Lapsi ja nuori kuulluksi nuorisotyön avulla – Case sosiaalipedagoginen koiratoiminta seurakunnan kouluikäisten toimintamenetelmänä

Marika Hautala
Sari Virkkala

Kuva: Mirva Heikkinen.

Elämme yhteiskunnallista murrosvaihetta, jossa valtava kehitys ja uudet teknologiat tuovat helpotusta arkeen, mutta samaan aikaan suorituskeskeisyys, sosiaaliset paineet, eriarvoisuus ja syrjäytyminen lisääntyvät. Lapsi- ja nuorisotyössä perinteiset menetelmät eivät enää yksin riitä moninaisten sosiaalisten ongelmien ratkomiseen, joten rinnalle tarvitaan uusia ideoita, menetelmiä ja yhteistyötapoja sekä vastuunkantoa lasten ja nuorten tulevaisuudesta. Jokainen lapsi ja nuori ansaitsee tulla oikealla tavalla nähdyksi ja kuulluksi. Centria-ammattikorkeakoulusta yhteisöpedagogiksi valmistuneen Mirva Heikkisen haastattelu hänen opinnäytetyönsä aiheesta “Sosiaalipedagoginen koiratoiminta seurakunnan kouluikäisten toimintamenetelmänä” on artikkelissa keskeisessä roolissa esitellen sosiaalipedagogisen menetelmän lapsi- ja nuorisotyön tueksi.

Sosiaali- ja yhteisöpedagogiikka kasvatustyön tukena

Sosiaalipedagogiikka on tutkimusala, joka on tavoitellut keinoja pureutua yhteiskunnallisen eriarvoisuuden, syrjimisen ja syrjäytymisen haasteisiin sekä niiden ennaltaehkäisemiseen ja lievittämiseen.  Sosiaalipedagogiikan tavoitteena on täysipainoisen kansalaisuuden, yksilöiden ja yhteisöjen omaehtoisen toimintakyvyn ja tasapainoisen yhteiselämän vahvistaminen. Sosiaalipedagogiikka tuo myös pedagogisen näkökulman sosiaaliseen työhön tarkastellen kasvun lisäksi myös kasvatusta. Sosiaalinen kasvu ja kasvatus eivät rajoitu ihmiselämässä vain varhaislapsuuteen, vaan ne ovat asioita, joita tapahtuu läpi elämän kaikilla sen osa-alueilla. (Sosiaalipedagogiikka n.d.)

Nivala ja Ryynänen (2017) määrittelevät sosiaalipedagogiikan olevan luonteeltaan toimintatiede, eli se ei vain kuvaile todellisuutta vaan pyrkii kehittämään toimintatapoja asioiden muuttamiseksi. Nuorisoalan työmuodoissa ja toimintaympäristössä on tunnistettavissa piirteitä, joita voi pitää sosiaalipedagogisina, vaikka työtä ei olisi pyritty tietoisesti kehittämään sosiaalipedagogisen ajattelun pohjalta. Työn sosiaalipedagogisuuden tunnistaminen ja sosiaalipedagogisen orientaation omaksuminen tietoisesti toimintaa ohjaavaksi tausta-ajatteluksi voi tarjota käytännön työn kehittämiseen vahvan tuen. Jos nuorisoalan työlle rakennetaan sosiaalipedagogista viitekehystä, voi työntekijä saada toiminnalleen teoreettisen perustan, jonka avulla on helpompi ymmärtää työssä kohdattavia ilmiöitä, jäsentää työn tavoitteita ja kehittää toimintatapoja. (Nivala & Ryynänen 2017, 75-76.) Tässä artikkelissa esiteltävä sosiaalipedagoginen koiratoiminta käyttää sosiaalipedagogista viitekehystä taustateorianaan.

Centria-ammattikorkeakoulussa voi opiskella yhteisöpedagogiksi (AMK), mikä valmentaa toimimaan monenlaisissa kasvatustyötä tekevissä organisaatioissa.  Koulutus antaa myös kelpoisuuden kirkon nuorisotyönohjaajan virkaan. Keskeisiä tieteenaloja opinnoissa ovat kasvatustiede, teologia, kirkolliset käytännön aineet sekä yhteiskuntatieteet. Käytännön työskentely toteutuu erilaisissa projekteissa ja harjoitteissa, joita tehdään esimerkiksi seurakunnissa, kouluissa, järjestöissä ja lastensuojelussa. Sosiaalipedagogiikka on yksi mahdollinen lähestymistapa ja ajattelumalli myös nuorisotyön kysymyksiin.

