”Ankaraa luterilaista työmoraalia” – vai palvelua iloisin mielin?

Vesa Nuorva

Autossa ilmeni yllättävä vika. Autoliikkeisiin ja korjaamoihin on usein turha soittaa puhelimella tai lähettää sähköpostia, koska toimistosihteereitä ei monessakaan korjaamossa enää ole eivätkä asentajat kesken työrupeaman ehdi vastata. Onneksi yhä useammalla autoliikkeellä on nettipalvelu: ei muuta kuin klikkaus tutun autoliikkeen nettisivulle. Kun sivu aukeaa, ilmestyy usein ruudun alakulmaan hymyilevä chat-ikkuna: ”Hei, kuinka voin palvella?” Usein sama toistuu vaikkapa puhelinoperaattorin, vakuutusyhtiön tai kodintarvikekaupan nettisivulla. Itsekin sanoin kerran vilkaistuani puhelinoperaattorin sivulle pompahtanutta palveluhalukasta chat-ikkunaa: ”Ollaanpa sitä nyt luterilaisia!”

Miten niin luterilaisia? Eihän palveluyrityksen iloisella hymynaamalla varustetussa chat-ikkunassa voi mitään luterilaista olla. Mediasta tuttu ”ankara luterilainen työmoraali” kun on yleissyyllinen kaikkeen siihen ankeuteen, harmauteen ja tylsyyteen, mitä suomalaiseen elämänmenoon voi ikinä kuulua? Onko asia todella näin? Miksi muuten Centrian opetussuunnitelmasta löytyy viiden opintopisteen opintojakso KNY1014 Luterilainen teologia?

Centrian humanistisella ja kasvatusalalla suoritetaan yhteisöpedagogin (AMK) -tutkinto, johon kuuluvat 90 opintopisteen laajuiset Suomen evankelisluterilaisen kirkon nuorisotyönohjaajan virkaan kelpoistavat teologiset ja kirkolliset opinnot. Ymmärrettävästi luterilaisen kirkon työhön opiskelevan on opittava jotain luterilaisesta teologiasta. Tämä opintojakso jakautuu kolmeen osioon, jotka ovat jumalanpalvelus, dogmatiikka ja etiikka. Työmoraalin kysymykset kuuluvat etiikan alueeseen, joten sitä tässä tarkastelemme.

Kuopion piispa Jari Jolkkonen ja Helsingin seurakuntien Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja Jaakko Heinimäki ovat kymmenkunta vuotta sitten julkaisseet ”aapiskirjan” Luterilaisuuden abc ja antaneet sille alaotsikon Synkkä ja harmaa sanakirja, ja jo johdannon alussa he kysyvät, ”kuinka paljon luterilaisuus vastaa sitä synkkää, ahdistavaa ja ankeaa mielikuvaa, joka siitä Suomessa vallitsee.” (Heinimäki & Jolkkonen 2008, 4.) Samassa johdannossa he toteavat luterilaisuudesta, että ”sen historia on oluen ja makkaran, laulun ja soiton ja luostarista naimisiin karanneiden munkkien ja nunnien historiaa.” Sitä paitsi yli 70-prosenttisesti luterilainen Suomi jäi vuonna 2008 vuosittaisia työaikoja laskettaessa jälkeen valtioateistiselle Kiinalle, sekulaari-sintolaiselle Japanille, reformoidulle Sveitsille, ortodoksiselle Kreikalle ja katolilaisille Puolalle, Irlannille, Espanjalle ja Italialle. (Heinimäki ja Jolkkonen 2008, 6.) Parin vuoden takainen kiky-lisä tuskin on muuttanut tilannetta ratkaisevasti. Mistä siis johtuu puhe ankarasta luterilaisesta työmoraalista?

Lutherin tulitikku

Keskiajaksi nimitetään ajanjaksoa 500-luvulta 1500-luvun alkupuolelle. Uskonpuhdistajana ja reformaattorina tunnetun Martti Lutherin (1483-1546) elinaika sijoittuu siis aikakausien taitteeseen. Meille keski-iän kypsemmällä puolella oleville on koulussa opetettu renessanssihumanistien suosimaa käsitystä ”pimeästä keskiajasta”. Uusi kulttuurihistorian tutkimus on kyllä murtanut tätä myyttiä ja osoittanut, että monella elämänalueella keskiaika oli myös edistyksen aikaa.

