Uusi yhteisömuusikkojen erikoistumiskoulutus käynnistyy Centriassa

Kirsti Rasehorn

Centria-ammattikorkeakoulun musiikin koulutus on saanut kunnian tulla valituksi yhdeksi kolmesta tahosta, jossa käynnistyy syyskuussa 2017 uusi yhteisömuusikon erikoistumiskoulutus. Vuoden mittainen, musiikki- ja hyvinvointialaa yhdistävä koulutus pyrkii kehittämään uusia toimintamuotoja ja työmarkkinoita. Centrian toteutuksessa asiantuntijuutta syvennetään omasta perinteestä kumpuavalla kansanmusiikilla ja yhteisötaiteen osallistavilla menetelmillä. Koulutusavaus on herättänyt valtakunnallisesti laajaa kiinnostusta ja korkeita odotuksia.

Jatka lukemista ”Uusi yhteisömuusikkojen erikoistumiskoulutus käynnistyy Centriassa”

Musiikki elämässä – elämä musiikissa?

Esko Johnson

Musiikki nähdään usein tuotteena, jota ihmiset käyttävät ja kuluttavat. Koulutetut musiikinalan asiantuntijat ja lahjakkaat harrastajat eli ”talentit” vastaavasti tuottavat musiikkia kuluttajien käyttöön. Tällaisen tuote- ja markkinakäsityksen kanssa on kuitenkin ristiriidassa tieto, että aktiivisella musiikin harrastamisella, ei pelkästään kuuntelulla tai vaikkapa viihdyttävällä ja rentouttavalla käytöllä, on tärkeä rooli monien elämässä. He ovat yleensä orkestereiden, kuorojen ja muiden harrastajaryhmien jäseniä.

Jatka lukemista ”Musiikki elämässä – elämä musiikissa?”