Jokainen suomalainen kunta tai kuntayhtymä ovat velvoitettuja laatimaan itselleen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman, joka sisältää esimerkiksi lasten ja nuorten varhaista tukea ja kuulemista, heitä tukevan kunnallisen yhteistyön tiivistämistä ja yhteisöllisyyttä koskevia tavoitteita (Erkko & Hannukkala 2018, 230).  Lapsilla ja nuorilla on myös oikeus turvalliseen ja hyvinvoivaan kouluyhteisöön. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) velvoittaa kaikkia opiskeluhuollon toimijoita yhteisölliseen opiskeluhuoltotyöhön ja valtakunnallinen opetussuunnitelma yhteisöllisen toimintakulttuurin luomiseen ja yhteistyöhön. (Opetussuunnitelman ydinasiat n.d.)  Nuorisotyö pyrkii omalta osaltaan vastaamaan näihin tarpeisiin järjestämällä kannustavia ja turvallisia kohtaamisia sekä luotettavaa läsnäoloa kouluissa ja niiden ulkopuolella. (Kiuru 2017, 309)

Sosiaalipedagoginen koiratoiminta seurakunnan kouluikäisten toimintamenetelmänä

Mirva Heikkinen on toiminut Sotkamon seurakunnan nuorisotyönohjaajana vuodesta 1998. Hän halusi täydentää opistotason tutkintoaan ja valmistui Centria-ammattikorkeakoulusta yhteisöpedagogiksi keväällä 2018. Heikkisen opinnäytetyö sai nimekseen “Sosiaalipedagoginen koiratoiminta seurakunnan kouluikäisten toimintamenetelmänä”. Heikkinen on käyttänyt koiraa työssään jo vuodesta 2000, mutta opinnäytetyön tekemisen kautta tarjoutui mahdollisuus kerätä teoriataustaa, jonka avulla olisi helpompi perustella, mitä konkreettista hyötyä sosiaalipedagogisesta koiratoiminnasta seurakuntatyössä on ja miksi se toimii niin hyvin kouluikäisten tunne- ja vuorovaikutustaitojen työmenetelmänä. Heikkinen suoritti vuosien 2016–2017 välisenä aikana myös Sosiaalipedagoginen koiratoiminta -koulutuksen (25 op).

Kurssimahdollisuuksia on paljon muitakin, kuten esimerkiksi Koira kasvatus- ja kuntoutustyössä -koulutus. Tämän vuoksi joutuu oikeasti miettimään omia arvojaan ja viitekehystä, jonka kautta haluaa työtä tehdä. Sosiaalipedagoginen koiratoiminta sopii hyvin kirkon nuorisotyön arvoihin, joita ovat esimerkiksi yhteisöllisyys, toiminnallisuus, elämyksellisyys ja osallisuus, sanoo nuorisotyönohjaaja ja yhteisöpedagogi Mirva Heikkinen.

Kirkon nuorisotyössä pyritään samalla tavalla auttamaan heikoilla olevia yksilöitä sekä mietitään, kuinka yksilön toimintaa voitaisiin ryhmän avulla vahvistaa. Sosiaalipedagoginen koiratoiminta on suhteellisen uutta Suomessa ja syksyllä 2018 aloitti vasta viides sosiaalipedagogista koiratoimintaa opiskelevien ryhmä.

Sosiaalipedagogiseen koiratoimintakoulutukseen liittyi kymmenen kerran opetusharjoittelu, jonka pohjalta Heikkinen lähti opinnäytetyötään tekemään. Jo harjoittelun aikana tuli koulukuraattorilta ja koulupsykologilta lisäpyyntöjä samanlaisesta opetustoiminnasta. Heikkinen teki töitä pienen koulun kolmasluokkalaisten kanssa ja kokeili kuuden kerran toimintapakettia yhdessä kunnan nuorisotoimen kanssa vauhdikkaammalle kuudesluokkalaisten ryhmälle. Hän kävi lisäksi järjestämässä hiljaisemmille yläkoulun oppilaille tekemistä pitkillä välitunneilla.

