Osaaminen näkyväksi: tunnistamisen ja sanoittamisen merkitys muuttuvassa työelämässä

Jenni Kåla
Kati Hyvönen

https://urn.fi/urn:nbn:fi-fe20260925128941

Työelämä muuttuu jatkuvasti, ja sen myötä myös osaamisvaatimukset muuttuvat. On yhä harvinaisempaa, että kokonainen työura rakentuisi yhden ja saman ammatin tai osaamisalueen varaan. Sen sijaan työelämässä korostuvat jatkuva oppiminen, kyky soveltaa aiemmin hankittua osaamista sekä valmius oman osaamisen aktiiviseen jatkuvaan kehittämiseen. Tämä artikkeli on osa kolmen ammattikorkeakoulun (OAMK, Centria ja Lapin AMK) yhteistyönä toteuttamaa Highway to ICT-hanketta. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama (JTF-rahoitus ELY-keskuksen kautta). Hankkeessa toteutettiin koulutuskokonaisuus, jonka tarkoitus oli madaltaa uusien osaajien kynnystä siirtyä ICT-alalle. Osaamisen sanoittamisen teemat olivat vahvasti läsnä hankkeessa toteutetuilla opintojaksoilla, ja tässä artikkelissa keskitymmekin siihen, mitä osaaminen oikeastaan tarkoittaa, miksi sen tunnistaminen on tärkeää ja miten oman osaamisen voi tehdä näkyväksi konkreettisesti ja uskottavasti.

”Kukas se kissan hännän nostaa, ellei kissa itse?” Tämä vanha sanonta saattaa herättää ärsytystä, mutta siinä piilee työelämäänkin ulottuva viisaus: jos ei itse tunnista ja opettele sanoittamaan osaamistaan, kuka muukaan sen tekisi? Vaikka osaamista olisi kuinka paljon, työnantaja ei voi tietää sen tuomaa lisäarvoa, ellei hakija osaa tuoda sitä esiin työhaastattelussa. Osaamisen tunnistamisen työryhmän loppuraportissa (Valtioneuvosto 2025, 32) todetaan, että osaamisen tunnistamisen tärkeys korostuukin erityisesti muutostilanteissa, kuten alanvaihdon, työnhaun tai opintojen aloittamisen yhteydessä.

Osaamisen tunnistaminen ei kuitenkaan ole aina niin helppoa kuin voisi ajatella. Osaaminen mielletään perinteisesti tutkintojen, koulutusten tai työkokemuksen kautta kertyneiksi taidoiksi ja tiedoiksi. Euroopan komission avaintaitosuosituksen (European Comission 2019) mukaan osaaminen kuitenkin koostuu tietojen ja taitojen lisäksi myös asenteista, joita yksilö pystyy hyödyntämään erilaisissa työ-, opiskelu- ja elämäntilanteissa. Todellisuudessa osaaminen on siis paljon muutakin kuin ainoastaan tietoa ja taitoa. Se voi olla uteliaisuutta, oikeanlaista asennetta, hiljaista tietoa, erilaisia ajattelutapoja, kykyä toimia erilaisissa tilanteissa erilaisten ihmisten kanssa sekä taitoa oppia uutta ja kyseenalaistaa aiempaa tietoa.

