Harjoittelun ohjaaminen on opettavainen kokemus ohjaajalle – Kokemuksia opinto-ohjaajaksi opiskelevien harjoittelun ohjaamisesta

Annakaisa Marjokorpi

Viimeisen vuoden aikana olen toiminut harjoittelun ohjaajana kahdelle opinto-ohjaajaksi kouluttautuvalle opiskelijalle. Toinen opiskelijoista suoritti syventävää harjoittelua, jonka aikana hän seurasi ja osallistui ohjauksen työtehtäviin viiden viikon ajan 20 tuntia viikossa. Toinen opiskelija suoritti lyhyempää verkostoharjoittelua, jonka aikana hän seurasi ja osallistui ohjauksen työtehtäviin Centrialla viikon ajan.

Jatka lukemista ”Harjoittelun ohjaaminen on opettavainen kokemus ohjaajalle – Kokemuksia opinto-ohjaajaksi opiskelevien harjoittelun ohjaamisesta”

Harjoittelu Centrian TKI-hankkeessa

Johanna Kesti

Harjoittelun suorittaminen TKI-hankkeessa tarkoittaa opiskelijalle kahta jonkin verran erilaista roolia saman organisaation sisällä. Tämän ei kuitenkaan tarvitse merkitä ristiriitaa, vaan nämä eri roolit voivat täydentää toisiaan.  Pohjimmiltaan sekä tavallisen opiskelun että harjoittelun päämäärä on samansuuntainen, eli kehittyä paremmaksi ja ammattitaitoisemmaksi osaajaksi omalla alalla.

Jatka lukemista ”Harjoittelu Centrian TKI-hankkeessa”