Musiikki elämässä – elämä musiikissa?

Esko Johnson

Musiikki nähdään usein tuotteena, jota ihmiset käyttävät ja kuluttavat. Koulutetut musiikinalan asiantuntijat ja lahjakkaat harrastajat eli ”talentit” vastaavasti tuottavat musiikkia kuluttajien käyttöön. Tällaisen tuote- ja markkinakäsityksen kanssa on kuitenkin ristiriidassa tieto, että aktiivisella musiikin harrastamisella, ei pelkästään kuuntelulla tai vaikkapa viihdyttävällä ja rentouttavalla käytöllä, on tärkeä rooli monien elämässä. He ovat yleensä orkestereiden, kuorojen ja muiden harrastajaryhmien jäseniä.

Miksi sitten monet heistä harrastavat soittoa tai laulua lähes koko elämänsä ajan? Entä miten ja miksi he pitävät yllä harrastustaan luopumatta siitä?  Tässä artikkelissa kerron, millaisia vastauksia laadullinen tutkimus antaa tällaisiin laajoihin kysymyksiin. Lähtökohtana on tutkijan pyrkimys kuunnella tutkittavien kerrontaa aidolla tavalla ja raportoida tutkimustuloksista käyttämättä raskaita tai pelkistäviä teoriakonstrukteja.

Äskettäin tekemässäni kyselytutkimuksessa  (Johnson 2015a; 2015b) nousi vahvasti esille musiikin harrastamisen sosiaalisuus ja monimuotoisuus. Kasvu soittajaksi ja laulajaksi oli alkanut lapsuuden kotiympäristöstä, mutta se ei ollut suoraviivaista etenemistä. Oman perheen sekä yhtyeen tai kuoron merkitys oli ratkaiseva harrastuksen aloittamisen ja jatkuvuuden kannalta. Soiton ja laulun harrastaminen oli tuottanut kontakteja, ystäviä, iloa ja tyydytystä elämään.

Tutkimustulosten perusteella päättelin, että soiton ja laulun harrastus muotoutui lopulta hyvin eri tavoin kunkin henkilön elämänkulussa. Siihen liittyi paljon myönteisiksi koettuja piirteitä kuten positiivisia ja valtaannuttavia tunnekokemuksia mutta vastaavasti myös oppimisen ja toiminnan haasteita, ongelmia ja sosiaalisia jännitteitä. Kaikki aineistosta nousevat merkitysrakenteet korostivat musiikkiharrastuksen kokonaisvaltaisuutta. Tämä tuli esiin metaforissa kuten ”musiikki on kaikki elämässäni ja paljon enemmänkin” ja ”soittaminen on korvaamaton vastapaino työlle”.

Haastattelututkimus raottaa kokemusta

Kyselyni jälkeen jatkoin tutkimustani. Paneuduin viidessä tutkimushaastattelussa musiikkiharrastuksen monimuotoiseen elettyyn kokemukseen (Johnson 2015a; 2015b). Tutkin lisäksi kokemuksen kielellistä ilmaisua sillä tulkinnallisessa tutkimuksessa on syytä pohtia myös kielen ja kerronnan roolia. Kerronnalliseen lähestymistapaan perehtyneenä tutkijana uskon, että kertomus on keskeinen ajattelumme ja elämämme jäsentämisen tapa. Voimme ajatella, että tarina on ikään kuin portti, josta ihminen astuu omaan maailmaansa ja jonka kautta hän tulkitsee elämää ja antaa sille merkityksiä. Tässä sovellamme erilaisia kerronnan asemointeja, rooleja ja strategioita sekä tietenkin käytämme sanoja, symboleja ja kielikuvia. (Clandinin 2006.)

Haastattelemani harrastajasoittajat ja -laulajat edustavat eri-ikäisiä aikuisia. He toimivat Kokkolan seudulla ja edustavat erilaisia musiikkilajeja kuten kansanmusiikkia, pop/rytmimusiikkia ja kuorolaulua. He ovat ylittäneet musiikillisia ja sosiaalisia rajoja oman harrastuksena puitteissa.  Vanhin heistä on rumpali-laulaja ja entinen toimistotyöntekijä Ville (kaikki henkilönimet muutettu). Hän aloitti soittamisen ja laulamisen tanssiyhtyeissä vuonna 1961 ja keikkailee edelleen pari kertaa viikossa.

Terveydenhoitoalalla työskentelevä Tiina on harrastanut kansanmusiikkia yli 30 vuotta. Hän soittaa ja laulaa kansanmusiikkiyhtyeessä yhdessä miehensä kanssa.  Lasse on viulisti ja yksityisyrittäjä, joka soittaa pelimanniyhtyeessä – aiemmin myös jousiorkestereissa – sekä säveltää ja sovittaa kansanmusiikkia. Kulttuurialalla työskentelevä kolmekymppinen Matias on lukioajoistaan saakka soittanut rokkia, poppia ja hengellistä musiikkia. Nuorin haastateltavista on luokanopettajaksi opiskeleva Jenny, joka laulaa ja soittaa pianoa. Hän on rokkikoulun kasvatti.

Nuoruusvuosista alkaen yhtye tai kuoro sekä musisoivat ystävät muodostivat kodin piiriä huomattavasti tärkeämmän sidoksen musiikkiharrastukselle. Yhtä tärkeitä olivat monille musiikinohjaajat, opettajat ja itse valitut identifiointikohteet. Nuoren soittajan tai laulajan identiteetti vahvistui nuoruus- ja aikuisiässä. Nuoret löysivät itsensä nimenomaan musiikkiharrastuksen avulla ja sen piiristä.

