Erilainen työviikko Tilkanmäellä!

Lena Enlund

Centria-ammattikorkeakoulun työntekijänä on oiva mahdollisuus lähteä lyhyelle työelämän kehittämisjaksolle toiseen organisaatioon. Kehittämisjakson tarkoitus on muun muassa päivittää henkilöstön omaa osaamista ja saada uutta tietoa työelämän muutoksista sekä eri alojen toimintaympäristöistä ja työmenetelmistä. Nämä uudet eväät ovat hyödynnettävissä oman työn ja organisaation toiminnan kehittämiseen.  

Jatka lukemista ”Erilainen työviikko Tilkanmäellä!”

Sälli-hankkeessa tutkitaan sähköistä liikennettä ammattilaisten näkökulmasta

Pertti Verronen
Jari Kaarela

Sähköiset ajoneuvot sekä hankkeen rahoittajien logot.

Alkuvuodesta 2023 alkaneessa Sähköisen liikenteen lisääminen -hankkeessa tutkitaan hyötyajoneuvoja ja niiden sovellettavuutta tavarakuljetuksiin. Mittaustietoa ja käyttökokemuksia on kerätty hankkeen käytössä olevista täyssähköisistä ajoneuvoista, pakettiautosta ja HCT-puoliperävaunuyhdistelmästä. Tutkimus- ja kehitystyö on edennyt hyvin ja hankkeessa on järjestetty jo useampia siihen liittyviä yleisötapahtumia.

Jatka lukemista ”Sälli-hankkeessa tutkitaan sähköistä liikennettä ammattilaisten näkökulmasta”

Kieltenopettajuus 2020-luvulla – Kieltenopettajien mietteitä verkostotapaamisen teemoista

Hertta Erkkilä
Jussi Jussila
Karin Kallis

Ammattikorkeakoulujen kielten ja viestinnän opetuksen verkosto juhli lokakuun alussa 25-vuotisjuhliaan Jyväskylässä teemalla Yhdessä onnistumme – kohti valoisaa tulevaisuutta! Päivien keskeisiä teemoja olivat tekoäly, kieltenopetuksen tulevaisuus sekä erilaisten oppijoiden kohtaaminen kielten opintojaksoilla.

Jatka lukemista ”Kieltenopettajuus 2020-luvulla – Kieltenopettajien mietteitä verkostotapaamisen teemoista”

Circular design as a key step in achieving sustainability

Mira Valkjärvi
Weimu You
Egidija Rainosalo

RDI-Specialist Mira Valkjärvi at the conference venue Cultural Conference Center of Heraklion Crete, holding the digital guide of the DeCiDe project. The picture includes logos of the funders of the DeCiDe project. Photo: Weimu You.

The 4th Symposium on Circular Economy and Sustainability, held in Heraklion, Greece from June 19th to 21st, brought together researchers and scholars from diverse fields, all dedicated to exploring topics related to circular economy and sustainability. Centria’s staff from both RDI and business education took part in the conference.  

Jatka lukemista ”Circular design as a key step in achieving sustainability”

From cradle to grave – Sticky Campus ja Blue Zone – Mitä jäi matkareppuun?

Hanna Lahnalampi
Anni-Maija Viitasaari
Jyrki Rajala

IAEVG -konferenssisali. Kuva: Jyrki Rajala

Centria AMK:n työelämä- ja urapalvelut lanseerattiin omana kokonaisuutenaan lukuvuonna 2022–2023. Työelämä- ja urapalvelut ovat osa Centrian oppimispalveluita. Pääsääntöisesti korkeakoulujen urapalveluiden tehtävänä on toimia eräänlaisena “nivelenä” opiskelijoiden ja alueen elinkeinoelämän kanssa.

Jatka lukemista ”From cradle to grave – Sticky Campus ja Blue Zone – Mitä jäi matkareppuun?”

