Ihminen työelämän murroksen pyörteissä

Elämme ajassa, jossa työelämän vaatimukset repivät meitä moneen suuntaan. Pitäisi tietää, minne on menossa ja missä aikataulussa ja mitä osaamista aikoo tulevaisuudessa hankkia, ja siihenkin on oltava suunnitelma, aikataulu. Täytyy pitää lukuisat some-alustat päivitettyinä ja vaikuttaa joka alustalla, olla asioista jotain mieltä ja tuoda se esiin. Mindfullnessia täytyy tehdä ja työstä palautumiselle on oma suunnitelma ja tietenkin aikataulu. Perhe-elämään on myös ohjeita ja harjoitteita, kuinka olla täydellinen puoliso, äiti, isä, poika, tytär, harrastaa tehokkaasti, näyttää somessa hyvältä, tehdä sitä ja tätä ja olla sellainen ja tällainen.

Ei ihme, että uuvuttaa.

Mitä työelämä sitten voisi tehdä, jotta jokainen saisi loistaa omana itsenään uupumatta?

Yhteiskunnan rakenteelliset muutokset heijastelevat työelämään lisääntyvänä etätyönä ja sitä kautta vähenevänä vuorovaikutuksena ja yhteisöllisyytenä. Työn tehokkuus on saavuttanut aivan uudet mittasuhteet, joissa vaadimme itseltämme työntekijöinä myös enemmän. Työn uudenlainen kuormittavuus on saanut sairauslomat ja niiden syyt kääntymään tuki- ja liikuntaelinten sairauksista mielenterveyden haasteisiin. Yhä useammassa tapauksessa töistä pois jäämisen syy liittyy mielenterveyden haasteisiin tai uupumiseen. (Työterveyslaitos 2023.)

Kuinka siis voisimme kääntää suunnan? Etenkin kun näyttää tilastojen valossa siltä, että yhä useampi voi huonosti työssään tai jo opintojen aikana?

Olisiko itsemyötätunnon syytä olla osa opetussuunnitelmaa tai työnantajan tarjoamia palveluita taukoliikunnan ohella? Mitä jos työpäivän aikana olisi lupa sanoa itselleen; ”sinä riität?” Mitä jos oman työn tuunaamisesta tulisi pakollinen osa kehityskeskusteluja? Voitaisiinko esihenkilötyötä helpottaa sillä, että jokainen työntekijä pysähtyisi miettimään, kuka hän on ja millaisia tarpeita hänellä on esimerkiksi johtamisen suhteen tai milloin hänen vireystilansa on korkein? Kuinka juuri hän palautuu työn ulkopuolella ja työpäivän aikana? Millaisia energiasyöppöjä hän kokee työssään, ja mitkä asiat taas tuovat lisäenergiaa työhön? Näiden edellä mainittujen asioiden sekä muiden itsetuntemusta lisäävien kysymyspatteristojen avulla sekä työntekijä itse että esihenkilö voisivat saada ensiarvoisen tärkeää tietoa siitä, miten omaa työtään voi tuunata ja siten tukea kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä työssä jaksamista.  

Art in Business -hankkeessa työskennellessäni olen palannut kerta toisensa jälkeen sen äärelle, että yrityksen toimialasta tai koosta riippumatta sekä haasteiden osa-alueesta riippumatta palaamme aina saman juurisyyn äärelle. Tämä juurisyy on ihmisyys.

Art in Business -hanke on Euroopan sosiaalirahaston rahoittama reilun vuoden kestävä hanke, jossa etsitään luovuus- ja tulevaisuusajattelun keinoin mahdollisuuksia tukea yrityksiä sekä elinkeinoelämää. Art in Business -hanke on Centria-ammattikorkeakoulun hallinnoima hanke, jossa on mukana viisi keskenään hyvin erilaista yritystä. Yrityksissä kehittämistyötä on lähdetty toteuttamaan tutustumalla ensin yrityksen arkeen siten, että työyhteisötaiteilijat ovat sukeltaneet työyhteisön sisälle tekemällä kolme havainnointipäivää ja osallistumalla työntekemiseen, tai pikemminkin, kulkemalla työntekijöiden perässä heidän työskennellessään ja esittämällä kysymyksiä siitä, mitä missäkin tapahtuu ja miksi.

 Havainnointipäivät olivat hyvin avartavia ja lisäsivät ymmärrystä työn arjen sekä työtehtävien erilaisuudesta eri toimintaympäristöissä sekä työhön liittyvistä erityispiirteistä. Tästä esimerkkinä voisin avata esimerkiksi KIP-alueella toimimisen olevan täysin uudenlainen ympäristö itselleni, kuten myös vanhusten asumisyksikön totaalisen vieras ympäristö. Havainnointi- ja hämmästelyjakson jälkeen työyhteisötaiteilijoiden oli aika analysoida näkemäänsä ja kuulemaansa yhdessä yrityksen johdon ja hr-henkilöstön kanssa sekä pohtia, mihin suuntaan yrityksen kanssa halutaan kehittämistoimenpiteillä lähteä.