Näiden opetuskokemusten pohjalta Heikkinen valmisteli viiden kerran oppituntirunkopaketin tunne- ja vuorovaikutusoppitunteja, jotka on helppo muokata eri ryhmille sopiviksi. Tähän materiaalipakettiin kuuluu kaikki työskentelyyn liittyvät ohjeistukset työskentely- ja turvallisuusasiakirjoineen, joiden avulla myös muut alan ammattilaiset voivat oppitunteja pitää. Heikkinen kertoo, että opinnäytetyön tekemisestä oli valtavan suuri hyöty nuorisotyön tekemistä ajatellen:

Joutui tutkimaan, miten sosiaalipedagogiikka käsitteenä yhdistyy seurakunnan nuorisotyöhön. Opinnäytetyön jatkotavoitteena oli, että Heikkinen voisi hyödyntää sosiaalipedagogista koiratoimintaa rippikoululeirillä ja tavoite toteutuu ensi kesänä Sotkamossa.

Sosiaalipedagogisessa koiratoiminnassa koirilla on monenlaisia rooleja; ne voivat osoittaa hellyyttä ja tarjota sitä antaen samalla lapselle ja nuorelle kokemuksia eläimistä. Ne myös hauskuuttavat sekä saavat aikaan onnistumisen kokemuksia.  Koululaisille opetetaan koiran avulla muun muassa vuorovaikutustaitoja, sillä koiran on havaittu olevan opetustilanteissa tehokas jäänmurtaja ja tunnelman rauhoittaja. Koira yhdistää lapsia ja nuoria sekä ryhmän ohjaajaa yhteisen tekemisen kautta. (Alasorvari & Hopiavuori 2014, 70) Ennen kuin koira viedään luokkaan, sovitaan pelisäännöt.

Ei voi huutaa eikä riehua, vaan koiran kanssa täytyy olla rauhallisesti. Kun koira on läsnä, rauha luokassa on uskomaton. Oivaltaminen tapahtuu lapsessa heti ja luokan vilkkain poikakin huomaa, että koira tulee luokse vain silloin, kun on itse rauhallinen. (Karuvuori, 2018)

Kolmasluokkalaisille oppilaille järjestetään Sotkamossa myös kaveri- ja kuudesluokkalaisille kipinäpäiviä, jotka valmistavat heitä yläkouluun. Näiden toimintapäivien aikana harjoitellaan vuorovaikutustaitojen lisäksi oman itsen ja muiden arvostamista sekä sopivaa some-käyttäytymistä. Itsensä voittamista tapahtuu erilaisissa peleissä ja leikeissä, joissa muistetaan kannustaa muita. Koiraa silittäessä on myös helpompi unohtaa epävarmuus muiden silmissä. (Karuvuori, 2018)

Iitan kanssa voi näyttää tunteensa. Kuva: Mirva Heikkinen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jos saadaan lapset ymmärtämään, että he ovat arvokkaita juuri sellaisina kuin ovat, itsetunnon kasvaminen on lähtenyt oikeaan suuntaan ja tästä työstä on ollut hyötyä. On hankala oppia tuntemaan itseään silloin, kun murrosikä tuo tunnemyllerryksiä. Tuona aikana on myös vaikea ymmärtää toisten sanomisia ja niistä aiheutuvia tunteita. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että tämän ikäisten lasten ja nuorten kanssa harjoitellaan tunne- ja vuorovaikutustaitoja mahdollisimman paljon, että he oppisivat käymään läpi omia tunteitaan ja sitä kautta myös ymmärtämään muita, painottaa Heikkinen.

Itsetuntemus ja muiden ymmärtäminen lisäävät ihmisen kykyä asettua muiden asemaan ja tuntea empatiaa, mitkä ovat toivottuja ominaisuuksia myös tulevaisuuden työelämässä. Heikkinen uskoo, että samanlaisten kaveripäivien järjestämisestä olisi hyötyä aikuisillekin:

– Sosiaalipedagoginen koiratoiminta ei rajoitu pelkästään nuoriso- tai varhaisnuorisotyöhön. Mitä enemmän ihminen oppii myös aikuisiällä tunnistamaan ja tiedostamaan omia tunteitaan, sitä vähemmän hänellä on tarvetta kohdella toisia huonosti.

Sosiaaliset taidot ja oikeanlainen itseluottamus kulkevat käsi kädessä. Lapsiin tulisi valaa itseluottamusta, mitä heiltä usein puuttuu. Nuoret tarvitsevat kasvunsa ja kehityksensä tueksi turvaa ja kannustusta aikuisilta, ja on tärkeää, että heidän rinnalleen pysähdytään useammin kysymään mitä kuuluu, sillä silloin heidän omanarvontunteensa ja motivaationsa yrittämiseen vahvistuvat. Nuorella ei ole vielä taitoja yksin selvitä, ja mikäli kotona ei ole valmiuksia tukemiseen, turvaverkko täytyisi löytää kodin ulkopuolelta. (Erkko & Hannukkala 2018, 226) Seurakunnan ja Heikkisen tavoitteena on, että jokaisella lapsella olisi joku aikuinen, jonka kanssa pystyisi puhumaan.

