Kuuntele mua! Koulunuorisotyö kohtaa nuoria koulun arjessa

Sari Virkkala

Mölkkypelin taustalla ihmishahmoja

Koulussa ja koulupäivän aikana tehtävän koulunuorisotyön tavoitteina voidaan pitää nuorten osallisuuden, hyvinvoinnin ja yhdenvertaisuuden sekä kouluviihtyvyyden ja yhteisöllisen ilmapiirin edistämistä. Nuorisotyö tukee omalla toiminnallaan nuoria, koulun arkea ja koulussa tehtävää kasvatus- ja opetustyötä. Toiminnassa tärkeää on nuorilähtöisyys ja yhteisöllisyys, eli nuorten ajatuksia ja toiveita kuunnellaan, ja heitä otetaan mukaan toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Jatka lukemista ”Kuuntele mua! Koulunuorisotyö kohtaa nuoria koulun arjessa”

Osallisuutta edistämässä

Anu Kamau

Kissa nurmikolla

Erityistä tukea tarvitsevien, kuten kehitysvammaisten henkilöiden, osallistuminen omaa elämää koskeviin päätöksiin ja lähiympäristönsä toimintaan sekä laajemmin mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskuntaan ovat edelleen heikommat kuin muilla kansalaisilla. Erityisen tuen tarve ulottuu myös osallisuuteen, osallistumiseen ja päätöksentekoon. Kukaan ei voi osallistua, jos siihen ei anneta mahdollisuutta, sitä ei voi harjoitella tai siihen ei saa tarvitsemaansa apua. Jatka lukemista ”Osallisuutta edistämässä”

Palliatiivisen hoidon opetus edellyttää monipuolista osaamista

Hanna-Mari Pesonen
Anne Prest
Mira Rajala
Pirjo Kaakinen
Tarja Pykäläinen
Anniina Tohmola
Minna Valtonen
Minna Hökkä

Kuvituskuvassa lastusydän

Hyvä palliatiivinen hoito on potilaan ja hänen läheistensä tarpeista lähtevää moniammatillista ja kokonaisvaltaista hoitoa, joka edellyttää ammattilaisilta laaja-alaista osaamista. Palliatiivisen hoidon osaamisessa on kuitenkin tunnistettu vajetta potilaan palveluprosessin eri vaiheissa, minkä vuoksi ammattilaisten osaamista tulee vahvistaa. Koulutuksella on tärkeä merkitys osaamisen lisäämisessä ja siten laadukkaan palliatiivisen hoidon toteuttamisessa. Jatka lukemista ”Palliatiivisen hoidon opetus edellyttää monipuolista osaamista”

Vilkkaan uutissyksyn myrskytuulista

Heidi Kaartinen

Kuvituskuvassa sanomalehtien kansia

Syksy on ollut uutistarjonnaltaan vilkas. Olemme tahtoen tai tahtomattammekin joutuneet Yhdysvaltojen vaalimyrskyn keskelle ja saaneet aiheesta ärsykettä jokaiselle aistillemme. Koronaviruskin nosti rumaa päätään uudelleen hieman rauhallisemman kesän jälkeen. Töitä on taas tehty osittain etänä ja osittain toimistoilla ja etäyhteyssovellukset ovat laulaneet. Jatka lukemista ”Vilkkaan uutissyksyn myrskytuulista”

Itsearvioinnista eväitä ammattikorkeakoulun toiminnalle

Heli Lauronen

kuvituskuva, tarkistuslista

Ammattikorkeakouluilla on ammattikorkeakoululakiin (932/2014) pohjautuen velvollisuus arvioida koulutustaan ja muuta toimintaansa sekä niiden vaikuttavuutta. Ammattikorkeakoulun on myös osallistuttava ulkopuoliseen toimintansa ja laatujärjestelmiensä arviointiin säännöllisesti ja julkistettava järjestämänsä arvioinnin tulokset. Jatka lukemista ”Itsearvioinnista eväitä ammattikorkeakoulun toiminnalle”

SKAALA tarjoaa räätälöityjä koulutuksia yrityksille

Hannu Leppälä
Helena Åkerlund
Virve Antinoja

 Kuvituskuvassa kuvio liitutaululla

Centria-ammattikorkeakoulu on mukana SKAALA – Skaalautuvilla koulutusmalleilla aitoa arvoa liiketoimintaan ja ammattilaisille -hankkeessa, jossa tavoitteena on kehittää korkeakouluverkoston yhteisvoimin täydennyskoulutuksia pk-yritysten tarpeisiin. SKAALAn kohderyhmää ovat pienet ja keskisuuret teollisuusyritykset eri puolilla Suomea. Jatka lukemista ”SKAALA tarjoaa räätälöityjä koulutuksia yrityksille”

Ikkunalasin RF-läpäisymittauksia robotin avustuksella

Sami Sarlin
Sakari Pieskä
 kuvituskuvassa testauslaitteisto

Matkaviestinverkon sisäkuuluvuuden ongelmat korostuvat entisestään 5G-teknologian käyttöönoton myötä. Haasteena 5G-verkkojen kanssa on se, että nykyisiä 700–2 600 megahertsin 4G-verkkoja korkeammat taajuudet läpäisevät paljon heikommin seiniä ja tehokkaasti eristettyjä ikkunalaseja. Tämän ehkäisemiseksi ikkunavalmistajat ovat kehittäneet laseja, jotka päästävät RF-signaaleja paremmin läpi heikentämättä ikkunan lämpöominaisuuksia. Jatka lukemista ”Ikkunalasin RF-läpäisymittauksia robotin avustuksella”