Euroopan kirkollista elämää keskiajan lopulla hallitsivat yhtäältä maallisen ja hengellisen vallan sekoittuminen sekä toisaalta monet kansanhurskauteen pesiytyneet vääristymät, jotka perustuivat paljolti siihen, että oppimaton kansa ei ymmärtänyt kirkon kansainvälistä kieltä latinaa. Ylintä hengellistä valtaa käytti Rooman paavi alaistensa piispojen välityksellä kaikkialla Euroopassa. Maallinen valta sekoittui hengelliseen, koska monien Keski-Euroopan pienten kaupunkivaltioiden vaaliruhtinaat olivat samalla piispoja. Monilla ruhtinaspiispoilla oli taloudellisia ongelmia saamiensa virkojen lunastusmaksujen vuoksi. (Kopperi 2015, 14-15.)

Saksalainen yhteiskunta oli 1500-luvun alussa erittäin epäoikeudenmukainen. Viidesosa kansasta eli nälkäkuoleman partaalla ja pieni vähemmistö käsittämättömässä ylellisyydessä. Euroopan väestö oli 1300-luvulta alkaen kasvanut niin suureksi, että alkeellisilla viljelymenetelmillä toiminut maatalous ei pystynyt sitä kunnolla ruokkimaan. Kirkko lupasi sielun vapautumista kiirastulesta myymällä aneita, joiden alkuperäinen tarkoitus oli ollut katumusharjoituksen vahvistaminen lahjoittamalla rahaa kirkolle. Sekä kirkollinen valtapeli että nälän ja tautien ahdistaman kansan hätä olivat kuitenkin johtaneet tilanteeseen, jossa eräät aneita myyneet munkit tehostivat markkinointiaan lorulla ”kun raha [anekauppiaan] kirstuun kilahtaa, niin [pelastuvan ihmisen] sielu [kiirastulesta] taivaaseen vilahtaa.” (Arffman 2004, 128-129.)

Mainzin arkkipiispan Albrechtin hallinnollisen, taloudellisen ja hengellisen vallan vyyhtien selvittely ja niihin kietoutunut anekauppa kasasivat jännityksen, jonka purkautumisella oli kauaskantoiset seuraukset. Tilanteeseen puuttui nuori teologian professori Martti Luther julkaisemalla anekauppaa vastaan 95 teesiä 31.10.1517. Naulasiko Luther teesinsä Wittenbergin Linnankirkon oveen, jää epävarmaksi tiedoksi. Nykytutkijoiden käsitys on, että ”saattoi naulatakin”. (Heininen 2017.) Kun Centrian opiskelijat kirjoittavat Luterilainen teologia -opintojakson tenttivastausta tai esseetehtävää, heistä useimmat siteeraavat dosentti Kari Kopperin tiivistystä reformaation alkutilanteesta: ”Eurooppa muistutti 1500-luvun alussa monien jännitteiden täyttämää ruutitynnyriä, joka odotti kipinää. Luther sattui olemaan se henkilö, joka sytytti tulitikun.”

Uskon ja rakkauden uusi järjestys

Lutherin tulitikku sytytti paitsi talonpoikaiskapinan, jossa kuoli lähes sata tuhatta ihmistä, myös nopean kirkollisen uudistumiskehityksen. Alkoi syntyä uusia kirkkoja, vaikka Lutherin pyrkimys oli ollut uudistaa katolista kirkkoa menemällä uskon alkulähteille. Kirkollista protestiliikettä, joka ei oikeasti ollut protestiliike, vaan reformiliike (re-formaatio = ”uudelleen muotoilu”) alkoi johtaa luostarista karanneen nunnan Katarina von Boran kanssa avioitunut entinen munkki Martti Luther. Kuusilapsisen ydinperheen lisäksi heidän taloudessaan asui naimattomia sukulaisia ja orvoiksi jääneitä sukulaisten ja ystävien lapsia, ja ruokapöytään istutettiin vielä satunnaisia maankiertäjiä.

Lutherin teologinen ajattelu yhdistyi hänen käytännölliseen elämäänsä. Ankaran ja säännellyn luostarielämän tilalle oli tullut perheenisän arki ja yhteisten asioiden hoitaminen. Lutherin teologian ydin on ajatus kolmiyhteisestä (Isä, Poika ja Pyhä Henki) Jumalasta itsensä antavana rakkautena. Kun Jumala antaa itsensä kaikkine hyvine lahjoineen ihmiselle, on tämän velvollisuus kierrättää niitä eteenpäin jakaen näin yhteistä hyvää. Tästä näkemyksestä käsin Luther pani alulle myös sosiaalisia uudistuksia: kaupunkien ja kylien elämä on järjestettävä niin, että kenenkään ei tarvitse kerjätä. (Heinimäki & Jolkkonen 2008, 5.)

