Etätyöskentely tietotekniikan ja tietoturvan näkökulmasta

Petri Rautiainen

Kuvituskuvassa työpöydällä tietokone ja kynäpurkki.

Korona-pandemia on pakottanut suomalaiset siirtymään etätyöhön. Tätä aikaisemmin etätyön mahdollisuuksia on käytetty suomalaisessa työelämässä huomattavasti nykyistä vähemmän, eikä läheskään kaikkialla, missä niitä olisi voitu aikaisemminkin käyttää. Pakko on paras muusa, kuten sanonta kuuluu. Jatka lukemista ”Etätyöskentely tietotekniikan ja tietoturvan näkökulmasta”

Centrian kemia ja biotalous -painoala edistää pohjoismaisen kasvibiomassan jalostamista korkean lisäarvon tuotteiksi

Mikko Junttila
Leif Hed
Eveliina Isosaari
Leena Favén
Tero Tuuttila

Nokkosenlehtisilppu matkalla pakastekuivaimeen. Kuva: Markus Kunelius.

Kasvibiomassat, eli kasvipohjaiset raaka-aineet, sisältävät runsaasti terveysvaikutteisia yhdisteitä. Teollisuus hyödyntää kyseisiä yhdisteitä, niin kutsuttuja arvoaineita, korkean lisäarvon tuotteissa, kuten superfoodeissa, ravintolisissä, kosmetiikassa ja lääkkeissä. Lisäksi kasvibiomassoista eristettyjä yhdisteitä hyödynnetään rakennusteollisuudessa ja esimerkiksi tanniineja käytetään puuliimojen ja ruostesuoja-aineiden valmistuksessa. Koska hintakilpailu globaaleilla markkinoilla on kovaa, suomalaisten yritysten kannattaa panostaa tuotteiden laatuun sekä todentaa se pärjätäkseen kasvavassa kilpailussa. Jatka lukemista ”Centrian kemia ja biotalous -painoala edistää pohjoismaisen kasvibiomassan jalostamista korkean lisäarvon tuotteiksi”

Bio-based Thermoplastics for Additive Manufacturing by Material Extrusion Method

Rathish Rajan
Simo Huhtanen

Additive manufacturing (AM) is an emergent technology for manufacturing customized products. It is predicted that a large share of final products will be manufactured by AM methods in the future. The proliferation of AM brings emerging environmental problems such as emissions and waste disposal. Although AM possesses higher material efficiency, material sustainability is an issue that can no longer be ignored due to the wide adoption of AM. Jatka lukemista ”Bio-based Thermoplastics for Additive Manufacturing by Material Extrusion Method”

Biokaasulla kannattavuutta ja pienempää hiilijalanjälkeä maantiekuljetuksiin

Simo Mäenpää
Ritva Imppola

Illustration

Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus rahoittavat Biokaasua ja biometaania maatiloilta – BioKaMa -hanketta. Tässä hankkeessa halutaan lisätä biokaasun tuotannon, jalostuksen ja käytön mahdollisuuksia Pohjois-Pohjanmaalla. Alueelta suuntautuu paljon kuljetuksia muualla Suomeen maantiekuljetuksina. Kuljetuksista aiheutuu kustannuksia ja ympäristöön kohdistuvia rasituksia, joiden suuruutta halutaan rajata. Jatka lukemista ”Biokaasulla kannattavuutta ja pienempää hiilijalanjälkeä maantiekuljetuksiin”

Maailmanluokan opettajia Centriassa

Hanna-Riina Aho
Heikki Ahonen
Kaija Arhio
Anne Harmoinen
Marja-Liisa Kaakko
Riina Kleimola
Hannu Leppälä
Annika Mylläri
Helinä Nurmenniemi
Anna Pulkkinen
Hanna-Mari Pesonen
Paula Santapakka