Kansainvälisten perheellisten opiskelijoiden tukeminen

Sofia Behluli

Centrian kansainvälisistä opiskelijoista pieni, mutta vetovoiman kannalta merkittävä osa on perheellisiä. Perheellisten opiskelijoiden maahan jääminen on tutkimuksen mukaan todennäköisempää kuin yksin tulleen opiskelijan, jos kotiutuminen onnistuu. Perheellisen opiskelijan asettautumiseen kannattaa satsata, myös muualla kuin Centrian asettautumispalveluissa.

Jatka lukemista ”Kansainvälisten perheellisten opiskelijoiden tukeminen”

Ammattikorkeakouluille oma työehtosopimus

Pertti Verronen

Sivistystyönantajat on kutsunut työehtosopimusneuvotteluihin Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n ja Ylemmät toimihenkilöt YTN:n. Neuvottelujen tavoitteena on luoda ammattikorkeakouluille oma työehtosopimus. Sivistystyönantajat näkee, että kutsutut neuvotteluosapuolet edustavat kattavasti ammattikorkeakoulujen työntekijöitä, koska henkilöstörakenne on muodostunut ajan saatossa koostumaan enenevässä määrin korkeakoulutetusta henkilöstöstä.

Jatka lukemista ”Ammattikorkeakouluille oma työehtosopimus”

Opinnäytetyö TKI-hankkeessa – kokemuksia terveysalalta

Hanna-Mari Pesonen
Heidi Hintsala

Centrian tavoitteena on tiivistää tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) ja opetuksen integraatiota niin, että TKI ja opetus täydentävät ja hyödyntävät toisiaan tuottaen uutta tietoa ja osaamista (Centria-ammattikorkeakoulun strategia 2021–2024). Tavoitteena on edistää opiskelijoiden tutustumista ja osallistumista hanketoimintaan esimerkiksi opinnäytetöiden, harjoitteluiden ja pienimuotoisten projekteihin kytkeytyvien opintojen sekä hanke-esittelyjen avulla (Centria-ammattikorkeakoulu 2022; Centria-ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitysstrategia 2021–2024).

Jatka lukemista ”Opinnäytetyö TKI-hankkeessa – kokemuksia terveysalalta”

Ammattikorkeakoulujen hankehallinnon päivät – Oiva paikka verkostoitua ja jakaa kokemuksia

Katja Koutonen-Hautala
Soili Sorvisto

Ammattikorkeakoulujen talous- ja hankehallinnon päivät järjestettiin tänä vuonna Helsingin Pasilassa Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa 20. – 21.9.2023. Päivien järjestäjinä toimivat Haaga-Helian lisäksi Metropolia, Laurea ja Humak. Edellisenä vuonna Centria-ammattikorkeakoululla oli kunnia toimia päivien järjestäjänä. Kumpanakin vuonna päivät olivat antoisat ja osallistujia oli ammattikorkeakouluista ympäri Suomen sekä talous- että hankehallinnon puolelta.

Jatka lukemista ”Ammattikorkeakoulujen hankehallinnon päivät – Oiva paikka verkostoitua ja jakaa kokemuksia”

SimaPro-laskentaa Ilmastoindikaattori-hankkeessa – elinkaariarviointi keskittyy hiilijalanjälkeen

Rahoittajan logot ja kädet jotka pitelevät maapalloa

Kari Jääskeläinen

Rahoittajan logot ja kädet jotka pitelevät maapalloa

Tuotteiden ja tuotantoprosessien elinkaariarviointi keskittyy edelleen pääosin hiilijalanjälkeen, vaikka ympäristövaikutusten laskennassa on käytössä lähes parikymmentä erilaista indikaattoria, joilla yritystoiminnan vaikutuksia ympäristöön voidaan esittää. Ilmastoindikaattori-hanke laski neljän hyvin erilaisen tuotannon tai palvelun ympäristövaikutuksia simulointiohjelmalla ja yksinkertaisemmin Excel-taulukkolaskennalla.

Jatka lukemista ”SimaPro-laskentaa Ilmastoindikaattori-hankkeessa – elinkaariarviointi keskittyy hiilijalanjälkeen”