. Saatavissa: https://doi.org/10.1016/0191-8869(89)90119-0. Viitattu 3.8.2021.
Flett, G. L., Pole-Langdon, L. & Hewitt, P. L. 2003. Trait perfectionism and perfectionistic self-presentation in compulsive exercise. Julkaisematon raportti. Toronto, Ontario, Kanada: York University.
Frost, R. O., Heimberg, R. G., Holt, C. S., Mattia, J. I. & Neubauer, A. L. 1993. A comparison of two measures of perfectionism. Personality and Individual Differences, 14(1), 119–126. Saatavissa: https://doi.org/10.1016/0191-8869(93)90181-2. Viitattu 3.8.2021.
Frost, R. O., Marten, P., Lahart, C. & Rosenblate, R. 1990. The dimensions of perfectionism. Cognitive Therapy and Research, 14(5), 449–468. Saatavissa: https://doi.org/10.1007/BF01172967. Viitattu 2.8.2021.
Gaudreau, P. & Thompson, A. 2010. Testing a 2× 2 model of dispositional perfectionism. Personality and Individual Differences, 48(5), 532–537. Saatavissa: https://doi.org/10.1016/j.paid.2009.11.031. Viitattu 3.8.2021.
Gaudreau, P. & Verner-Filion, J. 2012. Dispositional perfectionism and well-being: A test of the 2× 2 model of perfectionism in the sport domain. Sport, Exercise, and Performance Psychology, 1(1), 29–43. Saatavissa: https://psycnet.apa.org/doi/10.1037/a0025747. Viitattu 3.8.2021.
Gould, D., Dieffenbach, K. & Moffett, A. 2002. Psychological characteristics and their development in Olympic champions. Journal of Applied Sport Psychology, 14(3), 172–204. Saatavissa: https://doi.org/10.1080/10413200290103482. Viitattu 4.8.2021.
Greenwald, A. G. & Breckler, S. J. 1985. To whom is the self presented?. Teoksessa B. R. Schlenker (toim.) The self and social life. New York: McGraw-Hill, 126–145.
Grzegorek, J. L., Slaney, R. B., Franze, S. & Rice, K. G. 2004. Self-Criticism, Dependency, Self-Esteem, and Grade Point Average Satisfaction Among Clusters of Perfectionists and Nonperfectionists. Journal of Counseling Psychology, 51(2), 192–200. Saatavissa: https://psycnet.apa.org/doi/10.1037/0022-0167.51.2.192. Viitattu 3.8.2021.
Haase, A. M., Prapavessis, H. & Owens, R. G. 2002. Perfectionism, social physique anxiety and disordered eating: A comparison of male and female elite athletes. Psychology of Sport and Exercise, 3(3), 209–222. Saatavissa: https://doi.org/10.1016/S1469-0292(01)00018-8. Viitattu 4.8.2021.
Hamachek, D. E. 1978. Psychodynamics of normal and neurotic perfectionism. Psychology: A Journal of Human Behavior, 15(1), 27–33. Saatavissa: https://psycnet.apa.org/record/1979-08598-001. Viitattu 3.8.2021.
Hewitt, P. L. & Flett, G. L. 1991. Perfectionism in the self and social contexts: conceptualization, assessment, and association with psychopathology. Journal of Personality and Social Psychology, 60(3), 456–470. Saatavissa: https://psycnet.apa.org/doi/10.1037/0022-3514.60.3.456. Viitattu 2.8.2021.
Hewitt, P. L., Mittelstaedt, W. & Wollert, R. 1989. Validation of a measure of perfectionism. Journal of Personality Assessment, 53(1), 133–144. Saatavissa: https://doi.org/10.1207/s15327752jpa5301_14. Viitattu 3.8.2021.
Hill, A. P., Hall, H. K. & Appleton, P. R. 2010. A comparative examination of the correlates of self-oriented perfectionism and conscientious achievement striving in male cricket academy players. Psychology of Sport and Exercise, 11(2), 162–168. Saatavissa: https://doi.org/10.1016/j.psychsport.2009.11.001. Viitattu 5.8.2021.
Hill, A. P., Stoeber, J., Brown, A. & Appleton, P. R. 2014. Team perfectionism and team performance: A prospective study. Journal of Sport and Exercise Psychology, 36(3), 303–315. Saatavissa: https://doi.org/10.1123/jsep.2013-0206. Viitattu 4.8.2021.
Hollender, M. H. 1965. Perfectionism. Comprehensive Psychiatry, 6(2), 94–103. Saatavissa: https://doi.org/10.1016/S0010-440X(65)80016-5. Viitattu 2.8.2021.
Horney, K. 1951. Neurosis and human growth: The struggle toward self-realization. Lontoo: Routledge.
Longbottom, J. L., Grove, J. R. & Dimmock, J. A. 2010. An examination of perfectionism traits and physical activity motivation. Psychology of Sport and Exercise, 11(6), 574–581. Saatavissa: https://doi.org/10.1016/j.psychsport.2010.06.007. Viitattu 4.8.2021.
Missildine, W. H. 1963. Your inner child of the past. New York: Simon & Schuster.
Pacht, A. R. 1984. Reflections on Perfectionism. American Psychologist, 39, 386-390. Saatavissa: http://dx.doi.org/10.1037/0003-066X.39.4.386. Viitattu 3.8.2021.