Lutherin ihmiskäsitys ei ollut optimistinen eikä pessimistinen, vaan realistinen. Ihminen kyllä kykenee pitämään huolta ahdinkoon joutuneista, mutta katsoo samalla omaa etuaan. Siksi yhteisen hyvän järjestämiseen pitää käyttää myös lain kovaa kouraa. Köyhiä ei saanut jättää rikkaiden satunnaisen hyväntekeväisyyden varaan. Tällä näkemyksellä on ollut kauaskantoiset seuraukset. Maailman luterilaisimmassa kolkassa Pohjoismaissa ihmiset maksavat mielellään korkeita veroja, mutta vaivautuvat nähdessään kerjäläisen, ja kysyvät lanttia hyväntekeväisyyteen pyydettäessä, meneekö se apu varmasti perille. (Heinimäki & Jolkkonen 2008, 5-6.)

”Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki” –  sekaannus mediassa

Luther ei ollut ainoa reformaattori. Uskonpuhdistus lähti liikkeelle Sveitsissä Ulrich Zwinglin (1484-1531) alkuun panemana ja hänen seuraajansa Jean Calvinin (1509-1564) viimeistelemänä. Heidän reformaationsa vaikutukset levisivät ennen kaikkea Hollantiin ja Skotlantiin sekä myöhemmin Pohjois-Amerikkaan.

Erityisesti Calvinia vaivasi kysymys, miksi toiset ihmiset uskovat Jumalaan ja elävät kristillisesti, ja toiset eivät. Vastaukseksi tähän hän teologisesta sivistyksestään käsin kehitti opin kaksinkertaisesta predestinaatiosta, eli käsityksen, jonka mukaan Jumala on aikojen alussa määrännyt toiset pelastukseen, toiset kadotukseen. Hän ajatteli Jumalan armon synnyttävän ihmisessä tuntemuksen kuulumisesta valittuihin eli pelastusvarmuuden. Valitut tunnetaan myös menestymisestä maallisissa asioissa. Kukapa ei haluaisi tuntea olevansa valittu! Ja kuinka se tuntemus saavutetaan? Varmin pelastusvarmuuden tuntomerkki on uupumaton työnteko. (Peltonen 1987, 105.) Kun työtä tehdään ahkerasti, saadaan hyvä palkka. Toisaalta kerskakulutus on synti, joten ahkeralle ihmiselle kasautuu rahaa, jonka oikea omistaja on Jumala. Rahaa ei siis saa hukata, vaan sitä on pyrittävä lisäämään sijoittamalla. Tätä asennetta voidaan nimittää maailmansisäiseksi askeesiksi eli askeesiksi, jota ei harjoiteta erämaassa tai luostarissa, vaan keskellä maailmaa ja ihmisyhteisöä. (Raunio 2004, 76.) Näin syntyy kapitalismi.

Vuonna 1904 sosiologi Max Weber julkaisi esseen ”Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki”. Tässä hän esittää, että länsieurooppalaisen kapitalismin sydän ja juuret ovat Zwinglin ja Calvinin (mutta ei Lutherin) reformaatiossa. Jos kysytään, olisiko kapitalismi voinut syntyä ilman uskonnollisia herätteitä teknologian kehityksen ja yleisen vaurastumisen myötä, niin Weberin vastaus on ehdoton EI. Keskiajalla köyhyyttä säälivä katolinen usko ja ihmisiä paikoillaan pitänyt sääty-yhteiskunta estivät sellaisen taloudellisen toimeliaisuuden, jota pääomien syntyminen tavallisille ihmisille olisi edellyttänyt. Euroopan ruutitynnyriin tarvittiin se Lutherin tulitikku, jotta kehitys räjähtäisi käyntiin. Erinomaisia johdatuksia ja kommentaareja Weberin esseetekstiin ovat esim. Kyntäjä 1980, Peltonen 1987 ja Sihvola 2005.

Weberin mukaan kapitalismi tarvitsi syntyäkseen uskonnollisen siemenen, ja se löytyi Calvinin opettamasta kaksinkertaisesta predestinaatiosta ja siihen sovelletusta työn etiikasta. Mutta Sihvolan (2005, 255) mukaan kapitalismi ei lopulta tarvinnut sitä sytyttäneen uskonnollisen etiikan tukea. Raamatun henkilöiden ja uskonpuhdistajien haamut jäivät kummittelemaan taustalla, mutta kapitalismin henki oli väistynyt lattean utilitarismin tieltä. Jäljelle jäi vain tulosta vaativa ankara työn etiikka; se, jota suomalaisen median toimittajat mielellään nimittävät ”ankaraksi luterilaiseksi työmoraaliksi.”

