Juuso Jussila
UKK-instituutti julkaisi uuden aikuisten liikkumisen suosituksen lokakuussa 2019. Suositus kertoo 18-64-vuotiaille terveyden kannalta riittävän viikoittaisen liikunnan määrän. Jatka lukemista ”Mitkä ihmeen liikkumisen suositukset?”
Juuso Jussila
UKK-instituutti julkaisi uuden aikuisten liikkumisen suosituksen lokakuussa 2019. Suositus kertoo 18-64-vuotiaille terveyden kannalta riittävän viikoittaisen liikunnan määrän. Jatka lukemista ”Mitkä ihmeen liikkumisen suositukset?”
Heidi Kaartinen
Syksy on ollut uutistarjonnaltaan vilkas. Olemme tahtoen tai tahtomattammekin joutuneet Yhdysvaltojen vaalimyrskyn keskelle ja saaneet aiheesta ärsykettä jokaiselle aistillemme. Koronaviruskin nosti rumaa päätään uudelleen hieman rauhallisemman kesän jälkeen. Töitä on taas tehty osittain etänä ja osittain toimistoilla ja etäyhteyssovellukset ovat laulaneet. Jatka lukemista ”Vilkkaan uutissyksyn myrskytuulista”
Heli Lauronen
Ammattikorkeakouluilla on ammattikorkeakoululakiin (932/2014) pohjautuen velvollisuus arvioida koulutustaan ja muuta toimintaansa sekä niiden vaikuttavuutta. Ammattikorkeakoulun on myös osallistuttava ulkopuoliseen toimintansa ja laatujärjestelmiensä arviointiin säännöllisesti ja julkistettava järjestämänsä arvioinnin tulokset. Jatka lukemista ”Itsearvioinnista eväitä ammattikorkeakoulun toiminnalle”
Paula Oja
Kirsi Vuotila
TäsmäKoulutus on yritysten henkilöstön osaamisen päivittämiseen räätälöityä koulutusta, joka on yrityksen ja TE-hallinnon yhdessä rahoittamaa. Centria toteuttaa yritysten henkilöstön osaamisen kehittämiseen suunnattuja TäsmäKoulutuksia yhteistyössä yritysten, ELY-keskusten ja TE-toimistojen kanssa. Jatka lukemista ”TäsmäKoulutuksella osaamista yrityksiin”
Hannu Leppälä
Helena Åkerlund
Virve Antinoja
Centria-ammattikorkeakoulu on mukana SKAALA – Skaalautuvilla koulutusmalleilla aitoa arvoa liiketoimintaan ja ammattilaisille -hankkeessa, jossa tavoitteena on kehittää korkeakouluverkoston yhteisvoimin täydennyskoulutuksia pk-yritysten tarpeisiin. SKAALAn kohderyhmää ovat pienet ja keskisuuret teollisuusyritykset eri puolilla Suomea. Jatka lukemista ”SKAALA tarjoaa räätälöityjä koulutuksia yrityksille”
Matkaviestinverkon sisäkuuluvuuden ongelmat korostuvat entisestään 5G-teknologian käyttöönoton myötä. Haasteena 5G-verkkojen kanssa on se, että nykyisiä 700–2 600 megahertsin 4G-verkkoja korkeammat taajuudet läpäisevät paljon heikommin seiniä ja tehokkaasti eristettyjä ikkunalaseja. Tämän ehkäisemiseksi ikkunavalmistajat ovat kehittäneet laseja, jotka päästävät RF-signaaleja paremmin läpi heikentämättä ikkunan lämpöominaisuuksia. Jatka lukemista ”Ikkunalasin RF-läpäisymittauksia robotin avustuksella”
Heikki Ahonen
In January 2020 started a new education path in Pietarsaari, when Centria University of Applied Sciences in collaboration with the city of Pietarsaari launched Road to Software Engineering (R2SE) program. The mission is to locally produce software developers in one year for the needs of local companies – only the teacher was imported from Helsinki. Jatka lukemista ”Rocky Road to Software Engineering”
Marika Hautala
Teija Muuraiskangas
Heidi Hintsala
Centriassa toteutettiin toukokuun ja syyskuun alun 2020 välisenä aikana Summer Workshop, jossa osallistujat pääsivät kartuttamaan osaamistaan käytännönläheisten projektien parissa. Toimeksiannot saatiin Centrian tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan piiristä sekä Keski-Pohjanmaan alueen yrityksiltä. Sisältö, tehtävät ja työskentelytavat pyrittiin simuloimaan Summer Workshop -opiskelijoille konkreettista työelämää vastaaviksi. Jatka lukemista ”Opiskelijat oppivat käytännön työelämää monialaisissa projektitöissä”
Kaija Arhio
Marja-Liisa Kaakko
Perinteinen posteriesityksen tapa on seisoa oman posterinsa vierellä ja yrittää ihmisvilinästä tavoittaa mahdollisia kiinnostuneita, joille voisi kertoa aiheesta lisää. Isot A0- tai A1-kokoiset posterit saavat olla esillä koko konferenssin ajan ja niihin tutustutaan yleisimmin sessioiden välisten taukojen aikana. Kun keväällä 2020 ilmoitettiin Roomassa järjestettäväksi aiotun ECIE-konferenssin siirtymisestä kokonaan verkossa toteutettavaan moodiin, heräsi pienen pieni epäilys: miten onnistuu posteri virtuaalisena?
Mona Groop-Sjöholm
Malin Winberg
Den frivilliga sektorn har en väldigt viktig funktion i samhället. Därför är föreningar värda att satsas på. Föreningar skapar gemenskap och välmående, samt agerar som intressebevakare och är en grogrund för nya idéer. Den frivilliga sektorn har arbetat fram många viktiga samhälleliga förändringar. Föreningsformen erbjuder en möjlighet att mötas frivilligt och otvunget och det i sin tur ger tillfällen för kreativitet och innovativt tänkande. I Österbotten finns en stark tradition av föreningsengagemang. Projektet TALKO Österbotten vill ge föreningar stöd och hjälp för att kunna blomstra i sin verksamhet.