Me olemme aika hyvin verkostoituneet sitä varten. Suurin hyöty nuorisotyönohjaajasta on ollut silloin, kun lapset muistavat, että nuorisotyönohjaaja jaksoi kuunnella. On tärkeää saattaa lapsen tietoon, että jos joskus elämässä tulee tiukka paikka, on aina joku aikuinen, johon voi ottaa yhteyttä. Koira-avusteisuus on tukemisen keino kuuntelemisen ohella, kertoo Heikkinen.

Koira on lisäksi oiva väline keskustelun avaukseen lapsen kanssa, minkä kautta on helpompi edetä hänen vointiaan koskeviin kysymyksiin (Alasorvari & Hopiavuori 2014, 70). Löytyy tutkittua tietoa siitä, että myös koira pystyy aistimaan ihmisjoukosta sen, jolla on suruja ja merkitsemään hänet kouluttajalleen. Koiraa havainnoimalla ohjaaja voi näin tunnistaa, miten oppilas voi myös silloin, kun hän ei sitä ääneen kerro. Koira toimii samalla oppilaalle tunteiden peilinä. Pelkkä koiran läsnäolo tuottaa oksitosiinia eli hyvänolon hormonia poistaen samalla stressiä. (Heikkinen, 2018)

Iita-koira kutsuu leikkiin. Kuva: Mirva Heikkinen.

Sosiaalipedagogiseen työhön sopivan koiran tunnistaminen

Sosiaalipedagoginen koiratoiminta on aina tavoitteellista, eikä koira vaan ‘hengaa’ töissä. Heikkisellä on tällä hetkellä viisi omaa koiraa, joista vain kahden kanssa voi tehdä sosiaalipedagogista työtä. Muut koirat soveltuvat kaverikoiratoimintaan.

Pitää olla täysin varma siitä, minkä koiran kanssa tällaista työtä voi tehdä ja jos on vähänkään epävarma, soveltuuko koira toimintaan, on syytä jättää sosiaalipedagoginen työ sen kanssa tekemättä. On tunnettava koiran tausta ja millaiset sen leimautumiskokemukset ovat olleet varhaisessa pentuvaiheessa, painottaa vahvan koiratietämyksen omaava Heikkinen, jonka opinnäytetyö alaa harkitsevan kannattaa ehdottomasti lukea. Alalle kannattaa kouluttautua ja käydä myös koiran kanssa soveltuvuustestissä. Näin ei tehdä hallaa niille hyville saavutuksille, joita alalla jo on.

On siis tiedettävä, kuinka koira käyttäytyy missäkin tilanteessa, ettei pääse syntymään pelottavia kohtaamistilanteita. Omistaja vastaa aina koirastaan. Hänen on myös pystyttävä tunnistamaan, kuinka paljon koiran kanssa voi tehdä työtä, ettei se väsy.

Koiratoiminta on hyvin pieni osa omaa työtäni. Maksimi, mitä koira jaksaa, on yksi päivä kerrallaan ja seuraavan päivän se tarvitsee lepoa. Koirat on opetettu siihen, että kun olen läsnä ja teen töitä ilman niitä, ne osaavat levätä kaikenlaisissa tilanteissa, joten ovat kaikin puolin rentoja tapauksia. Teen oppitunnista aina tietyn jakson koiran kanssa ja toinen puoli sitten esimerkiksi askarrellaan, kuvailee Heikkinen.

Hän on ainoa seurakunnasta, joka tekee sosiaalipedagogista koiratoimintaa koulutyössä tavoitteellisesti. Espoossa koiratoimintaa on käytetty rippikoulussa seurakunnan toimesta, mutta ei varsinaisesti tunne- ja vuorovaikutustaitoihin liittyvässä koulutyössä. – Tekijöitä tarvitaan, sillä toiminta on tuottanut tulosta, vahvistaa Heikkinen.

Iitalla on asiaa. Kuva: Mirva Heikkinen.

