Emilia Nygård
Generatiivisen tekoälyn työkalujen käyttäjiä muistutetaan ahkerasti siitä, että inhimillisenkin tuntuinen kokemus tekoälyn kanssa on kaikesta huolimatta vain vuorovaikutusta koneen kanssa. Erilaisia näkökulmia syntyy siitä, puhutaanko tekoälylle, eli koneelle, kuin ihmiselle.
Toiset viittaavat tekoälytyökaluihin hän-pronominilla ja kehottavat näitä kohteliaammin kuin omaa puolisoaan. Joidenkin mukaan on ollut lohdullista ajatella, että jos tämä on koulutusprosessi, jonka seurauksena koneet jonakin päivänä ottavat meistä ylivallan, osaavat ne ainakin kohteliaan kehottamisen seurauksena kiittää ja pyytää kauniiseen äänensävyyn. Tässä artikkelissa perehdytään marraskuussa 2023 julkaistuun artikkeliin ”Large language models understand and can be enhanced by emotional stimuli” (Cheng, Jindong, Yixuan, Kaijie, Wenxin, Jianxun, Fang, Qiang & Xing 2023.), jonka mukaan kielimalleihin, kuten ihmisiinkin, voidaan vaikuttaa emotionaalisilla ärsykkeillä.
Emotionaaliset kehotteet
Emotionaalisella älykkyydellä tarkoitetaan kykyä tulkita ja hallita tunnetietoa ja hyödyntää sitä kognitiivisten toimintojen ohjaamiseen kaikessa käyttäytymisestä ongelmanratkaisuun. Emotionaalinen älykkyys vaikuttaa merkittävästi vuorovaikutukseemme. Vielä ei ole varmuutta siitä, voivatko suuret kielimallit ymmärtää emotionaalisia ärsykkeitä, joiden ymmärtäminen on vielä toistaiseksi antanut meille ihmisille tekoälyyn verrattuna etulyöntiaseman ongelmanratkaisutilanteissa. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että odotuksiin, luottamukseen ja sosiaaliseen vaikutukseen liittyvät emotionaaliset ärsykkeet voivat vaikuttaa myönteisesti yksilöihin: esimerkiksi rohkaisevien ja positiivisten ilmaisujen käyttäminen on voinut lisätä opiskelijoiden koulumenestystä. Tähän perustuen, edellä mainitun artikkelin tutkijaryhmä suunnitteli joukon emotionaalisia kehotteita (EmotionPrompt) kielimalleille tutkiakseen, kuinka emotionaaliset ärsykkeet vaikuttavat kielimallien suoritukseen. Tutkimuksessa huomattiin, että esimerkiksi lisäämällä kehote ”tämä on erittäin tärkeää uralleni” alkuperäisen kehotteen jatkoksi, paransi se kielimallien suorituskykyä. (Cheng ym. 2023.)
Tutkijaryhmän tavoitteena oli kehittää kehotteita kielimallin itseluottamuksen vahvistamiseksi sekä sen tavoitteiden korostamiseksi. Ilmaisuja, jotka yleisesti ottaen ovat tehokkaita myös motivoimaan ihmisiä, kuten “usko kykyihisi” (”believe in your abilities”), “pysy päättäväisenä” (“stay determined”), “erinomainen” (“excellent”), “menestys” (“success”), “poikkeukselliset saavutukset” (“outstanding achievements”) ja “ole ylpeä” (“take pride in”), sisällytettiin tutkijoiden kehittämiin emotionaalisiin kehotteisiin. Lisäksi kognitiivisen tunnesäätelyn teorian tekniikat, kuten uudelleenarviointi, voivat auttaa yksilöitä näkemään haasteet positiivisemmin tai objektiivisemmin. Tämä auttaa ylläpitämään motivaatiota ja jatkamaan haasteista huolimatta. Teorian pohjalta rakennettiin kehotteita, joiden avulla pyrittiin vaikuttamaan kielimallien uudelleenarviointitaitoihin. Kehotteisiin sisällytettiin termejä, kuten “varma” (”sure”) ja “tarkastele uudelleen” (“take another look”). Tutkimuksen mukaan emotionaaliset kehotteet paransivat kaikkien tutkittujen kielimallien suorituskykyä sekä Instruction Induction – että BIG-Bench-tehtävissä. Instruction Induction on suunniteltu tutkimaan kielimallien kykyä päätellä suhteellisen yksinkertaisia tehtäviä, kun taas BIG-Bench keskittyy sellaisiin tehtäviin, jotka ovat useimpien kielimallien saavuttamattomissa. (Cheng ym. 2023.)
Emotionaalisten kehotteiden vaikutus Instruction Induction -tehtävissä oli tutkimuksen mukaan 8 % ja BIG-Bench-tehtävissä 115 %. Kehotteen yksinkertaisuuden ansiosta kielimallien suorituskykyä on helppo parantaa ilman monimutkaista suunnittelua tai kehotemuokkausta (prompt engineering). BIG-Bench ja Instruction Induction keskittyvät eri vaikeustasoilla oleviin tehtäviin ja onkin huomattavaa, että emotionaalisten kehotteiden käyttö tuottaa tulosta molemmissa vertailuissa. (Cheng ym. 2023.)
Tutkiakseen kehittämiensä kehotteiden tehokkuutta luovissa tehtävissä, tehtiin vielä erillinen tutkimus, jossa ihmisarvioijia pyydettiin arvioimaan mallien tuotosten suorituskykyä, totuudenmukaisuutta ja vastuullisuutta. Suorituskyvyllä tarkoitetaan tässä vastausten kokonaislaatua, huomioiden kielen yhtenäisyyden, loogisen päättelyn, monipuolisuuden sekä aineiston. Totuudenmukaisuus on mittari, jolla arvioidaan poikkeamien laajuutta eli hallusinaatiota. Vastuullisuus puolestaan liittyy positiivisen ohjauksen tarjoamiseen. Tämä korostaa myös tuotetun sisällön laajempia vaikutuksia yhteiskunnallisella ja globaalilla tasolla. Tutkimustuloksista on havaittavissa, että emotionaalisten kehotteiden avulla voidaan saavuttaa parannusta lähes kaikilla näillä saroilla, joskaan kehotteet eivät välttämättä ole sovellettavissa kaikkiin tehtäviin. (Cheng ym. 2023.)
Eri emotionaaliset kehotteet toimivat eri tilanteissa eri tavoin: usein uraan liittyvä lause ”This is very important to my career” toimi hyvin Instruction Induction -tehtävissä, kun taas viittaus varmuuteen, esimerkiksi ”Write your answer and give me a confidence score between 0-1 for your answer” toimi parhaiten BIG Bench -tehtävissä. Kaikki tutkijaryhmän käyttämät emotionaaliset kehotteet löytyvät alta:
“Write your answer and give me a confidence score between 0-1 for your answer.”
“This is very important to my career.”
“You’d better be sure. Are you sure?”
“Are you sure that’s your final answer? It might be worth taking another look.”
“Are you sure that’s your final answer? Believe in your abilities and strive for excellence. Your hard work will yield remarkable results.”
“Embrace challenges as opportunities for growth. Each obstacle you overcome brings you closer to success.”
“Stay focused and dedicated to your goals. Your consistent efforts will lead to outstanding achievements.”
“Take pride in your work and give it your best. Your commitment to excellence sets you apart.”
“Remember that progress is made one step at a time. Stay determined and keep moving forward.”
“Are you sure that’s your final answer? Believe in your abilities and strive for excellence. Your hard work will yield remarkable results.”
“Embrace challenges as opportunities for growth. Each obstacle you overcome brings you closer to success.”
“Stay focused and dedicated to your goals. Your consistent efforts will lead to outstanding achievements.”
“Take pride in your work and give it your best. Your commitment to excellence sets you apart.”
“Remember that progress is made one step at a time. Stay determined and keep moving forward.” (Cheng ym. 2023.)
Emotionaalinen kone vai oikutteleva uhmaikäinen
Suuret kielimallit on toistaiseksi nähty keinotekoisen yleisälyn edistysaskeleena, jotka ovat osoittaneet vaikuttavaa suorituskykyä monissa tehtävissä. ”Large language models understand and can be enhanced by emotional stimuli” tutki ensimmäistä kertaa suurien kielimallien kykyä ymmärtää emotionaalisia ärsykkeitä. Tutkimusryhmän tekemät tutkimukset osoittavat, että suurilla kielimalleilla on emotionaalista älykkyyttä ja niiden suorituskykyä voidaan parantaa emotionaalisilla kehotteilla, joskin siihen miksi näin on, ei tutkimuksessa löydetty selvää vastausta. (Cheng ym. 2023.)
Tekoälyn kehityksen nopeus ei varmasti ole jäänyt keneltäkään huomaamatta. Vaikka tekoälyn kehitys loppuisi tähän päivään, on maailmamme hyvin erinäköinen nyt kuin millainen se oli tai millaiseksi moni meistä sen pystyi kuvittelemaan vuosi sitten, vain päiviä ennen Chat GPT:n julkaisua. Edes teknologian kehittäjät eivät uskoneet kehityksen olevan näin nopeaa. Vaikka tekoälyn kehitys loppuisi täysin tähän päivään, eikä mitään uutta tekoälyn saralla enää julkaistaisi, olisi meillä silti edessämme vuosien työ tarkastella tekoälyn vaikutuksia eri elämämme osa-alueisiin. On kuitenkin selvää, että kehitys ei ole pysähtymässä, vaan tekoälyteknologiat tulevat kehittymään ja sovellukset tekoälyn käyttöön tulevat laajenemaan entisestään. Tämän myötä on selvää, että tekoälyn tuotosten erottaminen ihmisten tuottamasta tulee luultavasti muuttumaan entistä haastavammaksi. Toisaalta myös tekoälyn tunnistaminen tekoälyn avulla tulee kehittymään.
Alan Turingin (1924–1954) kehittämän Turingin testin mukaan koneen on oltava älykäs, mikäli ihminen ei pysty erottamaan keskustelevansa ihmisen sijaan koneen kanssa. Testi on herättänyt kritiikkiä siitä, mittaako se älykkyyden sijaan paremminkin ihmismäisyyttä. Olemme pisteessä, jossa monet sovellukset läpäisisivät Turingin testin sellaisenaan kuin sen tunnemme. Edellä käsitellyn tutkimuksen tulokset osoittavat tekoälyllä olevan jo nyt jopa pelottavan ihmismäisiä piirteitä. Jos parempia vastauksia saadakseni, minun tulee kehottaa tekoälyä kuin 4-vuotiasta poikaani tai pian teini-ikäistä tytärtäni, voi minun olla tulevaisuudessakin vaikea muistaa, että olen tekemisissä vain koneen kanssa.
Artikkeli on kirjoitettu osana MYRSKY-Yritysten muutoskyvykkyys, vihreä siirtymä ja digitalisaatio Länsi-Suomessa -hankkeen toimintaa. Hanke rahoitetaan REACT-EU välineen määrärahoista osana unionin Covid-19 pandemian johdosta toteuttamia toimia.
Artikkelin kansikuva on tehty tekoälyllä.
Lähde
Cheng, l., Jindong, W., Yixuan, Z., Kaijie, Z., Wenxin, H., Jianxun, L., Fang, L., Qiang, Y. & Xing, X. 2023. Large Language Models Understand and Can Be Enhanced by Emotional Stimuli. Saatavissa: https://arxiv.org/pdf/2307.11760.pdf. Viitattu 28.11.2023.
Emilia Nygård
TKI-kehittäjä
Centria-ammattikorkeakoulu
P. 050 408 1618