Kun kirjasto muutti kampukselle

Hannele Myntti

Kuva: Hannele Myntti.

Ylivieskan Centria-kirjasto, entinen TietopalveluORIGO, toimi vuodesta 1998 alkaen Ylivieskan kampuksen viereisessä Origo-rakennuksessa kevääseen 2016 saakka. Tilaa siellä oli runsaasti, opiskelijoille oli omia ryhmätyötiloja ja henkilökunnalle omat sosiaaliset tilansa. Henkilökuntaa oli parhaina aikoina kolmekin. TietopalveluORIGO tiloineen oli oman aikansa ratkaisu ja mahdollisti amk-kirjaston kehittymisen nykyiseen kokoonsa Ylivieskassa. Parinsadan metrin kävelymatka koulun ja kirjaston välillä herätti toisinaan opiskelijoissa ja henkilökunnassakin purnausta, koska kirjastoon piti aina lähteä erikseen. Joskus myös tuntui, että kirjasto eli omaa elämäänsä ja koulu omaansa Katajaojan toisella puolella. Ilmassa alkoi olla yhä enemmän ajatuksia siitä, että kirjaston pitäisi olla saman katon alla kuin opiskelijatkin.

Muuton tuoksinassa

Ammattikorkeakoulun rakennemuutokset, taloudellinen tilanne ja uusi rehtorimme panivat vauhtia ajatukselle ja Ylivieskan Centria-kirjasto päätettiin siirtää kampukselle. Huhtikuussa ilmoitimme asiakkaillemme, että kirjasto muuttaa ja on suljettuna toukokuun ajan. Koulun puolella kirjaston tilaksi remontoitiin kaksi luokkatilaa ja ensimmäisiä muuttolaatikoita siirrettiin uuteen tilaan jo toukokuun toisella viikolla.

Pikkuisen taisivat opiskelijapojat, jotka kantoivat kirjamme Origosta koulun puolelle, olla väsyneitä ja kyllästyneitä. Kirjat ovat painavia. Kaiken kaaoksen keskelle alkoi kuitenkin muodostua järjestys. Eräs opettaja sanoikin katsellessaan kirjojen järjestämistä ja kirjalaatikoita, että kirjastossa ihmiset osaavat kyllä tuon järjestyksen pidon. Onhan meillä luokat ja aakkoset apunamme!

Oli myös mahtavaa, että kollegani Kokkolan Centria-kirjastosta tulivat yhdeksi päiväksi avuksi järjestämään kirjoja. Kiitosta pitää antaa myös vahtimestarillemme, joka organisoi remonttia ja muuttokuljetuksia. Hienoa asiantuntijuutta saimme myös sähkötöihin ja tietotekniikkaan talomme omalta väeltä.

Kirjat odottavat muuttolaatikoissaan uusiin hyllyihin siirtoa. Kuva: Hannele Myntti.

 

 

 

 

Elävä kampus ja elävä kirjasto

Kirjasto ei saanut lisää tilaa muutossa, päinvastoin. Aikaisemmin kirjastolla oli kaikkia tiloja lähes 250 m2, nyt tilaa on 150 m2. Tuohon tilaan mahtuvat kuitenkin kaikki tarvittavat hyllyt ja kirjat. Seinustoille jää muutama tietokonepaikka, itsepalvelulainaus, tulostin ja kone tietokannan selaukseen. Informaatikolla on oma soppensa palvelutiskin kyljessä. Kirjaston vieressä olevan ravintolan tiloja on pyritty markkinoimaan työskentelytiloina. Jos voisin saada lisätilaa, antaisin mielelläni opiskelijoille omia pienempiä ja rauhallisempia työskentelytiloja.

Kirjaston muuton tarkoituksena oli elävöittää sekä kampusta että kirjastoa. Ainakin tilastojen valossa näyttää siltä, että muutto kannatti. Vaikka viime vuonna muuton aikaan kirjasto oli normaalista poiketen suljettuna toukokuun, koko vuoden lainamäärät ja kirjastokäynnit hiukan kasvoivat. Muutenkin näyttää siltä, että kirjastossa on nyt helpompi pistäytyä lainaamassa. Tämän vuoden tammikuussa lainauslukemat olivatkin huomattavasti suuremmat kuin viime vuonna samaan aikaan.

Luvuthan esittävät vain numeroilla mitattavia asioita. On ollut aistittavissa, että kirjaston sijaintiin, aineiston saantiin, palveluaikoihin ja palveluun ollaan tyytyväisiä. Myös tiskin takana ollaan tyytyväisiä: asiakkaat ovat mukavia, ystävällisiä ja ymmärtäväisiä. Kirjasto, joka on olemassa opiskelijoitamme varten, löytyy nyt helposti ruokalan vierestä. Kirjastosta saa paljon muutakin kuin pelkkiä kirjoja: tulostusoikeutta, pääsyn erilaisiin tietokantoihin ja opastusta niiden käytössä. On mukava huomata, että ulkomailta tulevat opiskelijat löytävät kirjaston nopeasti ja kirjastossa kuuluukin usein englannin kielen lisäksi monen eri äidinkielen sekamelska. Kirjasto on myös kohtaamispaikka.

Uusia toimintatapoja

Kirjasto on kampukselle muuton myötä myös enemmän avoinna kuin aikaisemmin. Sinne pääsee viimeistään kello kymmeneltä aamulla ja palvelua saa iltakuuteen saakka. Aikuisopiskelijat ovat totutelleet lauantaisin omatoimikirjaston käyttöön. Kirjaston henkilökunta on tällä hetkellä minimissään. Ilta-aukioloissa auttaa erittäin motivoitunut opiskelija-avustaja. Lauantaisinkin opiskelija-avustaja on paikalla yhden tunnin. Pitkistä aukioloajoista on tullut paljon kiitosta.

Tulevaisuus tuonee mukanaan lisää automaatiota ja erilaisia palveluja kirjastoon, jos suunnittelemamme RFID-lainaus toteutuu. Kirjasto katsoo aina tulevaisuuteen.  Joku viisas on sanonutkin: ”Menneisyys ei ole ollenkaan tärkeää. Nykyisyys ei ole ollenkaan tärkeää. Tulevaisuus on se mistä meidän pitää selvitä.”

Hannele Myntti
informaatikko
Centria-ammattikorkeakoulu
hannele.myntti@centria.fi

 

Facebooktwitterlinkedinmail