Osaamisesta puhuttaessa fokus on usein substanssiosaamisessa eli ammatillisessa osaamisessa. Oman alan asiantuntemus ei kuitenkaan yksin riitä, vaan työelämässä tarvitaan myös muita taitoja, jotka täydentävät ja tukevat ammatillista osaamista. Näitä taitoja kutsutaan työelämätaidoiksi, ja niiden merkitys korostuu jatkuvasti muuttuvassa työelämässä. Työelämätaidot voidaan jakaa erilaisiin osa-alueisiin. Yksi keskeinen osa-alue on yleiset työelämätaidot, johon voivat kuulua esimerkiksi viestintä- ja vuorovaikutustaidot, yhteistyötaidot sekä ongelmanratkaisukyky. Nämä taidot ovat tärkeitä lähes kaikissa työtehtävissä toimialasta riippumatta. Toinen alue muodostuu metataidoista, eli taidoista, jotka tukevat yksilön kykyä oppia, kehittyä ja toimia erilaisissa tilanteissa. Tällaisia taitoja ovat esimerkiksi oppimiskyky, kriittinen ajattelu, kyky tunnistaa ja hyödyntää verkostoja, tunneäly sekä oman toiminnan ja osaamisen reflektointi. Näiden taitojen lisäksi työelämässä menestymiseen vaikuttavat myös erilaiset asenteet ja työskentelytavat. Esimerkiksi oma-aloitteisuus, vastuullisuus ja sitoutuneisuus ovat ominaisuuksia, jotka tukevat ammatillisen osaamisen hyödyntämistä käytännössä ja edistävät sujuvaa työskentelyä yhdessä muiden kanssa. (EURES 2025; Mielenterveystalo 2026; Mäkelä 2020.) Näiden edellä mainittujen taitojen merkitys on alati kasvava, sillä työelämä edellyttää yhä enemmän kykyä oppia jatkuvasti uutta, tehdä yhteistyötä ja sopeutua muutoksiin. Ammatillisen osaamisen rinnalla tarvitaankin vahvaa työelämäosaamista, joka auttaa toimimaan tehokkaasti erilaisissa toimintaympäristöissä ja muuttuvissa tilanteissa.

Oppimisen ja osaamisen monet eri muodot

Osaaminen yhdistetään edelleen helposti tutkintoihin tai muihin virallisiin koulutuksiin tiedostamatta, että osaamista voi kertyä monin eri tavoin läpi koko elämän. Käsite elinikäinen oppiminen viittaa koko elämän ajan tapahtuvaan oppimiseen, joka ulottuu kaikkiin ikäryhmiin, koulutusasteisiin, oppimismuotoihin ja oppimisympäristöihin (UNESCO 2026). Erilaisia oppimisen tapoja kuvataan usein kolmella käsitteellä: formaali, informaali ja nonformaali. Formaali oppiminen viittaa tutkintoon johtavaan koulutukseen. Nonformaalia oppimista tapahtuu esimerkiksi täydennyskoulutuksissa, henkilöstökoulutuksissa tai erilaisten opistojen kursseilla. Mikäli osaaminen on kertynyt esimerkiksi työn yhteydessä, harrastustoiminnassa, vapaaehtoistyössä tai luottamustehtävissä, on oppiminen tapahtunut informaalisti. (Tilastokeskus 2026.)

Yhdessä näistä erilaisista oppimisen tilanteista muodostuu elämänlaajuinen oppiminen. Käytännössä jokaisen osaaminen on lähes aina yhdistelmä näitä kaikkia erilaisia oppimisen muotoja. Lemmetyn, Jaakkolan, Collinin ja Pihlajamaan (2022, 31–32) mukaan tästä syystä informaali ja formaali oppiminen tulisikin nähdä toisiinsa limittyneinä ja yhtenäisen kokonaisuuden muodostavina eikä toisistaan erillisinä. Ajatellaan esimerkiksi urheiluseuran hallituksessa toimimista; parhaimmillaan se voi kehittää johtamis-, organisointi- ja viestintä- sekä vuorovaikutustaitoja. Harrastustoiminta voi puolestaan vahvistaa luovuutta, ongelmanratkaisukykyä tai ryhmätyötaitoja. Silti tällaista osaamista ei välttämättä osata sanoittaa ja usein omaa osaamista myös vähätellään tai pidetään niin arkisena ja itsestään selvänä, ettei sitä edes ajatella osaamisena. Erityisesti sellaisille henkilöille, jotka ovat toimineet pitkään samassa tehtävässä, voivat monet vaativatkin tehtävät tuntua ”normaalilta työltä”. Kovalcik (2022) vertaa osaamisen sanoittamista lukemiseen: ensin täytyy tunnistaa sivuilla olevat sanat, ja vasta kun ymmärtää niiden merkityksen, voi hyödyntää lukemaansa tietoa. Sama pätee osaamiseen: osaamista ei voi uskottavasti sanoittaa ja hyödyntää, jos sitä ei tunnista ja ymmärrä.

Miksi oman osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen on tärkeää?

