ITK tuulettaa – sata lasissa

Anna Pulkkinen

Kuva: Anna Pulkkinen.

Vuoden 2017 ITK-konferenssi (Interaktiivinen Tekniikka Koulutuksessa) on ohi ja pää on täynnä uusia ajatuksia. Kyseessä on Suomen suurin vuosittain järjestettävä digitaalisen koulutuksen ja oppimisen tapahtuma. Se kokoaa yhteen lähes 2000 toimijaa eri kouluasteilta ja muista organisaatioista Hämeenlinnan Aulangolle kaksipäiväiseen tapahtumaan kuulemaan digioppimisen tuoreimpia kehitysaskeleita. Tänä vuonna otsikkona oli ITK tuulettaa – sata lasissa. Konferenssin ohjelma rakentuu eri puolilla Suomea toteutettujen kehittämishankkeiden esittelystä, ja esityksiä haetaan konferenssia edeltävänä syksynä Call for papers -prosessin kautta. Tänäkin vuonna kuulemma monta hyvää esitystä jäi rannalle. Rinnakkaisia ohjelmapolkuja on kahden päivän aikana useita, ja mielenkiintoisia esityksiä niin paljon, että innokkaalla osallistujalla on hankaluuksia löytää rakoa edes lyhyelle lounastauolle.

Jatka lukemista ”ITK tuulettaa – sata lasissa”