Musiikkiharrastus merkityksinä ja metaforina

Ville kertoo, että musiikkiharrastus on tullut alun perin kotoa, musiikkihomma on periytynyt. Jo kouluvuosina Villelle syntyi vakaumus, että hän tulee harjoittamaan musiikkia koko loppuelämän, vaikkakin amatööripohjalta. Useat yhtyeet, lukuisat soittokaverit ja keikoilla kulkeminen pitävät Villen soittajana ja laulajana. Muita verkostoja tai ystävyyssuhteita hänellä ei juuri olekaan.

Lasse korosti soittoharrastuksena tuomaa vuorovaikutusta ja jatkuvaa oppimista. Jos onnistuu esittämään muutaman kappaleen hyvin, niin silloin on syytä olla tyytyväinen. Pelimannin on pakko saada soittaa, se on kuin tauti, ei voi mitään.  Pienessä kansanmusiikkiyhtyeessä soittaminen on Lasselle tärkeintä, koska se luo ihanteelliset mahdollisuudet yhtäältä soittajien väliselle dialogille ja toisaalta soittajan omalle kappaleen tulkinnalle. Jousiorkesterissa sen sijaan mentiin nuottien ja kapellimestarin ohjeen mukaan, ja siksi hän luopui siitä.

Metaforat eli kielikuvat ovat toiselta elämänalueelta tuotuja kielikuvia, jotka tietyssä käyttöyhteydessä merkityksellistävät asioita jostakin näkö­kul­masta. Ne tuottavat arkielämän todellisuudessa samoin kuin kirjallisten teosten maailmoissa mielikuvia, jotka auttavat selittämään, muistamaan, jäsentämään ja ymmärtämään huomion kohteena olevia asioita. Voimme sanoa, että metafora selittää, tulkitsee ja korostaa yhtä seikkaa (eli kohdetta) toisen, jo tunnetun (eli lähteen) kautta. Metaforilla ei siis ole pelkästään puhetta tai tekstiä värittävä, runollinen merkitys, vaan ihmiset ajattelevat ja toimivat – suorastaan elävät – metaforiensa varassa. (Lakoff & Johnson 2003/1980, 10–11; Kövecses 2002.)

Kun eräästä keikasta kertova Ville muistaa, että meidän soitto oli aluksi sellaista jäykkää, niin haastattelijana tuskin ajattelen, että tässä on puhe soiton konkreettisesta ominaisuudesta, siis jäykkyydestä jollain tavoin notkean taikka taipuisan vastakohtana. Pikemminkin ymmärrän, että kuvaus liittyy soiton tuntumaan ja toteutumiseen.

Kaikkien haastateltavieni kerronnassa musiikin harrastaminen on matka (vrt. life is a journey, Lakoff & Johnson 2003/1980; myös Juvonen 2000). Tämä keskeinen metafora näyttää koostuvan useista propositioista. Omista pyrkimyksistään ja toimijuudestaan puhuessaan he kertoivat, että on tärkeä tavoitella jotakin. Yhtyeen esityksiin valmistautuessa ei ole koskaan menty helpolla läpi siitä hommasta.

Toisaalta soiton ja laulun harrastaminen on investointi, kuten Jenny kertoo rokkikoulun ajoistaan: silloin aloin todella satsata musiikkiin. Vanhimmat haastateltavani käsitteellistävät, että yhtye ja kuoro on (korkea)koulu. Siirtyminen musiikinlajista toiseen oli Tiinan kertoman mukaan jatko-oppimäärä suomalaiselle kansanmusiikille.

Tutkimukseni osoittaa, että musiikkia ei harrasteta pelkästään henkilökohtaisen musikaalisuuden tai musiikin itsensä takia. Musiikin harrastus on keskeinen tapa elää omaa elämää, toteuttaa itseä, kuulua harrastajaryhmiin, luoda yhteyksiä ja samaistua. Musiikista kommunikoidaan ja sen piirissä ollaan vuorovaikutuksessa monella tavoin. Näin musiikki tuottaa yhä uusia merkityksiä sekä aktiiviselle harrastajalle että muillekin sen piirissä oleville. (Bossius & Lilliestam 2011; Small 1998.) Olen tässä lyhyessä artikkelissa kertonut lähinnä haastattelututkimukseni tuloksista – tässä ei siis ole kaikki. Lisätietoja tutkimushankkeestani on lähteiden lisäksi saatavilla verkossa, ks. slideshare.com/eskojohnson.

Lähteet

Bossius, T. & Lilliestam, L. 2011. Musiken och jag: Rapport från forskningsprojektet ”Musik i Människors Liv”. Göteborg: Bo Ejeby.

Johnson, E. 2015a. Musik för livet: ”Det har gett mej glädje, vänner, innehåll och upplevelser”. Resonans. Finlands svenska sång- och musikförbundet nr 1, 2015, 26–27.

Johnson, E. 2015b. ”Musiken är allt i livet – och ännu mer”. Fiolen min. Finlands svenska spelmansförbund 1/2015, 20–21.

Juvonen, A. 2000 Johnnyllakin on univormu, heimovaatteet ja -kampaus: Musiikillisen erityisorientaation polku musiikkiminän, maailmankuvan ja musiikkimaun heijastamina. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

Kövecses, Z. 2005. Metaphor in culture: universality and variation. Cambridge: Cambridge University Press.

Lakoff, G. & Johnson, M. 2003/1980. Metaphors we live by. Chicago: Chicago University Press.

Small, C. 1998. Musicking. The meanings of performing and listening. Hanover: Wesleyan University Press.

Esko Johnson, KT
Centria-ammattikorkeakoulu

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinmail