Skills Centria – tukea opintoihin ja työnhakuun

Linda Krokfors

Kuva Skills Centria -julisteesta

Skills Centria aloitti toimintansa syksyllä 2020. Punaisena lankana toiminnassa on opiskelijan tukeminen opinnoissa sekä työnhakutaitojen vahvistaminen opintojen aikana. Toiminta on avointa kaikille Centrian opiskelijoille, ja sessioita sekä työpajoja järjestetään suomeksi ja englanniksi. Centriassa on jo aiemmin ollut valmentavia opintojaksoja sekä muutamia työpajoja opintojen tueksi, ja niistä olikin luontevaa laajentaa toimintaa.  Lukuvuoden 2020–2021 tavoite oli juurruttaa Skills Centrian toiminta opiskelijoiden ja henkilökunnan keskuudessa, jotta opiskelijat löytäisivät itselleen sopivia sessioita tai työpajoja. Opettajat, tutoropettajat, opinnäytetyönohjaajat sekä opinto-ohjaajat ovat opiskelijoiden lisäksi myös keskeinen kohderyhmä, koska he voivat ohjata opiskelijoita sopivien sessioiden tai työpajojen pariin.

Skills Centrian tarjonta löytyy Centrian verkkosivuilta ja olemme myös lähettäneet kuukausittain opiskelijoille ja opetushenkilöstölle uutiskirjeen, josta kuukauden kohokohdat ja aktiviteetit löytyvät helposti. Teimme huhtikuun alussa opiskelijakyselyn (linkki artikkeliin Skills Centrian opisklijakyselyn tulokset) ohjauksesta ja Skills Centrian toimnnasta.  Kyselyssä kysyimme erityisesti opiskelijoiden toiveita seuraavalle lukuvuodelle. Tässä artikkelissa tuon tarkemmin esille, mitä toimintaa Skills Centriassa on ja mitä suunnitellaan ensi lukuvuodelle.

Tukea opintojen alussa

Skills Centria tarjoaa valmentavia opintojaksoja ruotsin ja englannin kielen kertaukseen (Repetera Svenska sekä Brush up your English) sekä valmentavaa matematiikkaa liiketalouden ja terveysalojen opiskelijoille. Suomen kielen tueksi opiskelija voi osallistua Averkon etätoteutukselle Kielenhuolto ja kirjoittaminen. Opiskelija voi valita näitä opintojaksoja  ennen varsinaisten kieliopintojen, taloushallinnon tai lääkelaskennan opintojaksojen alkua. Valmentavat opintojaksot löytyvät myös ensi lukuvuoden toteutuksista.

Tukea opintojen aikana

Matematiikan työpaja on järjestetty ensimmäisen vuoden insinööriopiskelijoille jo monen vuoden ajan Kokkolan kampuksella, jossa opiskelija on voinut harjoitella ohjatusti laskuja. Matematiikan työpaja järjestettiin syksyllä lähitoteutuksena ja keväällä verkkototeutuksena.

Matematiikan opiskelua tuetaan myös ensi lukuvuonna. Matematiikan opettajat rakentavat ensimmäisen vuoden opintojen tueksi matematiikan valmentavan opintojakson, jossa opiskelija voi harjoitella laskuja ohjatusti sekä itsenäisesti hyödyntäen mm. automatisoitua arviointia ja oppimisanalytiikka, jolloin hän näkee heti, onko ratkaisu oikea. Matematiikan työpaja järjestetään myös lukuvuonna 2021–2022 toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoille lähi- sekä etätoteutuksena.

Myös kevätlukukaudella järjestettävät Lääkelaskentaa sairaanhoitajille ja Medical calculations for nurses ovat opintojaksoja, jotka tukevat terveysalan opiskelijoiden lääkelaskutaitojen vahvistumista. Nämä opintojaksot jatkuvat ensi lukuvuonna.