 Jokaisessa yrityksessä suuntaviivat löytyivät, ja nyt onkin kehittämistyön aika. Yrityksissä valittuja teemoja on lähdetty työstämään henkilöstön työpajojen avulla, joiden aiheita ovat olleet mm. yrityksen kasvun haasteet, palautekulttuuri, vuorovaikutus, henkilöstön pysyvyys, työhyvinvointi, asiakaspalvelu ja monet muut teemat, jotka linkittyvät edellisiin. Valituista teemoista huolimatta voin jo tässä vaiheessa todeta, että se, mihin jokaisen teeman kohdalla palataan, on ihmisyys, eli itsetuntemus ja toisten erialaisuuden tiedostaminen ja ymmärrys siitä, että reagoimme asioihin eri tavalla ja toisaalta myötätunto itseä ja toisia kohtaan sekä tilan antaminen erilaisille tavoille reagoida, ajatella ja toteuttaa työtehtäviään.

Itsetuntemus auttaa meitä ymmärtämään paremmin omia vahvuuksiamme ja tapaa reagoida eri asioihin sekä tuo meille tietoa luonteenpiirteistämme ja persoonallisuudestamme. Tiedostamalla näitä edellä mainittuja asioita voimme taitavammin hyödyntää tietoa myös työelämässä ja näin tuemme omaa jaksamistamme sekä kokonaisvaltaista hyvinvointiamme. Tukemalla itsetuntemusta työyhteisöissä vahvistetaan myös koko organisaation resilienssiä psyykkisen joustavuuden näkökulmasta. (Mieli 2022.)  

HY+:n blogissa tutkimusryhmä CoPassionin Seppänen ja Pessi (2023) nostavat esiin termin inhimillisyysvaje pohtiessaan työyhteisöjen kehittämistä ja hyvinvointia. Sana inhimillisyysvaje resonoi syvästi omien havaintojeni kanssa tarkastellessani työelämän haasteita työyhteisötaiteilijana. Yrityksen koosta, toimialasta tai sijainnista riippumatta työyhteisö koostuu ihmisistä, jotka muodostavat työyhteisön. Niin yksinkertaiselta kuin se kuulostaakin, sitä se ei ole. Olemme jokainen omia ainutlaatuisia yksilöitä, niin esihenkilöt kuin työntekijätkin. Työn luonteesta riippumatta työn arki koostuu osittain joko enemmän tai vähemmän ihmisten kohtaamisesta, vuorovaikutuksesta toisten kanssa.

 Vuorovaikutustilanteisiin vaikuttaa aina se, miten hyvin tunnemme itsemme ja tapamme toimia toisten ihmisten kanssa sekä tietoisuus ihmisten erilaisista persoonallisuustyypeistä ja sitä kautta tavoista reagoida asioihin ja olla vuorovaikutuksessa toistemme kanssa. Avoin, luottamuksellinen, arvostava ja psykologisen turvallisuudentunteen mahdollistava ilmapiiri jokaiselle työyhteisön jäsenelle vaatii johtamiselta taitoa ja tietoa sekä työhyvinvointia tukevan toiminnan merkityksellisyyden oivaltamista.

Työyhteisötaiteilijana toimivalle inhimillisyysvaje näyttäytyy haasteena, johon on kiinnostavaa tarttua toimialasta riippumatta. Art in Business -hankkeen yhteistyöyrityksissä toimiminen on osoittanut, että työarjen ja -tehtävien luonteesta riippumatta haasteita tunnistettaessa palataan aina samaan viitekehykseen, ihmisyyteen. Ketä me olemme yksilöinä ja mitä tuomme työyhteisöön? Työyhteisö koostuu yksilöistä, joista jokaisen tulisi tuntea oma roolinsa työyhteisössä merkitykselliseksi ja voida hyvin. Inhimillisyysvajetta voi kuitenkin lähestyä myös toisesta näkökulmasta: vastuullisuuden näkökulmasta. Jokaisella työntekijällä on myös vastuu siitä, mitä he työyhteisöön tullessaan tuovat ja ovatko he esimerkiksi tietoisia siitä, millaista johtamista he tarvitsevat kukoistaakseen. Itsetuntemuksen avulla omaa työtä tulisi olla mahdollista myös tuunata siten, että esimerkiksi työn tekemisen tilaan tai töiden aikataulutukseen oman vireystilan mukaan voi mahdollisuuksien mukaan vaikuttaa. Jos on tehokkaimmillaan aamuisin, on turha jättää niitä vähemmän inspiroivia työtehtäviä iltapäivään tai päinvastoin.  

CoHumansin blogissa Seppänen ja Pessi (2019) muistuttavat siitä tosiseikasta, ettei ihmisenä oleminen muutu miksikään tai häviä siinä vaiheessa, kun ihminen tulee työpaikalle. Tästä mielenkiintoisesta ja huomionarvoisesta seikasta käsin voisi ajatella, että on yksiselitteistä mitä hyvinvoivan ja tuloksellisen työyhteisön ylläpitämiseksi voidaan tehdä. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, koska inhimillisyydessä on kyse yksilöllisistä toiveista, uskomuksista, kokemuksesta tulla nähdyksi sekä yksilönä että tehdyn työn kautta sekä kokea yhteyttä toisiin ihmisiin. Paradoksaalista ja vaikeaa asiasta tekee se, että jokaiselle meille yhteyden kokeminen toisiin ihmisiin tarkoittaa aivan eri asiaa, ja universaali kaipuu elämän merkitykselliseksi kokemiseen on myös hyvin yksilöllistä ja perustuu aina henkilön persoonaan sekä aiempiin kokemuksiin, jotka ovat muokanneet hänestä juuri sen ihmisen, joka hän on, työssäkin.