Osaamisen tunnistaminen voi parhaimmillaan vahvistaa yksilön itsevarmuutta ja ammatillista itseluottamusta. Usein kun omaa osaamistaan jäsentää esimerkiksi ansioluettelossa, LinkedIn-profiilissa tai työhaastatteluun valmistautuessa, ymmärrys omista vahvuuksista syvenee ja ammatillinen identiteetti vahvistuu. On myös helpompi suunnitella omaa työuraa ja työtehtäviä, kun osaa selkeästi kuvata millaisiin tehtäviin oma osaaminen soveltuu ja mitä osaamista haluaa tulevaisuudessa kehittää.

Työyhteisöissä osaamisen näkyväksi tekeminen auttaa myös hyödyntämään organisaatiossa jo olemassa olevaa osaamista paremmin. Se voi helpottaa työnjakoa, vähentää päällekkäistä työtä, vahvistaa yhteistyötä ja luoda pohjaa myös uuden oppimiselle. Se säästää projektin aikaa ja rahaa sekä kehittää ammatillista identiteettiä. Samalla voi syntyä enemmän tilaa avoimelle keskustelulle siitä, mitä jo osataan, missä osaamista vielä halutaan kehittää ja miten organisaatiotasolla osaamista voitaisiin jakaa myös muille. Osaamisen tunnistamisesta ja sen sanoittamisesta hyötyvätkin sekä yksilö että työyhteisö.

Konkretia tekee osaamisesta uskottavaa

Joskus saatamme tarvita kättä pidempää oman osaamisen tunnistamisessa, ja siihen onkin olemassa useita käytännöllisiä menetelmiä. Reflektointi on näistä yksi. Pohtimalla, mitä on konkreettisesti tehnyt esimerkiksi edellisessä työpaikassa, taloyhtiön hallituksessa tai vaikka opiston keramiikkakurssilla, voi havaita osaamista, jota ei aiemmin ole tullut ajatelleeksi. Pohdittavia kysymyksiä voivat olla esimerkiksi Mitä tein? Mitä opin? Mitä vaikutuksia toiminnallani oli?

Oman osaamisen tunnistamisessa voi hyödyntää myös erilaisia työkaluja, kuten osaamiskartoituksia tai oppimispäiväkirjoja. Myös palautteen pyytäminen kollegoilta, esihenkilöiltä, opiskelukavereilta tai ystäviltä voi auttaa tunnistamaan sellaisia vahvuuksia, joita itse pitää itsestäänselvyyksinä. Osaamisen tunnistamisessa voi auttaa myös se, että keskittyy miettimään sitä, missä on hyvä ja millaisista asioista kiinnostuu, missä on onnistunut, mitkä teemat tai tilanteet vievät mukanaan ja mistä saa yleensä kiitosta ystäviltä, kollegoilta tai vaikka joukkuekavereilta.

Yksi isoista haasteista oman osaamisen sanoittamisessa voi olla vaatimattomuus. Osaaminen saattaa olla tiedossa ja sitä arvostetaan, mutta sille ei löydy sopivia käsitteitä. Tunnistamme siis osaamisen, mutta emme osaa vielä kertoa siitä sillä tavalla, joka tekisi osaamisen näkyväksi myös muille. Otetaan esimerkiksi henkilö, joka on johtanut usean vuoden mittaista kansainvälistä kehittämishanketta. Hän on työssään aikapaineen alla koordinoinut useita organisaatioita, vastannut budjetista, priorisoinut ja jakanut tehtäviä, ratkaissut ongelmia, rakentanut verkostoja ja johtanut laajoja kokonaisuuksia raportoiden niistä eteenpäin. Tämä sama ihminen, joka pystyy hoitamaan kaikki edellä mainitut asiat, saattaa seuraavaksi kirjoittaa ansioluetteloon:

”Hyvät vuorovaikutus- ja projektinhallintataidot.”

Kuvaus ei sinänsä ole väärä, mutta se ei kerro läheskään koko totuutta osaamisen laajuudesta tai sen vaikutuksista. Sen sijaan voisi kirjoittaa vaikka näin:

”Johdin neljän organisaation yhteistä kansainvälistä kehittämisprojektia. Vastasin projektin aikataulutuksesta, sidosryhmätyöskentelystä ja raportoinnista. Koordinoin yli 20 asiantuntijan työskentelyä ja varmistin projektin tavoitteiden saavuttamisen sovitussa aikataulussa ja budjetissa.”