Tälle lukuvuodelle järjestettiin uusia työpajoja kielissä ja ohjelmoinnissa. Englannin, ruotsin ja suomen kielen ja viestinnän työpajoissa opiskelijat saivat yksilöidysti tukea johonkin haasteeseen, jonka he itse toivat esiin opettajalle. Tarkoitus on, että työpajaan voi osallistua matalalla kynnyksellä, kerran tai monta kertaa, riippuen tarpeesta. Syksyllä kielten työpajat järjestettiin pienryhmässä, kevätlukukaudella lisäsimme ajanvaraustoiminnon, jotta ohjaus olisi yksilöllisempää.  ICT-mentoring on avoin työpaja kaikille IT-opiskelijoille, jotka haluavat saada tukea ohjelmointiin. ICT-mentoring on toiminut koko lukuvuoden ajan, kerran viikossa, ja tulee jatkumaan myös ensi lukuvuonna.

Uutta lukuvuonna 2020–2021 olivat myös opiskelijoiden vetämät opintopiirit, joissa osallistujat saivat tukea laskuharjoituksiin. Opintopiiri lääkelaskujen laskemiseen järjestettiin ensimmäisen vuoden sairaanhoitajaopiskelijoille syksyllä, ja tuotantotalouden opiskelijoille järjestettiin laskuharjoituksia Rakenteiden mitoitus -opintojakson tueksi keväällä. Skills Centrian valopilkku onkin ollut lääkelaskennan opintopiiri, joka lähti opiskelijoiden toiveesta ja joka pystyttiin järjestämään nopealla aikataululla osaavan vetäjän löydyttyä.  Lääkelaskennan opintopiiri saa jatkoa ensi lukuvuonna ja järjestetään Turvallisuus hoitotyössä sekä Safety in nursing -opintojaksojen yhteydessä.

Monelle opiskelijalle voi olla vaikeaa löytää opiskelulle ja tehtävien tekemiselle riittävästi aikaa uuden elämäntilanteen keskellä. Opintopsykologi Tiia Lumilaakso on pitänyt non-stop-opintojakson nimeltään Time Manager, jossa opiskelija saa työkaluja oman ajankäytön suunnitteluun ja toimivan aikataulun tekemiseen viikko viikolta etenevien tehtävien avulla. Opintojaksolla on ollut mukavasti opiskelijoita ja opintojakso toteutetaan myös ensi lukuvuonna.

Huhtikuussa eritysopettaja aloitti viikoittaiset avoimet tehtäväpajat, kerran viikossa Talonpojankadun kampuksella sekä kerran viikossa etänä zoomissa.  Avoimessa tehtäväpajassa opiskelija saa neuvoa, apua ja tsemppausta tehtävän aloittamiseen tai vaikka sen pilkkomiseen, jotta se avautuisi opiskelijalle paremmin ja hän saa sen tehtyä. Opiskelijat ovat löytäneet etenkin kampuksella olevaan avoimeen tehtäväpajaan hyvin, ja toiminta jatkuu myös ensi lukuvuonna. Avoimelle tehtäväpajalle etsitään osuvampi nimi, joten ehdotuksia otetaan mielellään vastaan.

Tukea loppuvaiheen opiskelijalle

Syksyllä 2020 perustettiin loppuvaiheen opiskelijoille vertaisryhmä, jossa tarkoituksena oli tsempata opiskelijoita viimeistelemään opintojaan vertaistuen avulla. Osallistujamäärä jäi kuitenkin pieneksi, joten kevätlukukaudella muutettiin konseptia niin, että järjestettiin teemasessioita Vinkit opintojen viimeistelyyn sekä Final moves to complete your degree -otsikoiden alle. Sessiot olivat 30 minuutin pituisia, ja niissä opiskelijat saivat lisätietoa mm. loppuvaiheen opintojen suunnitteluun, aikataulun tekemiseen, valmistumiseen, opinnollistamiseen sekä siihen, miten päästä eteenpäin, kun oppari jumittaa. Opiskelijapalautteen mukaan loppuvaiheen vertaisryhmälle on kiinnostusta, joten suunnittelemme myös ensi lukuvuodelle vertaisryhmää, jossa saa myös neuvontaa opintojen viimeistelyyn.

Kuvituskuva: Sessioiden mainosjuliste.

Opiskelijat ovat löytäneet mukavasti Opinnäytetyöprosessi sekä Thesis process -työpajojen pariin. Työpajoissa opiskelija saa tukea opinnäytetyön aloittamiseen, ajankäytön suunnitteluun sekä opinnäytetyön loppuun viemiseen. Opinnäytetyöprosessi-opintojakso tukee kirjoitusprosessissa, mutta se ei korvaa opinnäytetyönohjaajan substanssiin liittyvää ohjausta. Myös opinnäytetyöprosessi-opintojaksot järjestetään ensi lukuvuonna.