Seurakunta yhteistyökumppanina

Sotkamon seurakunnalla ja Heikkisellä on kokemusta yhteistyöstä erilaisten yhdistysten kanssa. Heikkinen kävi Vuokatissa Green Care 2018 –päivillä kertomassa, kuinka sosiaalipedagoginen koiratoiminta liittyy seurakunnan toimintaan, ja miten seurakunta voi olla yhteistyökumppani esimerkiksi Green Care – yritykselle. Koira kasvatus- ja kuntoutustyössä on liitetty jo pitkään Green Care -toiminnan alle, mutta Heikkisen opinnäytetyö on ensimmäinen, jossa Green Care ja sosiaalipedagoginen koiratoiminta käsitellään yhdessä. Seurakuntaa voitaisiin ajatella yhteistyökumppanina laajemminkin.

Yritysmaailmassa ja muualla ei vielä osata ajatella, että seurakunta voi olla varteenotettava yhteistyökumppani. Seurakunnan nuorisotyöntekijät omaavat vahvaa ryhmätyö- sekä tunne- ja vuorovaikutustaitoihin liittyvää koulutustaustaa ja osaamista, sanoo Heikkinen.

Koulukuraattorien ja kunnan nuorisotyöntekijöiden välistä yhteistyötä voitaisiin myös enemmän hyödyntää. Yhteisöasiantuntijuudella ja sen merkityksellä moniammatillisessa yhteistyössä esimerkiksi psykososiaalisen asiantuntijuuden kanssa on tärkeä rooli nuoren itsetunnon ja kasvun tukemisessa ja eri yhteisöjen välisten vuorovaikutuksellisten yhteyksien rakentamisessa. Yhteisöpedagogeilla on nimenomaan kosketusta eri yhteisöihin ja mahdollisuus näin toimia vuorovaikutuksellisten katkosten estäjänä. Heillä on lisäksi valmiudet osaamisellaan edistää eri toimijoiden välistä vuoropuhelua ja nuoren lähiverkoston toimivuutta, joka tukee muun muassa kokonaiskuvan hahmottamista nuoren tilanteesta (Kiuru 2017, 310 – 311.)

Yritysten ja erilaisten yleishyödyllisten ja kunnallisten organisaatioiden pitäisi myös pyrkiä tekemään enemmän yhteistyötä sekä kantamaan yhdessä vastuuta esimerkiksi lasten ja nuorten hyvinvoinnista sekä mielenterveysongelmien ja syrjäytymisen ehkäisemisestä. Näin rakentaisimme yhteiskunnallemme parempaa ja vauraampaa tulevaisuutta pidemmällä tähtäimellä. Toki esimerkkejä hyvistä yhteistyökäytänteistä jo on, kuten esimerkiksi Hvyinvointisuunnitelma HVYIS Vantaalla, joka on tuonut muun muassa nuorisoaseman, seurakunnan, järjestöjä, kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelut sekä ympäristön ja maankäytön toimialan yhteen lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi (Erkko & Hannukkala 2018, 230).

Yhteisöllisyydestä syrjäytymisen vastakeino

Sosiaalipedagogisen työn ja toimintamallien tarve kasvaa koko ajan, sillä kaupungistuminen on luonut yhteisökaipuun ja syrjäytyneiden määrä on lisääntynyt.

Ihmiset tarvitsisivat yhteisöjä ja yhteisöllisyyttä, koska juuri niiden puuttuminen luo yksinäisyyden tunteen. Ennen vanhaan oli täysin normaalia käydä naapureilla kylässä. Meidän aikuisista nuoristakin huomaa yhteisökaipuun. Ei enää osata tai uskalleta lähteä liittymään ja antamaan itsestään, pohtii Heikkinen.

Yhteisöllisyys on vähentynyt huomattavasti myös maaseudulla. Olisi tärkeää, että ihmisellä olisi aina joku yhteisö johon kuulua esimerkiksi koulun tai harrastusten parista, vaikka se vaihtuisikin vuosien varrella. Talkoot ja vertaistuki ovat hyviä esimerkkejä yhteisöllisyyden toteutumisesta.