Keskeistä oman osaamisen sanoittamisessa onkin konkretia. Osaaminen tulee näkyväksi vasta silloin kun se kytketään tekemiseen, toimintaympäristöön ja saavutettuihin tuloksiin, mistä erilaiset projektit ovatkin hyvä esimerkki. Projektityössä tarvitaan usein monenlaista erilaista osaamista, ja niillä kaikilla on yhteys hankkeen tavoitteiden saavuttamiseen. Projektityössä korostuvat esimerkiksi asiantuntijaosaaminen, työskentelytaidot, viestintä- ja vuorovaikutustaidot, verkostoitumistaidot, johtamistaidot sekä persoonalliset vahvuudet. Projektissa työskentelevien onkin tärkeää tunnistaa sekä omat että toisten osaamiset, jotta jokaisen osaamista voidaan hyödyntää tarkoituksenmukaisesti projektia edistäen.

Osaamisen näkyväksi tekeminen hyödyttää kaikkia

Osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen eivät ole pelkästään työnhaun taitoja, vaan ne ovat olennainen osa jatkuvaa oppimista, ammatillisen identiteetin kehittymistä ja ammatillista kasvua. Mitä paremmin tunnistamme osaamisen eri lähteet ja osaamme käytännönläheisesti kuvata osaamista, sitä helpompi meidän on tehdä oma osaamisemme näkyväksi ja hyödyntää osaamista uusissa tilanteissa.

Alussa mainittu kissan hännän nostaminen ei siis tässä yhteydessä tarkoita kehuskelua. Se tarkoittaa oman osaamisen tunnistamista, arvostamista ja näkyväksi tekemistä sellaisella tavalla, joka auttaa sekä yksilöä että työyhteisöä tunnistamaan sen, mitä kaikkea osaamista jo on.

Lähteet

EURES. 2025. Viisi välttämätöntä pehmeää taitoa vuonna 2026. Saatavissa: https://eures.europa.eu/five-must-have-soft-skills-2026-2025-12-12_fi. Viitattu 17.8.2026.

European Commission. 2019. Key competences for lifelong learning.  Saatavissa: https://data.europa.eu/doi/10.2766/569540.  Viitattu 14.8.2026.

Kovalcik, B. C. 2022. Developing Employability Skill Articulation in College Students: A Framework and Practitioner Approaches for Co-Curricular Educators. The Journal of Campus Activities Practice and Scholarship, 1(2), 26-31. Saatavissa: https://doi.org/10.52499/2019013. Viitattu 14.8.2026.

Lemmetty, S., Jaakkola, M., Collin, K. & Pihlajamaa, J. (2022). Jatkuva työssä oppiminen: lähtökohtia, edellytyksiä ja seurauksia. Teoksessa S. Lemmetty & K. Collin (toim.) Jatkuva oppiminen ja aikuispedagogiikka työssä. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 22–55.  Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-9443-3. Viitattu 14.8.2026.

Mielenterveystalo. 2026. Opiskelija, oletko valmis työelämään? Saatavissa: https://www.mielenterveystalo.fi/fi/opiskelu/opiskelija-oletko-valmis-tyoelamaan. Viitattu 14.8.2026.

Mäkelä, A. 2020. 10 halutuinta työelämätaitoa juuri nyt – kuinka monta sinä hallitset? Saatavissa: https://duunitori.fi/tyoelama/pehmeat-taidot. Viitattu 17.8.2026.

Tilastokeskus. 2026. Käsitteet. Saatavissa: https://stat.fi/meta/kas/index.html. Viitattu 17.8.2026.

UNESCO. 2026. Lifelong learning. Saatavissa: https://www.uil.unesco.org/en/unesco-institute/mandate/lifelong-learning?hub=141. Viitattu 17.8.2026.

Valtioneuvosto. 2025. Osaamisen tunnistamisen työryhmä. Loppuraportti.  Saatavissa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-849-9. Viitattu 17.8.2026.

Jenni Kåla
Asiantuntija (jatkuva oppiminen)
Centria-ammattikorkeakoulu
p. 040 808 5118

Kati Hyvönen
TKI-asiantuntija
Centria-ammattikorkeakoulu
p. 050 575 1608

Facebooktwitterlinkedinmail