Työnhakutaitojen vahvistaminen

Opintojen tukemisen lisäksi työnhakutaitojen vahvistaminen on toinen tärkeä osa-alue Skills Centrian toimintaa. Skills Centria järjesti työnhakutaitoja vahvistavia sessioita ja informoi Centrian hankkeiden järjestämistä työpajoista tai muiden toimijoiden webinaareista ja sessioista verkkosivuilla sekä uutiskirjeen kautta. Syksyllä järjestettiin kaksiosainen CV- ja työhakemusklinikka, jonka ensimmäisessä osassa opiskelija sai neuvoja ja ideoita hyvän CV:n ja työhakemuksen tekemiseen. Toisessa osassa opiskelijalla oli mahdollisuus saada palautetta omaan hakemukseensa. Kevätlukaudella oli myös muutamia CV-sessioita. Maalis- ja huhtikuussa toteutettiin myös sparrausryhmä (kesä)työtä hakeville opiskelijoille, ja siihen osallistui runsaasti opiskelijoita.

Kokemuksemme mukaan opiskelijat eivät löytäneet kovin hyvin syksyn CV- ja työhakemusklinikalle. Aihe on kuitenkin opiskelijapalautteen mukaan tärkeä etenkin kansainvälisten opiskelijoiden keskuudessa, joten tulemme järjestämään CV-klinikoita myös ensi lukuvuonna. Tulemme myös järjestämään työnhaun sparrausryhmän.

Skills Centria informoi myös hankkeiden ja muiden toimijoiden työnhakua vahvistavista työpajoista tai webinaareista, ja olemmekin informoineet SETforWORKin työpajoista sekä Urasammon live-sessioista ja webinaareista. Urasammon työtä jatkaa helmikuusta 2021 alkaen Momentum-hanke, jossa Centria on mukana. Momentumin tarjonnassa on monipuolista uravalmennusta, työelämäkoulutuksia, webinaareja ja podcast-tuotantoa, pienryhmätoimintaa, työpajoja, henkilökohtaista sparrausta ja paljon muuta – sekä lähitilaisuuksina että verkossa, ja sekä suomeksi että englanniksi.

Centria Jobi

Centria on kevään 2021 aikana ottanut käyttöön Centria Jobi -sovelluksen, jossa opiskelija voi tehdä oman profiilin. Centria Jobi -profiilin tekeminen on avain oman osaamisen tunnistamiseen, kehittämiseen ja osaamisen näkyväksi tekemiseen. Opiskelijoita kannustetaan tekemään Centria Jobi -profiili jo ensimmäisen lukuvuoden aikana HOPS-keskusteluun valmistautumisen yhteydessä. Keskustelun pohjalta tutoropettaja voi suositella opiskelijaa tutustumaan Skills Centrian työnhakutaitojen ja urasuunnittelun tarjontaan, jossa opiskelija voi saada lisää työkaluja omaan ammatilliseen kasvuun.

Centria Jobissa työnantajat voivat ilmoittaa avoimista työpaikoista, harjoittelumahdollisuuksista sekä opinnäytetyöpaikoista. Centria Jobin kautta työantajat voivat tavoittaa Centrian opiskelijat nopeasti ja tehokkaasti, ja toivommekin, että Centria Jobi auttaa opiskelijoita ja työnantajia kohtaamaan.

Skills Centrian ensimmäinen lukuvuosi on pian taputeltu ja suunnittelemme jo tulevaa lukuvuotta 2021–2022. Tulemme lähettämään opiskelijoille ja opetushenkilöstölle ensi lukuvuonna kuukausittain myös uutiskirjeen, jossa näkyvät tulevan kuukauden sessioiden ja työpajojen teemat sekä ajankohdat. Voit lukea tarkemmin opiskelijakyselyn palautteesta ja ideoista seuraavasta artikkelista.

Linda Krokfors
opinto-ohjaaja
Centria-ammattikorkeakoulu
p. 044 725 0406

Facebooktwitterlinkedinmail