Parker, W. D. 1997. An empirical typology of perfectionism in academically talented children. American Educational Research Journal, 34(3), 545–562. Saatavissa: https://doi.org/10.3102%2F00028312034003545. Viitattu 3.8.2021.
Parker, W. D. & Stumpf, H. 1995. An examination of the Multidimensional Perfectionism Scale with a sample of academically talented children. Journal of Psychoeducational Assessment, 13(4), 372–383. Saatavissa: https://doi.org/10.1177%2F073428299501300404. Viitattu 3.8.2021.
Ranieri, W. F., Steer, R. A., Lavrence, T. I., Rissmiller, D. J., Piper, G. E. & Beck, A. T. 1987. Relationships of depression, hopelessness, and dysfunctional attitudes to suicide ideation in psychiatric patients. Psychological Reports, 61(3), 967–975. Saatavissa: https://doi.org/10.2466%2Fpr0.1987.61.3.967. Viitattu 3.8.2021.
Rasmussen, S. A. & Eisen, J. L. 1992. The epidemiology and clinical features of obsessive-compulsive disorder. Psychiatric Clinics, 15(4), 743–758. Saatavissa: https://doi.org/10.1016/S0193-953X(18)30205-3. Viitattu 3.8.2021.
Rice, K. G. & Dellwo, J. P. 2002. Perfectionism and self‐development: Implications for college adjustment. Journal of Counseling & Development, 80(2), 188–196. Saatavissa: https://doi.org/10.1002/j.1556-6678.2002.tb00182.x. Viitattu 3.8.2021.
Rice, K. G. & Mirzadeh, S. A. 2000. Perfectionism, attachment, and adjustment. Journal of Counseling Psychology, 47(2), 238–250. Saatavissa: https://psycnet.apa.org/doi/10.1037/0022-0167.47.2.238. Viitattu 3.8.2021.
Rice, K. G., Bair, C. J., Castro, J. R., Cohen, B. N. & Hood, C. A. 2003. Meanings of perfectionism: A quantitative and qualitative analysis. Journal of Cognitive Psychotherapy, 17(1), 39–58. Saatavissa: https://psycnet.apa.org/doi/10.1891/jcop.17.1.39.58266. Viitattu 3.8.2021.
Roberts, R., Rotheram, M., Maynard, I., Thomas, O. & Woodman, T. 2013. Perfectionism and the ‘Yips’: an initial investigation. The Sport Psychologist, 27(1), 53–61. Saatavissa: https://doi.org/10.1123/tsp.27.1.53. Viitattu 4.8.2021.
Rosen, A. M., Murkofsky, C. A., Steckler, N. M. & Skolnick, N. J. 1989. A comparison of psychological and depressive symptoms among restricting anorexic, bulimic anorexic, and normal‐weight bulimic patients. International Journal of Eating Disorders, 8(6), 657–663. Saatavissa: https://doi.org/10.1002/1098-108X(198911)8:6%3C657::AID-EAT2260080606%3E3.0.CO;2-B. Viitattu 3.8.2021.
Stoeber, J. & Otto, K. 2006. Positive conceptions of perfectionism: Approaches, evidence, challenges. Personality and Social Psychology Review, 10(4), 295–319. Saatavissa: https://doi.org/10.1207%2Fs15327957pspr1004_2. Viitattu 3.8.2021.
Stoeber, J., Uphill, M. A. & Hotham, S. 2009. Predicting race performance in triathlon: The role of perfectionism, achievement goals, and personal goal setting. Journal of Sport and Exercise Psychology, 31(2), 211–245. Saatavissa: https://doi.org/10.1123/jsep.31.2.211. Viitattu 4.8.2021. Viitattu 4.8.2021.
Stoll, O., Lau, A. & Stoeber, J. 2008. Perfectionism and performance in a new basketball training task: Does striving for perfection enhance or undermine performance? Psychology of Sport and Exercise, 9(5), 620–629. Saatavissa: https://doi.org/10.1016/j.psychsport.2007.10.001. Viitattu 4.8.2021.
Stumpf, H. & Parker, W. D. 2000. A hierarchical structural analysis of perfectionism and its relation to other personality characteristics. Personality and Individual Differences, 28(5), 837–852. Saatavissa: https://doi.org/10.1016/S0191-8869(99)00141-5. Viitattu 3.8.2021.
Taranis, L. & Meyer, C. 2010. Perfectionism and compulsive exercise among female exercisers: High personal standards or self-criticism? Personality and Individual Differences,49(1), 3–7. Saatavissa: https://doi.org/10.1016/j.paid.2010.02.024. Viitattu 4.8.2021.
Thompson, D. A., Berg, K. M. & Shatford, L. A. 1987. The heterogeneity of bulimic symptomatology: Cognitive and behavioral dimensions. International Journal of Eating Disorders, 6(2), 215–234. Saatavissa: https://doi.org/10.1002/1098-108X(198703)6:2%3C215::AID-EAT2260060206%3E3.0.CO;2-J. Viitattu 3.8.2021.
Weinberg, R. & Gould, D. 2015. Foundations of sport and exercise psychology. Champaign, Illinois: Human Kinetics.
Juuso Jussila
Projektipäällikkö, liikuntakoordinaattori
Centria-ammattikorkeakoulu
p. 040 617 3904