Piispa Jorma Laulaja kirjoittaa kirjassaan Elämän oikea ja väärä: ”Miten Luther kutsumusajatuksineen on saatu näyttämään kapitalismin ja länsimaisen markkinatalouden oppi-isältä? Se tapahtui yleistämällä, yksinkertaistamalla ja käsittämällä väärin. Niputettiin yhteen kaikki uskonpuhdistajat ja protestanttiset kirkot. Ei enää nähty kalvinismin ja luterilaisuuden eroa. Muistettiin se Lutherin näkemys, että arkityökin on Jumalan mielen mukaista kutsumustyötä. Sekoitettiin kuitenkin Jumalan palveleminen ja lähimmäisen palveleminen.” (Laulaja 1996, 133.)

Päätös: Iloisin mielin työhön

Kun Luther hahmotteli käsitystään ihmisen kutsumuksesta Jumalan lahjojen jakajana, hänen elinympäristönsä poikkesi huomattavasti nykysuomalaisesta. Elettiin suurperheessä, omavaraistaloudessa, kyläyhteisössä ja kaupunkivaltiossa. Työn ja vapaa-ajan sekä perheen ja työyhteisön rajat olivat veteen piirrettyjä viivoja. Selvää oli, että se, mitä 1500-luvun Luther tarkoitti Jumalan antamalla arkisella kutsumuksella, poikkesi paljon siitä, kuinka Max Weber vuonna 1904 tulkitsi protestanttista etiikkaa teollisuustyöhön perustuvan kapitalismin alkukotina. Itse asiassa Luther runsaassa tuotannossaan kirjoittaa työstä aika vähän. Yksi merkittävä työn maininta kuitenkin löytyy, ja se kumoaa mediassa esiin pulpahtelevan väitteen ”ankarasta luterilaisesta työmoraalista.” Vähässä katekismuksessa Luther opettaa aamurukouksen: Vuoteesta noustuasi siunaa itsesi ristinmerkillä, lue uskontunnustus ja Isä meidän rukous, ja voit laulaa vielä virren esimerkiksi kymmenestä käskystä. Aamurukous päättyy sanoihin: ”Mene iloisin mielin töihisi.” (Vähä katekismus 1529.) Luterilainen työmoraali on lähimmäisen palvelua iloisin mielin, vaikkapa chat-neuvonnan päivystäjänä palveluyrityksen nettisivulla.

Lähteet

Arffman, K. 2004. Kristinuskon historia. Helsinki: Edita.

Heinimäki, J. & Jolkkonen, J. 2008. Luterilaisuuden abc. Synkkä ja harmaa sanakirja. Helsinki: Edita.

Heininen, S. 2017. Naulasiko Martti Luther kuuluisat teesinsä – vai onko se pelkkää legendaa? Kirkko ja kaupunki 31.10.2017. Saatavissa: https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/naulasiko-martti-luther-kuuluisat-teesinsa-vai-onko-se-pelkkaa-legendaa- Viitattu 15.5.2018.

Kopperi, K. 2015. Ristin rakkaus. Matka Lutherista suomalaiseen seurakuntaelämään. Helsinki: Kirjapaja.

Laulaja, J. 1996. Elämän oikea ja väärä. Eettiset valinnat tänään. Helsinki: Kirjapaja.

Peltonen, M. 1987. Kapitalismi, uskonto ja elämänkäytäntö. Max Weberin esseestä ”Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki.” Sosiologia 24, 1987: 2: 97-111.

Raunio, A. 2004. Kutsumus ja ammattietiikka. Teoksessa Ammattikorkeakouluetiikka. Opetusminieriön julkaisuja 2004:30, 77-84. Saatavissa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/80374. Viitattu 15.5.2018.

Sihvola, J. 2005. Sata vuotta protestanttista etiikkaa. Historiallinen aikakauskirja 3/2005, 253-256.

Vähä katekismus. 1529. Saatavissa: http://tunnustuskirjat.fi/vahakatekismus.html. Viitattu 15.5.2018.

Vesa Nuorva
yliopettaja
Centria-ammattikorkeakoulu
p. 044 449 2640

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinmail