Marko Forsell
Kontula, Anna. 2018. Eduskunta: Ystäviä ja vihamiehiä. Tallinna: Into Kustannus.
Anna Kontulan kirja, Eduskunta, kurkistaa Suomen ylintä päätäntävaltaa pitävän eduskunnan toiminnan sisään. Kontulan ainutlaatuinen tausta sosiologina ja toisen kauden kansanedustajana päästää lukijan kulissien taakse kansanedustajan arkeen. Kontulan pääteesinä on esittää demokratian ytimessä piilevän tuottavan konfliktin, kun erilaiset näkökulmat törmäävät toisiinsa. Jokaisen edustajan velvollisuuksiin kuuluu hankkia itselleen niin paljon valtaa kuin mahdollista, jotta hän kykenee viemään edustamiensa kansalaisten asioita eteenpäin. Konflikteja ei voida poistaa eikä niitä pidäkään, sillä tällöin olisi kyse jostain muusta kuin demokratiasta. Kontula tunnistaa kolme mekanismia, joiden kautta konfliktia hallitaan: 1) Valtataisteluja säädellään hierarkialla, 2) eduskunta on luonut itsellensä normiston, ts. säännöstön, joka karsii konflikteja ja 3) eduskunnan sisällä on samanmielisten ryhmiä, jotka auttavat suojautumaan konfliktien tuomalta stressiltä.
Kontulan lähtökohtana oleva konflikti demokratian ytimessä toimii sysäyksenä tutkimuskysymykselle, joka kuuluu: Miten kansanedustajat pystyvät sietämään jatkuvaa ristiriitaa vai pystyvätkö?
Kirja vastaa kysymykseen neljän sisältöluvun kautta. Luku Pääomasta kertoo kansanedustajan käytössä olevista resursseista: aika, raha, tieto, tyyli ja verkostot. Luku Nokkimisjärjestyksestä kertoo hierarkian ylläpitämästä toimintakyvystä. Luku Säännöistä luettelee normiston, jota noudattamalla konfliktit pysyvät kurissa. Luku Yhteisöstä esittää kuinka samanmielisten ryhmä auttaa suojautumaan konfliktien luomasta stressistä.
Kansanedustajan keskeisenä pääomana pidetään usein poliittista pääomaa. Tämä on kokoelma aineellisia, sosiaalisia ja taidollisia resursseja, jotka mahdollistavat kansanedustajan tavoittelemien asioiden aikaansaamisen. Erityisesti tieto tai asiantuntijuus kasvattaa poliittista arvovaltaa Kontulan mukana ainakin seuraavilla tavoilla: perehtyminen mahdollistaa omien tavoitteiden merkitykselliset avaukset, tilannearviot mahdollistavat omien resurssien suuntaamiseen oikeisiin kohteisiin ja asiantuntijan status nostaa omaa vaikutusvaltaa ja painoarvoa.
Eduskunnan hierarkia on jäykkää ja siitä pidetään tiukasti kiinni. Keskeisiä mittareita ovat kansanedustajatyön pituus ja toisaalta valiokuntapaikat. Lukijana kiinnitin huomioni siihen, ettei Kontula mainitse, miten eduskunnan ulkopuolinen arvostus tai äänimäärä vaikuttavat statukseen. Otinkin yhteyttä Kontulaan tämän tiimoilta ja hänen mukaansa äänimäärät eivät vaikuta juuri lainkaan. Jokainen on edustaja ja jokaisella edustajalla on vain yksi ääni eduskunnassa.
Itselleni mielenkiintoisimmaksi luvuksi osoittautui luku säännöistä eli noudatettavista normeista. Erityisesti kertomus edustaja Sari Tanuksen (KD) toimista puoliväli-indeksin palauttamiseksi oli silmiä avaava. Eduskunnassa saa ja pitää olla erimieltä, mutta tällainen toiminta ei saa rajoittaa muiden edustajien toimintaa. Tällainen rajoittaminen voi tapahtua vaikeiden asioiden viemisenä äänestykseen, joissa edustajien on ”paljastettava korttinsa”. Tällaisten tilanteiden ”hoitaminen” tapahtuu sosiaalisen paineen kautta siten, ettei kiusallisia esityksiä tuoda esiin.
Myös käsitteen ”ryhmäkuri” avaaminen antoi minulle paljon. Ikävältä kaikuvasta nimestään huolimatta ryhmäkuri mahdollistaa ehdokkaiden tehokkaamman toiminnan ja takaa myös äänestäjille jatkuvuutta puolueen linjassa. Ryhmäkuri takaa sen, ettei yksittäiset edustajat irtopisteiden toivossa tee hallaa puolueen pitkätähtäimen linjalle.
Yhteisön tarjoama tuki osoittautuu kansanedustajalle ensiarvoisen tärkeäksi. Edustajat pitävät toisistaan huolta ja suojelevat toisiaan nykyisessä varsin hektisessä maailmassa. Poliitikkoyhteisö luottaa toisiinsa ja tukee toisiaan. Ammattina kansaedustaminen on raskasta ja jatkuvassa tikun nokassa olemista. Kuitenkin luku yksinäisyydestä tuo esiin sen, mitä tällainen jatkuvalla esillä olo ja konfliktit tuovat tullessaan. Kansanedustajana status nousee nopeasti ja jatkuva esillä olo ja kiertäminen ja ulkoa tuleva arvostus saattavat vieraannuttaa ihmisen. Poliitikko voikin tuntea kaikesta huolimatta yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta.
Kirja kuvaa hyvin edustajan työn arkea ja niitä mekanismeja, jotka on tunnettava työn tekemiseksi. Kontulan teksti on sujuvaa ja helppolukuista. Tutkimus itsessään on ainutlaatuinen, sillä tämän kaltaista edustajan itsensä tekemää etnografista tutkimusta ei ole Suomessa aiemmin tehty. Ulkopuolisten tekemä tutkimus ei välttämättä pääse käsiksi sellaiseen materiaaliin, joihin Kontula on päässyt, tai joutunut, kansanedustajana perehtymään. Lisäksi Kontulan tekemät haastattelut ovat todennäköisesti aidompia, kuin ulkopuolisen tekemät, sillä edustajien kesken on kuitenkin olemassa halu auttaa siinä missä voidaan, kuten luku yhteisöstä osoittaa.
Marko Forsell
Johtaja (TKI)
Centria-ammattikorkeakoulu
p. 040 808 5128