Omenia ja kirjoja

Centrian opettajilla, ohjaajilla ja opetuksen kehittäjillä oli mahdollisuus vahvistaa pedagogista osaamistaan osallistumalla vaatimattomasti Maailmanluokan täydennyskoulutukseksi nimettyyn koulutukseen kuluneen lukuvuoden aikana. Maailmanluokan täydennyskoulutus opettajille (MTO) on tunnetun suomalaisen opetuksen kehittäjän Pekka Peuran luoma koulutuskonsepti. Se on suunnattu kaikkien kouluasteiden opettajille, ohjaajille ja koulutuksen kehittäjille. Jatka lukemista ”Maailmanluokan opettajia Centriassa”

Man lär sig så länge man lär andra – Möten med internationella studerande

Jenny Jansson

Illustrations foto

Ett litet barn lär sig om sin omgivning och om sig själv i samspel med andra. Inlärningen tar inte slut bara för att vi blir äldre, men den sker kanske lite långsammare, eftersom vi kan bli bundna i våra förutfattade idéer. En fördel med att jobba som lärare är att man får träffa många olika människor och ofta delar de med sig av sina tankar under studiernas gång. Vi lär så länge vi lever och jag skulle vilja påstå, att vi framför allt lär oss så länge vi lär andra. Jag vill berätta om vad internationella studerande lärt mig om mitt eget land och min egen kultur. Jatka lukemista ”Man lär sig så länge man lär andra – Möten med internationella studerande”

Kansainvälinen opiskelijavaihto luo uutta osaamista

Tom Tuunainen

Illustration

Välimerellinen Italia jää taakse. Kylmä pohjola pimenevine iltoineen häämöttää edessä. Noin kahdeksan kuukautta sitten Simone Tedeschi jätti kotikylänsä Pohjois-Italiassa ja muutti Suomeen. Kuka olisi tällöin arvannut, että loppuhuipentumana on työharjoittelu, jonka tuloksena syntyy vertaansa vailla oleva harjoitustyö. Jatka lukemista ”Kansainvälinen opiskelijavaihto luo uutta osaamista”

Skills Centria – tukea opintoihin ja työnhakuun

Linda Krokfors

Kuva Skills Centria -julisteesta

Skills Centria aloitti toimintansa syksyllä 2020. Punaisena lankana toiminnassa on opiskelijan tukeminen opinnoissa sekä työnhakutaitojen vahvistaminen opintojen aikana. Toiminta on avointa kaikille Centrian opiskelijoille, ja sessioita sekä työpajoja järjestetään suomeksi ja englanniksi. Centriassa on jo aiemmin ollut valmentavia opintojaksoja sekä muutamia työpajoja opintojen tueksi, ja niistä olikin luontevaa laajentaa toimintaa.   Jatka lukemista ”Skills Centria – tukea opintoihin ja työnhakuun”

Opiskelijapalaute ohjauksen ja Skills Centrian opiskelijakyselyyn

Linda Krokfors

Kuva Skills Centria -julisteesta

Skills Centria aloitti toimintansa syyslukukaudella 2020, ja sen toiminta perustuu opiskelijoiden tukemiseen opinnoissa ja työnhaussa. Covid-19-pandemia on lisännyt epävarmuutta opiskelijan arkeen, ja etäopiskelu on ollut vahvasti läsnä lokakuusta lähtien. Monet Skills Centrian työpajat ja sessiot oli suunniteltu toteutettaviksi kampuksella, mutta ne toteutuivatkin lopulta etäyhteyksien kautta. Jatka lukemista ”Opiskelijapalaute ohjauksen ja Skills Centrian opiskelijakyselyyn”

Monialaista yhdessä oppimista: Case Palvelumuotoilu oppimisen tukena

Asta Aikkila-Vatanen
Johanna Hautamäki

Kuvituskuva

Työnkuvien ja toimintaympäristöjen nopeassa muutoksessa tarvitaan ennakoivaa kehittämistyötä ja uutta osaamista, kuten yrittäjämäisiä toimintatapoja. Tulevaisuuden työelämä vaatii valmiuksia toimia monikulttuurisissa ja monialaisissa ympäristöissä, joissa metataidot, kuten yhteistyötaidot, vuorovaikutus ja tiimityötaidot sekä valmiudet jatkuvaan oppimiseen, korostuvat. Jatka lukemista ”Monialaista yhdessä oppimista: Case Palvelumuotoilu oppimisen tukena”