Yhteisöllisyys, yhdessä tekeminen ja oleminen ovat nousseet yhteiskuntamme vahvoiksi teemoiksi. Muuttuva yhteiskunta edellyttää myös yhteisöjen ja toimijoiden ajattelun uudistumista, uudenlaisten käytäntöjen luomista ja yhteisöllisyyden lisäämistä. Yhteisöpajat tarjoavat toimintamahdollisuudet erilaisille prosesseille, joissa ihmisten yhteinen tekeminen ja päämäärät määrittelevät tekemisen kohteen. (Gothóni 2018, 17, 24) Yhteisöpajatoiminta tähtää juuri yhdessä toimimisen kulttuurin vahvistamiseen seurakunnissa, paikallisyhteisöissä ja koko suomalaisessa yhteiskunnassa (Gothóni 2018, 27). Se on syntynyt kirkollisen koulutuksen piirissä ja rakentaa yhteistyökuvioita samanlaisia tavoitteita omaavien tahojen kanssa. Yhteisöpajojen aikana vallitsee yhteisöperustainen lähestymistapa, molemminpuolinen kunnioitus, keskustelu ja kokemuksellinen oppiminen. (Häkkinen 2018, 40-41)

Nuorisotyön tavoitteena on, että nuori saavuttaa omien voimavarojensa ja näkemystensä mukaisen paikan yhteiskunnassa. Vallitsevalla kulttuurilla on suuri merkitys nuoren kasvun prosessiin ja yhteisöpedagogin ammatilliseen osaamiseen puolestaan kuuluu ymmärtäminen vallitsevan kulttuurin vaikutuksista nuoren elämään. (Kiuru 2017, 307, 312) Jokainen meistä voi myös pienilläkin teoilla vaikuttaa lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen tukemiseen yksilön, yhteisön tai ympäristön tasoilla myötävaikuttaen samalla vastuullisemman yhteiskunnan vahvistumiseen.

Lähteet:

Alasorvari, V. & Hopiavuori, A. 2014. Koira-avusteinen pedagogiikka varhaiskasvatuksessa, “Pieniä rapsutuksia ja hännän heilautuksia”, 70, [verkkodokumentti], Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Kasvatustieteiden laitos, [viitattu 19.11.2018]. Pro gradu -tutkielma. Saatavissa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/43793/URN:NBN:fi:jyu-201406182091.pdf?sequence=1

Centria-ammattikorkeakoulu Oy. Saatavissa: https://web.centria.fi/hakijalle/monimuotototeutukset/yhteisopedagogi-amk-kirkon-nuorisotyo Viitattu: 30.11.2018

Erkko, A. & Hannukkala, M. 2018. Mielenterveys voimaksi. Käsikirja nuorisotyön ammattilaisille. Suomen mielenterveysseura. Lahti: Painotalo Plus Digital Oy

Gothóni, R. 2018. Innovaatiot, yhteisöllisyys ja uusi ammatillisuus. Teoksessa Valtonen, M. (toim.) Yhteisöpajat osallisuuden, oppimisen ja muutoksen mahdollistajina. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Työelämä, 15. 17, 24, 27

Heikkinen, Mirva. 2018 [haastattelu] 5.11.2018. Haastattelijana Marika Hautala

Heikkinen, M. 2018, lehdistötiedote

Häkkinen, T. 2018. Sosiaalipedagogisia lähtökohtia freireläisittäin. Teoksessa Valtonen, M. (toim.) Yhteisöpajat osallisuuden, oppimisen ja muutoksen mahdollistajina. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Työelämä, 15. 40-41

Karuvuori, Maria. 2018. “Rytinlahdella vietettiin kaveripäivää – vuorovaikutustaidoissa olisi oppimista niin lapsilla kuin aikuisillakin.” Sotkamo-lehti, 15.5.2018

Kiuru, H. Nuoren elämä suhteisena ja yhteisöasiantuntijuuden tarve – tarkastelu case itsetuhon kautta. Teoksessa T. Hoikkala & J. Kuivakangas (toim.) Kenen nuorisotyö? Yhteisöpedagogiikan kentät ja mahdollisuudet. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 42. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 196, 307, 309 -312

Nivala, E. & Ryynänen, S. 2017. Sosiaalipedagoginen viitekehys nuorisoalan työssä. Teoksessa T. Hoikkala & J. Kuivakangas (toim.) Kenen nuorisotyö? Yhteisöpedagogiikan kentät ja mahdollisuudet. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 42. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 196, 75 – 92.

Opetushallitus, Opetussuunnitelman ydinasiat Saatavissa: https://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/perusopetus/opetussuunnitelma_ja_tuntijako/perusopetus_nyt Viitattu 15.11.2018

Suomen sosiaalipedagoginen seura ry. Saatavissa: http://www.sosiaalipedagogiikka.fi/sosiaalipedagogiikka/ Viitattu: 8.11.2018

Marika Hautala
TKI-kehittäjä
Centria-ammattikorkeakoulu
p. 040 487 5812

Sari Virkkala
lehtori
Centria-ammattikorkeakoulu
p. 044 449 2644

 

 

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinmail