Metaforat opetuksessa ja oppimisessa

Kuvituskuvassa painolaatta

Esko Johnson

Kuvituskuvassa painolaatta

Elämme jälkiteollista aikaa, jota leimaa puhe osaamisen ja jatkuvan oppimisen tärkeydestä sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Aihealueen keskustelussa harvoin huomataan, että siinä tyypillisesti esiintyvät käsitteet, esimerkiksi taitojen kartuttaminen ja osaamisen kertyminen, ovat metaforisia eli perustuvat ajattelua ja toimintaa käsitteistäviin malleihin, metaforiin (esim. Semino 2008). Jatka lukemista ”Metaforat opetuksessa ja oppimisessa”

Erityistä tukea tarvitsevien kohtaaminen rippikoulutyössä

Sari Virkkala
Martti Härkönen

Kuvituskuvassa tuskainen keskittymishäiriöinen tyttö

Härkösen (2020) opinnäytetyössä tutkittiin rippikouluopettajien valmiuksia kohdata nuoria, joilla on oppimiseen liittyviä erityishaasteita. Viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana dysleksia (lukivaikeus), dysfasia (puheen- ja kielenkehityksen häiriö), ADHD (tarkkaavaisuus- ja yliaktiivisuushäiriö) ja häiriökäyttäytyminen ovat olleet näkyviä ilmiöitä rippikoulukontekstissa. Jatka lukemista ”Erityistä tukea tarvitsevien kohtaaminen rippikoulutyössä”

Chemistry and business opportunities behind natural products

Kuvituskuvassa on vihreää nestettä pullossa

Adelina Chachanidze
Ahmed Othman
Suraj Bhandari
Fiona Mwacharo

Kuvituskuvassa on vihreää nestettä pullossa

Nowadays, the popularity of plant-based materials is rapidly increasing worldwide. Have you ever wondered why it is so? Plant-based chemicals have proven to be useful in different branches of science and are used in a wide variety of products including food supplements, cosmetics, and even medicine. This article gives examples of plant-based materials in commercial health food and natural products and reveals the major chemicals or chemical groups identified in those plants. Jatka lukemista ”Chemistry and business opportunities behind natural products”

Kevät viruksen varjossa

Joulun 2019 jälkeen maailma joutui uudenlaisen haasteen eteen, kun Kiinasta alkoi kuulua kummia: uusi virus lähti leviämään kaupungissa, josta moni ei ollut koskaan kuullutkaan. Yhtäkkiä kaikki kuulivat Wuhanista. Sen enempää näihin tulevaisuuden historiankirjoihin kirjattaviin tapahtumiin ja ajankohtaan puuttumatta on kuitenkin selvää, että myös Centria-ammattikorkeakoulu joutui monessa suhteessa uuden tilanteen eteen – ja selviytyi siitä kunnialla.  Jatka lukemista ”Kevät viruksen varjossa”

Opetussuunnitelmatyö etsii yhteistä

Hanna-Riina Aho

Centria-ammattikorkeakoulussa on aloitettu vuoden 2020 alussa laaja opetussuunnitelmauudistus, joka koskee kaikkia koulutusaloja. Aluksi opetuksen johtoryhmä käsittelee yhteisiä asioita työpajoissaan. Opetuksen johtoryhmään kuuluvat koulutusalapäälliköt ja opetuksen tukipalveluiden päälliköt sekä johtaja (opetus). Opettajat on kutsuttu kommentoimaan joidenkin työpajojen tuloksia ja niitä on lähetetty myös opiskelijoiden ja työelämän kommentoitaviksi. Koulutusalojen oma työskentely etenee syksyllä ja koko projekti kestää kaksi vuotta.  Jatka lukemista ”Opetussuunnitelmatyö etsii yhteistä”

Kirjasto etänä – miten muka?

Taru Fröjdholm
Emilia Kurikkala
Hannele Myntti
Tomi Virtanen

(Kuva: Henri Korhonen)

Vuoden vaihteessa kuulimme uutisista, että Kiinan Wuhanissa riehui aiemmin tuntematon koronavirus SARS-CoV-2, johon sairastui ja jopa kuoli vastustuskyvyiltään heikoimpia ihmisiä. Tammi- ja helmikuussa keuhkokuumetapauksia aiheuttanut koronavirus eteni jo hyvää vauhtia Euroopassa. Viimein tämä koronaviruksen aiheuttama tauti, COVID-19, rantautui Suomeenkin ja varokeinona tartuntojen ehkäisemiseksi Valtioneuvosto linjasi koronaviruspandemian hillitsemiseksi erilaisia rajoitustoimia.  Tästä johtuen Centria-ammattikorkeakoulun kampukset suljettiin ja opetusta tarjottiin etäyhteyksien avulla. Kaikki, joiden työt sen vain mahdollistivat, siirtyivät etätöihin, niin myös Centria-kirjaston henkilöstö. Suurta haastetta toi se, että opiskelijoiden jatkuva opiskelu ja valmistuminen normaaliin tahtiin haluttiin turvata myös poikkeusoloissa.   Jatka lukemista ”Kirjasto etänä – miten muka?”

Oppimisanalytiikka kemiantekniikan insinöörikoulutuksessa

Niina Grönqvist
Laura Rahikka

Kemiantekniikan koulutusohjelmassa yhtenä tavoitteena on insinöörien työelämätaitojen kehittäminen vastaamaan nykytyöelämän tarpeita. Teknologiateollisuus ry:n ja Kemianteollisuus ry:n yrityksillä teettämien tutkimusten perusteella näitä ovat mm. asiakasnäkökulman ymmärtäminen, kokonaisuuksien hahmottaminen, tiimityötaidot, kyky nähdä mahdollisuuksia, kyky toimia monikulttuurisessa ympäristössä, digitaidot ja asenne.   Jatka lukemista ”Oppimisanalytiikka kemiantekniikan insinöörikoulutuksessa”

Uraohjaus osana tulevaisuuden työelämää

Hanna Lahnalampi

Työelämä muuttuu hurjaa vauhtia ja siitä puhutaan jatkuvasti. Miltä tulevaisuuden työelämä näyttää, ja mitä ominaisuuksia, osaamisia ja taitoja yksilöllä tulee olla hallussaan, jotta hän pärjää työssään? Me koulutusorganisaatioissa työskentelevät koulutamme tulevaisuuden työntekijöitä sellaisiin työelämän tarpeisiin, joita ei välttämättä ole vielä olemassa tai niitä ei vielä tiedosteta. Työelämän murros tuo mukanaan tarpeen opiskelijoiden uudenlaiselle ohjaukselle opintojen aikana. Tulevaisuuden työelämän skenaarioiden tunnistaminen, tulevaisuusorientoituneen uraohjauksen ja uraohjauksellisen pedagogiikan kehittäminen ovat avainasemassa korkeakoulujen ohjaustyön kehittämisessä. Jatka lukemista ”Uraohjaus osana tulevaisuuden työelämää”

Pelialan haasteet ja monet mahdollisuudet

Marika Hautala
Ville Autio

Videopelien suosio kasvaa ja pelialan rekrytointitarve pelkästään Suomessa on useita satoja pelisuunnittelijoita vuodessa. Peliyhdistykset, -kouluttajat ja -yritykset hakevat osaajapulaan yhdessä ratkaisua. Centrian Pelipaja tekee myös alueellaan yhteistyötä pelialan toimijoiden kanssa, tukee alueellista pelikehitystä tarjoamalla valmentavaa pelikoulutusta sekä pyrkii vastaamaan alan uusimpiin trendeihin. Uusia aluevaltauksia ovat VR- ja AR-teknologioiden opettaminen sekä e-sportvalmennus. Jatka lukemista ”Pelialan haasteet ja monet mahdollisuudet”